Pyhä 17.4.2024

Liiton päätösvaltaa käyttää liiton varsinaiset jäsenet liittokokouksessa. 

Liittoa edustaa ja liiton juoksevia asioita sääntöjen ja liiton päätösten mukaan hoitaa hallitus ja sen  alaisuudessa toiminnanjohtaja ja muu henkilökunta. 

Liiton hallituksen muodostavat liittokokouksessa kahdeksi vuodeksi kerrallaan valitut puheenjohtaja sekä  kahdeksan muuta jäsentä. 

Hallitus vastaa liiton strategiatyöstä ja strategisesta johtamisesta, toiminnan resursoinnista ja jatkuvasta arvioinnista sekä liiton edunvalvonnasta. Hallituksen tehtävänä on hoitaa liiton asioita lain, näiden sääntöjen ja liiton kokousten päätösten mukaisesti sekä edustaa liittoa. 

Hallituksen tehtävät

  • Edustaa liittoa 
  • Valita liiton edustajat muihin yhteisöihin 
  • Kutsua liittokokoukset koolle ja valmistella niissä käsiteltävät asiat 
  • Valita valiokunnat ja työryhmät, jotka toimivat hallituksen alaisina ja valvonnassa
  • Ylläpitää jäsenluetteloa 
  • Nimittää ja erottaa liiton toiminnanjohtajan 
  • Huolehtia, että liiton taloutta ja omaisuutta hoidetaan asiaankuuluvalla huolellisuudella
  • Huolehtia talous- ja toimintasuunnitelmien sekä vuosikertomusten ja tilinpäätösten laatimisesta
  • Vahvistaa liiton sääntöjä alemmat ohjesäännöt, määräykset ja muut ohjeet 
  • Huolehtia arvokisojen anomisesta 
  • Hyväksyä liiton kilpailukalenteri 
  • Päättää jäsenien ja näiden jäsenien sekä muiden henkilöiden tai yhteisöjen palkitsemisesta ja  ansiomerkkien myöntämisestä 
  • Kutsua erityisen ansioituneita henkilöitä kunniajäseniksi 
  • Hallitus voi päättää liiton omaisuuden myynnistä, vaihtamisesta ja kiinnittämisestä.

Lumilautaliiton hallitus 2022-2023

Puheenjohtaja
Simo Silander

Jäsenet
Lauri Valonen
Kristo Ovaska
Pekko Manninen
Antti Autti
Mikko Terentjeff
Ella Suitiala
Jukka Tukiainen
Ilkka Hämäläinen