Etelä-Suomen hiihtoloma aloitti sesongin – keväiset säät hämmensivät ja asiakkaat eivät löytäneet tietään lumisille rinteille etelässä.

Artikkelit / 25.2.2014 / Marianne Holmlund
talma

Etelä-Suomen hiihtolomaviikko on hiihtokeskuksille tärkeä, yli 10 % kauden hissilipunmyynnistä. Tällä kaudella ensimmäisen hiihtolomaviikon kävijämäärät vaihtelivat eri puolilla maata. Pohjoisen rinteillä riitti vilinää, mutta Etelä- ja Keski-Suomessa lämpimät säät verottivat laskijoiden määrää hyväkuntoisista rinteistä huolimatta.

Hiihtokeskusbarometrin mukaan hiihtopäivien määrä ensimmäisellä hiihtolomaviikolla laski noin neljä prosenttia verrattuna viime vuoteen. Pohjois-Suomessa nähtiin maltillista nousua (1,9 %), kun taas Keski- ja Etelä-Suomi jäivät kauas viime vuoden lukemista. Valtaosa hiihtolomaviikon matkailijoista tulee Suomesta, mutta myös ulkomaalaisten määrä jatkoi nousuaan.

Lumitilanne hiihtokeskuksissa on kaikkialla Suomessa hyvä, ja kaikki keskukset ovatkin auki. Vaikka luonnonlumen määrä on ollut eteläisessä Suomessa vähäinen, on rinteisiin tehty lumettamalla vahvat pohjat, jotka kestävät pitkälle kevääseen. Hiihtolomaviikon aikana nautittiin leppoisista lämpötiloista, ja paikoin päästiin aurinkoakin näkemään.

Hiihtolomahulinaa jatkuu vielä kaksi viikkoa. Majoitusmyynti on ollut vilkasta, mutta jonkin verran tilaa on vielä sekä Keski-Suomen että Pohjois-Suomen lomaviikoilla. Sääennusteet lupaavat jatkossakin varsin lämmintä ilmaa, mutta lähes koko suomessa yöt ovat edelleen pakkasen puolella. Hiihtolomien jälkeen sesonki jatkuu etelässä pääsiäiseen ja pohjoisessa pitkälle toukokuuhun asti.

”Kauden aikana vallinneet erikoiset säät jatkuivat ensimmäisellä hiihtolomaviikollakin. Koko maan suhteellisen lämmin sää oli hyvä uutinen pohjoisessa lomailleille, mutta etelässä sen vaikutus oli valitettavasti negatiivinen”, kertoo Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Anne Larilahti. ”Huolella valmistellut rinteet ja kestävä lumipeite Etelä- ja Keski-Suomen rinteillä olivat valmiina vastaanottamaan enemmänkin laskijoita, mutta kaupunkien loskakelit ja lumen puute veivät ihmisten ajatukset pois lumiliikunnasta.”

Hiihtoloma on myös hiihtokouluille huippusesonki. Wernerin hiihtokoulu liikuttaa tuhansia lapsia kymmenissä eri hiihtokeskuksissa, Kinos puolestaan houkuttelee teinejä mukaansa. Myös aikuisia laskijoita löytyy niin alkeiskursseilta kuin kokeneemmille laskijoille suunnatuilta kertauskursseilta, joilla hiotaan tekniikkaa ja jaetaan uusia vinkkejä.

Hiihtokeskusbarometriin osallistuvat keskukset edustavat eri alueita kattavasti. Kun vertailuaika on vain yksi viikko, voi yksi tai kaksi huonoa päivää muuttaa jo tulosta, joten luvuista voi tehdä vertailuja, mutta trendejä niiden mukaan ei voi ennustaa.

Lisätietoja:
Anne Larilahti, toiminnanjohtaja
Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry
P. 050 518 1833
anne.larilahti@ski.fi