Ilmoitustaulu



Tällä ilmoitustaululla SHKY:n jäsenet ilmoittavat ajankohtaisista asioistaan.



Missä pääset hiihtämään Etelä-Suomessa?


16.12.11

Vihti Ski Centerin ensilumenlatu ollut sensaatiomaisesti
avoinna ja hyvässä kunnossa jo pitkään ja samoinlastenrinne!

Leuto alku talvi ollut todella haasteellinen Etelä- ja Keski-Suomen laskettelukeskuksille. Vihdissä rinteeseen päästiin kuitenkin jo toisena Rukan jälkeen. Tosin avoinna ollut vielä vain lastenrinne ja naruhissi. Lumetettu maastohiihtolatu avautui samaan aikaan jo maanantaina 21.11. ja ollut siitä lähtien huippukunnossa. Lastenrinne oli välillä 6 päivää suljettuna sateiden vuoksi mutta ollut jälleen viikon verran avoinna.
Rinteessä ovat viihtyneet Etelä-Suomen aktiivisimman lautailijat sekä muutamat laskettelijat. Väen paljoutta ei ole vielä ollut mutta innokkaimmille olosuhteet ovat olleet hyvin mieluisat. Rinteessä on kaksi uutta reiliä ja yksi hyppyri.
Hyväkuntoisella ensilumenladulla ei ole ollut tungosta. Valitettavasti olemme joutuneet kokemaan maastohiihdon lajina jollain tapaa ”Epätrendikkääksi” tai jostain syystä ihmisillä ei ole nykypäivänä halua hiihtää? Toisaalta se saattaa johtua myös siitä ettei laji ole niin kiinnostava että sen harrastamisesta, lumetetulla ja hoidetulla ladulla kansa olisi valmis muutaman euron maksamaan. Päivämaksu ladulle on 9€ ja marraskuusta vappuun saa hiihtää 99€ kausimaksulla. Latu on noin 1,2km pitkä ja siihen on nyt lisätty lastenrinteen päällä käynti.
Vihdissä hiihdetään tänä vuonna jo neljättä vuotta koko Etelä- ja Keski-Suomen lumivarmimmalla ensilumen ladulla.
Kaikesta huolimatta Vihti Ski Center uskoo vielä lumiseen talveen ja Hanki-lajeihin, vaikka ne ennusteiden lomassa näyttäisi alkavan vasta tammikuun loppupuolella.


YSTÄVÄLLISIN TERVEISIN JA LISÄTIETOJA:
Sami Uotila 0400-303010
VIHTI SKI