Taktiikka on puoli laskua

Ratalaskussa ei aina voi laskea vain täysillä alaspäin, vaan myös taktiikkaa täytyy miettiä. Pia Käyhkö tiivisti asian hyvin edellisessä Skimbaajassa: ”Apinan raivolla, muttei apinan aivoilla”.


Laskijan täytyy suunnitella laskunsa etukäteen, toteuttaa määrätietoisesti suunnitelmaansa ja vielä tarvittaessa mukauttaa sitä suorituksensa aikana. Huipullakin on taktisesti erilaisia laskijoita tienaamassa leipäänsä. Esimerkiksi kanadalainen Michael Janyk tykittää pujottelua isojen virheiden sävyttämänä, kun taas Ivica Kostelicin pujottelu näyttää välillä hyvin harkituilta shakkisiirroilta.
Toisen virheet kertovat vauhdista ja toisen virheetön suoritus kertoo kypsästä taktiikasta. Ei tarvitse olla kaikilla sektoreilla nopein, eikä edes kaikissa kisoissa, kunhan kauden kokonaislopputuloksissa nimi on listan ylimpänä.

Paina vaikeimmat kohdat mieleesi

Alppihiihdossa rataan tutustutaan lanaamalla se läpi ajolinjoja suunnitellen. Aikaa radankatseluun on yleensä 20 - 75 minuuttia riippuen radasta, lajista ja kisasta. Ainoastaan syöksylaskussa laskijat pääsevät myös laskemalla hakemaan ajolinjoja ennen varsinaista kisasuoritusta. Tutustumisen tärkeimpänä asiana on painaa rata käännös käännökseltä mieleen, jotta sitä pystyy mielessään käymään läpi vielä hetkiä ennen itse suoritusta.
Opettele mahdollisimman hyvin miten vaikeimmat kohdat lasketaan, mihin suuntaan kummun ylityksissä tulee käännös suunnata, missä täytyy hiukan ottaa korkeampaa ajolinjaa ja missä taas voi päästää suorempaan. Tärkeintä on oppia arvioimaan vauhti, jonka merkattu rata tarjoaa ja suhteuttaa se mahdollisiin ajolinjoihin.

Ajolinjan valinta on tärkeää

Suora ajolinja on nopea, mutta on tärkeää osata arvioida myös suksen hallitun luisuttamisen tarvetta.

 

Kuten olemme aikaisimmista jutuista oppineet, vaikuttavat laskun nopeuteen paljolti ajolinjat. Ajolinjojen valintaan vaikuttavat taas laskijan taidot ja voimat, välineet, olosuhteet, radan merkkaus sekä laskettava vauhti. Kokemuksen kautta laskija oppii suunnittelemaan laskulinjojaan etukäteen ja ottamaan tarvittavat hallitut riskit.
Varsinkin jyrkillä radoilla laskijan tulisi oppia myös taktisesti luisuttamaan käännöksen alussa eli koko suksea sivuttaissuunnassa eikä vain heittää suksen kantoja sivulle.
Ajolinjojen merkitys korostuu, kun radassa vaihtuu rytmi tai kun siirrytään loivalta jyrkälle, ja päinvastoin. Kummun ylityksissä on tärkeää, ettei suksella ole painetta kummun reunalla, vaan käännös on jo tehty tai ainakin paineet suksilta ovat pois ja laskulinja suunnattu oikein.
Korkeammalla ajolinjalla ja aikaisella suksen kuormittamisella voidaan reagoida nopeammin tilanteeseen, koska silloin päästään kantilta tarvittaessa nopeammin irti. Välttämättä ei aina tarvitse korkeampaa ajolinjaa, vaan myös aikaisempi paine suksella antaa jo pelivaraa. Taktiikka on siis tasapainoilua laajempien mutkien ja nopeampien käännösten välillä.

Suorittamisesta taktiseen fiilistelyyn

Taktiikkaa on myös, että osaa valita olosuhteisiin ja rataan sopivat säädöt. Huippulaskijoilla on mahdollisuudet miettiä suksien jäykkyyksiä, mittoja ja jopa eri monoja, mutta tavalliselle ratatykille taktisia valintoja ovat esimerkiksi kuinka terävillä kanteilla tulisi laskea ja millä ajolinjoilla saa sukset kääntymään suorituksessaan.
Suomalaiset ovat perinteisesti suorittajakansaa, mutta kisasuorituksessa olisi tärkeintä unohtaa tekninen suorittaminen ja antaa fiilikselle enemmän tilaa. Mikäli tekniikkapuolella on jotain erityistä, mihin tulisi muistaa kiinnittää huomiota, kannattaa urheilijan muodostaa yksinkertaisia itsesuggestioita niistä, jotta asioita on helppo käsitellä ja toteuttaa.
Koska edellinen käännös riippuu edellisestä ja kokonaisuus monesta käännöksestä, tulee myös taktiikkapuolella tehdä asioita oikein. Harjoittelun kautta on näitäkin syytä opetella. Treeniratoihin kannattaa välillä tutustua kuten kisaratoihin, ja välillä taas tehdä niin sanottu italialainen tutustuminen, eli laskea rata rennon letkeästi ilman tutustumista.
Myös ilman tutustumista täysillä laskeminen kuuluu joidenkin laskijoiden treenimuotoihin. Radan lukutaitoa lisää, jos opettelee itse merkkaamaan ratoja. Merkkaa siis seuraavissa ratalaskutreeneissä itse rata, ja katso miten taktiikkasi toimii oman merkkauksesi kanssa.

 

 

Vinkkejä radankatseluun
1. Mikäli mahdollista, ota yksi harjoituslähtö starttipaikalta, jotta tiedät
hyvät sauvojen paikat ja miten tulet ”kippaamaan” itsesi radalle
2. Mieti huolellisesti taktiikkasi ensimmäisille porteille, koska niitä mietit
eniten ennen suoritusta ja niiden kautta rakenant myös luottamuksen
suoritukseesi
3. Kummun ylityksissä ja muissa sokkopaikoissa tamppaa kummulta
hiukan taaksepäin ja varmista ajolinjasi toiseen kertaan laskijan perspektiivistä
4. Kisat ratkaistaan monesti jyrkältä loivalle siirryttäessä, joten suunnittele
huolella, missä vaiheessa kannattaa ottaa hallittua riskiä ja viedä
hyvät vauhdit mukana jyrkältä osuudelta
5. Opettele jo alusta asti tutustumaan vain kerran rataan, koska isommissa
kisoissa ei ole mahdollista kuin yhteen tutustumiseen
6. Unelmat toteutuvat vain harvoin, joten opettele rata siten, että olet
varautunut myös yllätyksiin

 

Teksti: Juuso Aulanko / Skimbaaja 3/2011