Ihon suojaaminen

Mediateko mainos
Aurinkokasvoja

Kevätauringon haasteet

Kevätaurinko, lumi ja laskemisen tuoma viima luovat mielihyvän lisäksi haasteita aiemmin käsitellyn silmien lisäksi myös iholle. Pienin huomioin laskijat voivat keskittyä täysillä nauttimiseen.
Kirkkaan hangen voimistama auringonpaista vaihtaa varomattoman laskijan kasvot punaiseksi.

Suositusten mukaan auringolta on syytä suojautua, kun säteilyn voimakkuudesta kertova UV-indeksi ylittää arvon 3. Näihin lukuihin Suomessa normaalisti päästä vain kesäaikaan, mutta keväthangilla tämä sääntö ei päde. Tuore lumi heijastaa yli 80 prosenttia UV-säteilystä, joka on voimakkainta keskipäivän tunteina. Pilvinen sääkään ei pelasta, sillä jopa 90 % UV-säteilystä voi läpäistä ohuen pilvikerroksen.
Ajantasainen UV-indeksitieto löytyy ainakin Ilmatieteen laitoksen ja useimpien muiden sääpalveluiden internet-sivuilta.

Vain kasvot näkyvillä

Laskettelussa aurinkoriskiä pienentää luonnollisesti se, että vaatteet peittävät yleensä lähes koko kehon. Useimmista laskettelulaseista löytyy UV-suoja, joten silmien lisäksi lasit suojaavat niiden peittämää ihoaluetta säteilyltä. Esimerkiksi nenä, huulet ja poskipäät jäävät kuitenkin usein auringon armoille. Aurinko kannattaa pitää mielessä myös silloin, kun poikkeaa rinnebaarin terassille nauttimaan keväisestä säästä.
Kevätlaskijan kannattaa käyttää kunnon suojakertoimella varustettua aurinkorasvaa. Valitse rasvatyyppi, joka pysyy iholla kevyestä hikoilusta huolimatta. Levitä rasvaa runsaalla kädellä ja lisää sitä säännöllisin väliajoin.

Iho muistaa

Iho muistaa saamansa UV-säteilyn. Aurinkovaurioiden todennäköisyys on sitä suurempi, mitä enemmän iho on elämän mittaan ehtinyt saada aurinkoa. Kevättalvet rinteessä, kesät rannalla ja ulkoliikunnan parissa – sen huomaa varmasti kasvoista vanhemmalla iällä, jos suojautuminen unohtuu. UV-säteily on ihon ennenaikaisen vanhenemisen ja ihosyöpien sekä niiden esiasteiden, kuten aurinkokeratoosien, tärkein syy.

Suomalaiset ovat helposti palavaa kansaa

Vaalea iho reagoi auringonvaloon tummaa herkemmin ja nopeammin. Vain joka kymmenennen suomalaisen ihotyyppi luetaan kategoriaan ”palaa harvoin, ruskettuu hyvin”.
Vastoin yleistä käsitystä rusketus ei juuri suojaa ihoa palamiselta. Iho ei myöskään karaistu palamisista, päinvastoin. Varsinkin nuorella iällä ihon suojelu toistuvilta palamisilta alentaa aikuisiän ihosyöpäriskiä oleellisesti.

Eli aurinkovoidetta kasvoille ja rinteeseen!

Takaisin ylös