Juhani Aho – Rukan isäntäJussi Aho 15.8.2014

Juhani ”Jussi” Aho päätyi vuonna 1972 monen sattuman kautta Rukan hiihtokeskuksen omistajaksi. Kolmen hissiin ja hotellin hiihtokeskuksesta on kehittynyt 40 vuoden aikana monien rakastama suosikkihiihtokeskus, jossa nykyisin on huimat 34 rinnettä ja 20 hissiä. Ruka valittiin keväällä 2014 vuoden hiihtokeskukseksi.

Kalastusharrastus toi Jussi Ahon Kitkan vesille joka kesä 60-luvulla.

”Kitka oli kiva kalastuspaikka. Siellä oli Rukahovi, joka tarjosi myös majoitusta. Ravintolalla meni huonosti, ja se päätti kohentaa taloutta tarjoamalla ostettavaksi nimikkohuoneita. Vuonna 1967 ostin yhden huoneen itselle ja toisen appiukolle”, Jussi Aho muistelee ensimmäistä investointiaan Rukalle.

Vuonna 1972 tarjoutui tilaisuus ostaa osakkuus huonossa taloudellisessa tilanteessa olevasta Rukakeskuksesta. Vaikka Jussi Aho on koulutukseltaan lääkäri, hänellä oli jo runsaasti kokemusta liiketoiminnan kehittämisestä. Hän oli ollut Lääkäriliiton talousasioiden kantava voima ja omisti tuolloin Helsingin Lääkärikeskuksen. Jussi pohti hiihtokeskuksen hankkimista monelta kantilta ja pian huomasi olevansa Rukan enemmistöosakas.

”Mietin, että miten tässä näin kävi. Minulla on tapana tarttua vajoaviin hankkeisiin. Ruka oli silloin konkurssin partaalla. Pohdin, että olisiko se ajateltavissa elinkelpoikseksi liiketoiminnaksi,” Jussi kertoo.

”Päätin investoida siihen omia rahojani, mutta sain mukaan  myös tuttuja, joista tuli aikojen saatossa Rukan ystävien joukko. Se oli kovaa aikaa ja tein paljon töitä. Vähitellen Ruka lähti siitä nousemaan,” Jussi kertaa.

Hiihtokeskuksen toiminnan kehittämiseen mallia ulkomailta

Koska toimiala oli Jussille uusi, keskuksen toimintaan haettiin mallia sekä suomalaisista että Keski-Euroopan hiihtokeskuksista, joita hän perheineen kiersi ahkerasti. Samalla alettiin rakentaa suhdeverkostoa Eurooppaan mm. Städelin hissiyhtiön kanssa.

Opit otettiin nopeasti omaan toimintaan. Hissiverkoston laajentamiseen löytyi malli Euroopasta.

”Teimme mittavia investointeja Städelin hisseihin. Vaikka investointi oli silloin kallis, kannamme nyt sen hedelmiä. Juuri moderni ja tehokas hissiverkosto on toimintamme selkäranka”, Jussi kertoo.

Alan kehitystä käytiin seuraamassa myöhemminkin Euroopassa. Tosin Jussi kuului 80-puolivälissä pohtineen, osaavatko eurooppalaiset keskukset katsoa Rukan kannalta oikeita asioita.

Lumivarmuutta alettiin rakentamaan lumitykkijärjestelmillä ensimmäisten joukossa Lapissa, ja sen myötä syntyi yksi Rukan tavaramerkeistä, pitkä kausi.

”Meille on ollut alusta saakka tärkeää myös pitää toimintakausi pitkänä. Avaamme ensimmäisenä Suomessa rinteet lokakuussa ja päätämme kauden viimeisten joukossa, tänä vuonna äitienpäivään”, sanoo Jussi.

