Whistlerin olympiakylässä 9.2.2010
Olemme nyt rantautuneet tänne Whistlerin Olympiakylään joka sijaitsee muutaman kilometrinvarsinaisesta Whistlerin keskuksesta, Olympiakylässä asuvat kaikki hiihtolajien ja kelkkailun edustajat lukuun ottamatta Freestyleä joka operoidaan Vancouverin Olympiakylästä käsin. Kävin Vancouverissa vierailulla ennen tänne tuloani ja siellä olevat fasiliteetit olivat huippuluokkaa kaikin puolin ja kaupungissa oli kisatunnelma jo korkealla vaikka avajaiset ovatkin vasta perjantaina 12.2!
Lätkäspekulointia tulee tulee tietysti joka puolelta mutta alppi – ja freestylehiihto on myös todella näkyvästi esillä paikallisen tv-kanavan ennakkoinfoissa.Haltin kisa-asumme ovat saaneet jo nyt todella paljon myönteistä palautetta eli kyllä kelpaa edustaa näissä vaatteissa, hyvä juttu koko Suomelle.
Alppijoukkueesta on paikalla allekirjoittanut, 1 kpl syöksylaskijoita eli Andy Romar ja kaksi valmentajaa, koko alppijoukkueen 13 - henkinen jengi tulee täyteen 15.2 jolloin kaikki loput tulevat paikalle. Tanja ja Sanni ovat parhaillaan matkalla Los Angelesiin viettämään pari lepopäivää palmun alla ja Marcus Sandell harjoittelee loppuviikon Itävallassa. Harjoituksista niin tyttöjen kuin Marcuksenkin osalta on kantautunut todella hyviä uutisia eli nousukunnossa oleva joukkueemme tulee vuoden tärkeimmällä hetkellä huippukunnossa kisapaikalle.
Olympiatunnelmaa luovat kaikki eri kansallisuudet ja muiden lajien edustaja joita emme koskaan muuten kohtaa normaalissa toiminnassamme. Ruokailut suoritetaan yhteisessä jättimäisessä ravintolassa jossa on mm. ilmainen Mc Donald’s ja kaikkia muita maailman makuja edustettuna, ainoa vaan että muovilusikka ja pahvilautanen saattaa alkaa tuntua loppukuusta hieman aikansa eläneeltä jutulta….
Majoitumme condominium - tyyppisissä taloissa (kuva) Suomen joukkueen pääkallopaikalta) joissa tilaa on todella vähän ja esimerkiksi ei televisioita huoneissa jne, eli mistään luksustason asunnoista ei voida puhua mutta hyvin täällä hommat hoituvat, päivät kuluvat kuitenkin työasioissa eli ei tänne lomalle olla tultukaan.
Turvallisuus on otettu todella vakavasti ja joka kohdassa tarkistetaan akreditointi ja läpivalaisua on joka luukulla vastassa, ollaan niin sanotusti herran kukkarossa ja hyvä niin.
Aloitamme huomenna 10.2 miesten syöksyn ensimmäiset viralliset harjoitukset, sääennusteet tosin lupaavat aika huonoa ilmaa loppuviikoksi, toivotaan parasta. Andy lähtee parantamaan jo todella vanhaa ”suomen ennätystä” miesten syöksyn Olympiatuloksissa, eli Raimo Mannisen 22. sija 60- luvulta saisi jo jäädä historiaan, jos kaikki menee nappiin niin uskomme että tuohon voisi juuri olla mahdollisuudet päästä.
Nyt kohti joukkueenjohtajien kokousta, laitan taas raporttia tulemaan muutaman päivän päästä!
Janne TV –LÄHETYKSET VANCOUVERISTA: ALPPI- JA FREESTYLE SEKÄ LUMILAUTAILU ( www.yle.fi)
Etusivu
|