Teksti: Mika Suortti / Slalom-SeuraKuvat: Mika Suortti ja
Ari HeiniläAlppihiihto perheen
harrastuksena
Kepit rinteessä ovat houkutus liki
jokaiselle laskettelijalle, niin pienelle kuin isollekin. Rataa on kivaa
laskea, vaikka ei paljoa osaisikaan – ja kun keppejä aletaan kiertää
valmentajan ohjeiden mukaan, voidaan jo puhua oikeasti ratalaskusta.
Lapsille ratalasku on hauska tapa oppia nykyaikainen carving-tekniikka ja
saada samalla onnistumisen ja vauhdin elämyksiä hienon lajin parissa. Joku
innostuu niin paljon että ryhtyy harjoittelemaan ja kilpailemaan, toiselle
riittää omien taitojen kehittäminen mukavan harrastuksen pohjaksi.
Kuvassa:
Joel Slalom-SeurastaRatalaskukoulun
kautta seuraan
Osa hiihtokeskuksista järjestää lapsille
ratalaskukouluja perustekniikan oppimiseksi esimerkiksi RataWernerin
muodossa. Mukaan voi lähteä 4-7 vuoden ikäisenä, kunhan hiihdon alkeet on
jo opeteltu ja suksilla pysyy pikkumäessä. RataWerneristä on sitten
luontevaa jatkaa paikalliseen alppihiihtoseuraan, mutta seurat ottavat
toimintaansa mielellään mukaan myös lapsia joilla ei ole mitään
ratalaskutaustaa, kunhan vain ovat innostuneita lajista.
Harrastus
tai huipulle
Alppihiihtoseurat ovat tehneet töitä
vuosikymmeniä lajin kehittämiseksi Suomessa. Tanja Poutiaisen ja Kalle
Palanderin menestykset näyttävät että perustoiminta on Suomessa kunnossa:
innostuneet lapset saavat alppihiihtoseuroissa ne valmiudet joilla voi
tulla vaikka maailman cupin voittajaksi. Mutta vielä tärkeämpää on se,
että seuroissa lapset ja nuoret saavat hauskan harrastuksen joka kestää
yleensä loppuiän. Jokainen voi harjoitella omien tavoitteidensa mukaan,
kilpaili sitten kansallisella tai alueellisella tasolla – tai vain itsensä
kanssa. Kaikki ovat tervetulleita mukaan.

Laji vie mukanaan koko perheen
Kahden
ratalaskijan isänä minulta kysytään usein miten aika riittää
harjoituksiin, kilpailuihin ja välineiden huoltoon. Kaikkeen tähän menee
tietenkin aikaa ja rahaa, mutta toisaalta alppihiihdosta on samalla
muodostunut koko perheen harrastus, joka tarjoaa liikuntaa jokaiselle,
niin laskijana, keppien kantajana kuin kilpailujen järjestäjänäkin.
Kuvassa:
Ohjeita ja kannustusta Rukalla kesäkuussa 2006Harjoitus-
ja kilpailumatkoilla koko ryhmän lapsilla ja vanhemmilla on kivaa yhdessä,
joskus jopa yhteismajoituksissa. Ja kun lapset alkavat ajan kuluessa
hoitaa itse suksiensa kunnostuksen ja tarvitsevat matkoillaan vähemmän
huoltoapua, jää vanhemmille entistä enemmän aikaa hiihtää itse,
harjoitella alppiseurojen aikuisten ryhmissä, tai jopa kilpailla
Masters-sarjoissa.
Tule mukaan
Ota
siis yhteyttä oman keskuksesi hiihtokouluun ja kysy miten asuinpaikkasi
lähellä pääsee mukaan ratalaskutoimintaan. Alla myös linkki Ski Sport Finlandin sivulle, josta löytyy tietoa alppihiihtoseuroista ja aluetoiminnasta.
Ski Sport Finlandin alppihiihtoseurat- ja aluetoimintaMyös Suomi-Slalom on hauska tapa päästä
radalle, alppisuksilla, telemark-suksilla tai lumilaudalla.
Suomi-Slalom