Jos kirje ei näy oikein voit lukea sen myös täältä.
 

Hiihtolomille upeissa olosuhteissa

Pitkä pakkasjakso ja runsaat lumisateet takaavat yhdessä hiihtokeskusten ammattitaitoisen henkilökunnan ja lumetusjärjestelmien kanssa erinomaiset laskettelu ja hiihtomahdollisuudet hiihtolomilla koko Suomessa. Rinteiden pohjat on päästy tekemään huolellisesti, joten rinteet ovat upeassa kunnossa pitkälle kevääseen. Pääsiäisen jälkeisiltä viikoilta löytyy monista paikoista hyviä majoitustarjouksia, joita pääsee tänä keväänä hyödyntämään runsaslumisissa olosuhteissa. 

Testikiertueita hiihtokeskuksissa

Hiihtolomat tuovat hiihtokeskuksiin myös eri välinevalmistajien testikiertueet. Tapahtumissa on mahdollista kokeilla laskettelusuksien ja lumilautojen uusimpia malleja. Keskuksissa käy myös paljon muita ohjelmaa tarjoavia ryhmiä. Käy rohkeasti kokeilemassa välineuutuuksia. Usein kyseessä on myös koko perheen kilpailu, jossa on hyviä palkintoja. Kiertueaikataulut löytyvät mm. Ski.fi –sivuilta ski.fi/tapahtumakalenteri  

Opettajat rinteeseen

Suomen Hiihtokeskusyhdistys on käynnistänyt opettajille suunnatun VESO-koulutuksen. Koulutuksen tavoitteena on päivittää luokan- ja liikunnanopettajien tietotaitoa lasten laskettelun, lumilautailun ja maastohiihdonopetuksessa.
Lisätietoa: ski.fi/tiedotteet

Vancouverin talviolympialaiset 2010

Kilpailut alkavat perjantaina ja kestävät 17 päivää, joiden aikana yli 80 maan edustajat kamppailevat 15 lajissa. Kisoja television kautta seuraa lähes kolme miljardia ihmistä ympäri maailman. Lumilautailun, freestylehiihdon, ja halfpipen kilpailut käydään Cypress Mountainilla, joka sijaitsee noin 35 km Vancouverin pohjoispuolella. Muut lumilajit, kuten alppihiihto, lasketaan Whistler - Blackcombin hiihtokeskuksissa 120 km Vancouverin kaupungista. Whistler – Blackcomb on Pohjois-Amerikan suurin hiihtokeskusalue.
Katso kiinnostavimmat tv-lähetysajat >>
Suomen Alppijoukkueen kuulumisia>> 

Autovuokraamo Hertzin viikonloppu alkaa jo torstaina

Hertz siirsi kelloja jo nyt ja pidensi viikonlopun. Hiihtolomien aikana Hertz viikonloppupaketti alkaa jo torstaina. Vietä pitkä viikonloppu hangilla. Hertz tarjoaa lisäpäivän veloituksetta.
Hertz>>
 


Ski.fi -kortti
Oman Ski.fi korttisi hankit kätevästi tästä


Avoimet hiihtokeskukset

Laajavuori
Hissit: 4/4
Rinteet: 5/5
Mielakka
Hissit: 4/5
Rinteet: 6/6
Ounasvaara
Hissit: 2-4/4
Rinteet: 7/7
Paljakka
Hissit: 3-6/7
Rinteet: 7-10/17
Ruka
Hissit: 14-17/20
Rinteet: 28-29/29
Ruunarinteet
Hissit: 1/1
Rinteet: 4/6
Suomu
Hissit: 2/5
Rinteet: 6/13
Sveitsi
Hissit: 4/4
Rinteet: 4/4 
Talma Ski
Hissit: 7/7
Rinteet: 8/8
Vuokatti
Hissit: 5-7/8
Rinteet: 9/13

Katso kaikki>>

 
Suomen Hiihtokeskusyhdistys Ry, Merimiehenkatu 29, 00150 HKI