MonoSki_testaajat

Duret Monoski – hyvän mielen tuoja

Yleisön pyynnöstä – tai siitä huolimatta – monoskit ovat täällä taas. Ne ovat käyneet samat teknologiset muutokset kuin sukset ja lumilaudat vuosikymmen sitten, eli nyt leikkaa!

Kun rahtasin monoski-suksia autosta ulos, sain nauttia muiden laskijoiden hymyilevistä katseista. Osa oli innoissaan ja osa suhtautui säälinsekaisesti. Mikäli kaipaat välinettä, jonka kanssa pääsee juttelemaan ihmisten kanssa, valitse monoski.

Pikatestissä oli neljä Duretin monoskitä, eli kahdet helpot Tricksit (155 cm ja 166 cm), all mountain -henkinen Free (170 cm) sekä takamaastosuksi Mountain (180 cm).
Duret on maailman suurin monoski-valmistaja, jolla on tarjolla kolmetoista erilaista suksimallia. Suomesta saa suoraan maahantuojalta viittä eri mallia.
Monoski-suksien testinukeiksi suostui Vuokatin hiihtokoulun kolme hiihdonopettajaa. Kaikille, sekä Miia Nikitinille, Anssi Saarelle että Kim Wikbergille kohtaaminen monoskin kanssa oli ensimmäinen, joten liikkeelle päästiin puhtaalta pöydältä.

Kaikki alkaa naurusta

Heti alussa testiryhmän naurunhörähtelylle ei tullut loppua – vielä oli tosin epäselvää, oliko se vilpitöntä vai kauhunsekaista. Siirtyminen nappihissille ja hissin käyttö tuotti pieniä haasteita testaajille, mutta pienen turaamisen jälkeen oli alamäen vuoro.
Naurunremakka säesti ensimmäisiä käännöksiä, jotka sujuivat horjuvasti luisuen. Muutamien laskujen jälkeen testaajat löysivät laskuidean. Kantti puri rinteeseen ja innostuneiden hihkaisujen desibelit kasvoivat tasatahtia vauhdin kanssa.
Välillä käännökset päättyivät kauniiseen piruettiin ja välillä pöllysi lumi, mutta riemukas äänimaailma ei muuttunut mihinkään. Monoskin vaatima käännösten välillä tehtävä kevennys on kohtuullisen tuntuva, mikä koettiin hyväksi opetukseksi myös alppihiihtoa ajatellen. Sinällään laskemiseen liittyvä tekniikka mukailee moderneilla suksilla laskemista. Kun rohkene nojata eteenpäin, alkaa suksi leikkaamaan. Tosin ulkosuksen kuormitus pitää unohtaa. Polviremmeistä saa apuja, mikäli jalkojen yhdessä pitäminen tuntuu hankalalta. Testisuksien väliset erot ainakin rinnekäytössä tuntui vähäisiltä. Varmaankin kokemuksen ja vauhdin karttuessa suksien suuremmat erot löytyisivät paremmin.

Haasteelliset hetket

Testipäivinä Vuokatinrinteet olivat pinnaltaan kohtuullisen pehmoisessa kunnossa. Mikäli olosuhteet olisivat jäiset, laskeminen olisi huomattavastivaikeampaa. Monoskillä ei saa samanlaista painetta kantille kuin kahdella suksella tai lumilaudalla.
Toinen haaste on hidas laskeminen sekä hissikäyskentely, mutta kohtuullisen nopeasti oppii, milloin toinen mono kannattaa irrottaa suksesta. Testaajat kokivat monoskin ennen kaikkea hauskanpitovälineeksi. Kukaan ei lähtisi sen kanssa viikoksi Alpeille, mutta yhden rinnepäivän monoskin kanssa viettäisi jokainen.

Testaajien vapaat kommentit

Anssi – En malttanut lopettaa laskemista, kun pääsin alkuvaikeuksien yli, vaikka oli nälkä ja palelsi. Tämä on pirun hauskaa! Aika nopeasti uskalsi jo vähän temppuillakin, tehdä hyppyjä ja piruetteja. Tämä tuo mukavaa piristystä hiihtokoulun arkeen. Saatan jopa hommata tämmöisen suksien ja lumilaudan kaveriksi, tällaiseksi viihdevälineeksi.
Miia – Oli oikeasti hauska kokeilla jotain todella erilaista. Oli haastavaa pitää polvet yhdessä, mutta laskemiseen pääsi silti aika nopeasti kiinni. Laskeminen oli tosi hauskaa, kun siinä sai tehdä tosi paljon töitä.
Kim – Tosi siistiä! Mahtava tunne, kun sai suksen leikkaamaan. Tässä korostuu käännösten ajoitus ja kevennys tosi paljon. Tuntui, että kantti puri yllättävän hyvin vähän kovemmassakin vauhdissa.

DURET MONOSKI -FAKTAT:
Hinnat 344 eur – 549 eur (ei sis. siteitä)
Kääntösäteet 10,5 – 29 metriä
Suksien pituudet 155 -188 cm
www.duretskis.com | www.jamoski.com
facebook.com/jamoski

Skimbaaja 1/2011
Teksti ja kuvat: Jussi Ovaskainen

Takaisin ylös