80-luvun lopulla Ahojen yritys osti myös Pyhätunturin rinneliiketoiminnan ja hotellin.
”Sen rinteet ovat ainutlaatuiset Suomessa. Liiketoiminta tulee aina sovittaa paikallisiin olosuhteisiin. Pyhällä se tarkoittaa erityishuomiota ympäristöasioihin, koska keskus sijaitsee Pyhä-Luoston kansallispuiston vieressä”, Jussi kertoo.

Rukan ja Pyhän toimintaa on kehitetty monin tavoin vuosien saatossa. Merkittävimpänä kehityksenä Jussi pitää 2000-luvun alkupuolella alkanutta yhteistyötä kanadalaisen Ecosign Mountain Plannersin kanssa. Tulokset näkyvät nyt Rukalla.

”Yhteistyö heidän kanssaan toi paljon uutta. Päätimme siirtää autot maan alle ja tehdä alueesta kävelykylän sekä panostaa huippunopeisiin tuolihisseihin. Se oli hyvä päätös, ja onnistuimme myös totetutuksessa hyvin”, Jussi pohtii.

Aho on pitänyt hiihtokeskusten toiminnassa johtoajatuksena monipuolisuutta. Vuosikymmenien kuluessa laskettelu on monipuolistunut ja sen myötä laskijoiden tarpeet.

”Aluksi lasketeltiin pujottelusuksilla. Sitten tulivat freestyle, kumparelasku ja telemark. Nyt lautailu on etenkin nuorten suosikkilaji. Meille laajan kävijäjoukon palveleminen on kunnia-asia. Panostamme siihen, että tarjoamme eri lajien harrastajille erinomaisessa kunnossa olevat harjoittelupaikat”, Jussi miettii.

Perheyrityksellä pitkä suunnittelun aikajänne

Vuosien saatossa Jussin tuttavapiiri on laajentunut entisestään.
”Ruka  on ollut hyvä paikka tutustua ja keskustella monien yhteiskunnallisten vaikuttajien kanssa. Hyvä suhdeverkosto onkin ollut suureksi avuksi yrityksemme toimintaa kehittäessämme”, Jussi toteaa.

Myös kansainvälisten vieraiden määrä on myös nousussa, ja keskuksissa käy nykyisin kasvava joukko mm venäläisiä ja englantilaisia laskijoita.

Erityisen tärkeänä menestykselleen Jussi pitää perheyrityksen henkeä ja toimintaa. Perheyhtiössä on erilainen suunnittelun aikajänne. Sitoutuminen ja toiminta on henkilökohtaisempaa. 84-vuotias Jussi Aho on siirtänyt matkailun ja terveydenhuollon alalla toimivan perheyrityksen ohjat jo seuraavalle polvelle, mutta seuraa aktiivisesti yrityksen tapahtumia.

”Kaikki lapseni ovat mukana Aho Groupin toiminnassa ja ovat kiinnostuneita viemään yritystä eteenpäin. Jatkokin näyttää lupaavalta. Tänä kesänä ensimmäiset lapsenlapseni ovat aloittamassa pestejä perheyhtiön palveluksessa”, Jussi päättää.

 

Eino Kalpala – hyvin hoidettujen rinteiden pioneeriEino Kalpala 20.8.2014

Eino Kalpala aloitti laskettelun Granin rinteissä vuonna 1936 ollessaan kymmenvuotias. Harrastus muuttui kilpalaskijan uraksi, joka jatkuu edelleen seniorilaskijoiden Masters-kisoissa. Hän oli hiihtokeskusalan edelläkävijä, ja hänen omistamansa Kalpalinna oli monien uutuuksien ensimmäinen etappi Suomessa.

”Asuin Petaksessa, ja Granin rinteet olivat matkan varrella. Sinnehän meidän piti mennä kokeilemaan. Tunturisuksilla tultiin jäisiä rinteitä alas, jopa yhdellä suksella. Siitä se alkoi”, kertoo Eino Kalpala.

Hän kilpaili aktiivisesti 40-luvun loppupuolelta alkaen ja edusti Suomea muun muassa vuoden 1952 talviolympialaisissa Oslossa. Uran kohokohdikseen hän mainitsee kuitenkin 5. sijan pujottelussa St. Moritzissa ja 14. sijan syöksylaskussa Madonna di Campigliossa 60-luvun alkupuolella.

Eino on tullut aina kovaa rinteistä alas, ja vauhtilajeissa sattuu ja tapahtuu.
”Olen laskenut, että minulla on ollut 26 luuta poikki. Tosin kerralla niitä meni useampi, kun laskin Kalpalinnassa rinteen päähän laskun aikana yllättäen pysäköityä autoa päin. Onneksi Hämeenlinnassa oli päivystävä kirurgi paikalla, muuten en olisi tässä”, hän toteaa.

Kalpalinna uusien laitteiden koekeskuksena

Eino Kalpala teki työuransa omistamassaan yrityksessä, Radiotukku Oy:ssä. Kilpailuhenkisyys vei sitäkin uraa eteenpäin. ”Olin Blaupunkt-autoradioiden ja muun eletroniikan suurin myyjä Suomessa.”

Laskettelu on kuitenkin aina ollut keskeinen osa elämää. Eino perusti veljensä Osmon kanssa Suomen ensimmäisen kaupallisen laskettelukeskuksen Kalpalinnan Hämeenlinnan lähelle Turenkiin kesällä 1963.

”Vieressä olleen Kiianlinnan omistaja Ebbin Kalle sanoi, että ostakaa te nuo rinteet, tehkää siihen keskus. Rinne oli niin jyrkkä, että kukaan metsäyhtiö ei ollut kiinnostunut sen raivaamisesta”, muistelee Eino. ”Löysimme viimein yhden kiinnostuneen, ja käsipelillä se raivattiin syksyn kuluessa. Kun talvi tuli, saatoimme avata ensimmäisen rinteen, Kilparinteen. Seuraavaksi raivattiin loivempi ja lyhyempi Hugonrinne.”

Vuonna 1939 perustetusta Kiianlinnasta tuli 70-luvulla kaupan myötä osa Kalpalinnan hiihtokeskusta.

Eino on aina matkustanut paljon ja nähnyt tulevat trendit ennen muita. Lumetus oli hiihtokeskusten ainainen haaste jo 60-luvulla. Eino toi Kalpalinnaan Suomen ensimmäiset lumitykit vuonna 1964. Suomen – ja Euroopan – ensimmäinen lumetusjärjestelmä mahdollisti laskettelukauden pidentämisen Kalpalinnassa puoleen vuoteen. Kalpalinna oli 80-luvulle asti Suomen lumivarmin keskus.

”Lähetin yhdelle italialaiselle keskukselle kolme tykkiä koekäyttöön yhtenä talvena. Kun tykkien valmistaja American Machine Foundation lopetti toiminnan Euroopassa, ostin heidän loppuvarastonsa: 40 lumitykkiä ja satoja metriä putkia. Niitä sitten möin edelleen”, Eino muistelee.

60-luvun loppupuolella laskettelijoiden määrä alkoi kasvaa voimakkaasti, ja vuonna 1965 uusia laskettelijoita palvelemaan avattiin Kalpalinnaan suksivuokraamo, josta hiihtovälineet sai vuokrattua päiväksi 13 markalla.  Eino Kalpala ymmärsi oikean laskutekniikan merkityksen, ja hiihtokoulu toimi Kalpalinnassa ensimmäisestä talvesta lähtien.

Myös muita haasteita ratkottiin, usein ensimmäisenä keskuksena Suomessa.
”Suomessa on pimeä talvi, ja rinteissä oli käytössä 150 watin lamppuja. Eihän niiden teho riittänyt. Hankin Kalpalinnaan modernit jodikvartsilamput, joiden valoteho oli kymmenkertainen”, kertoo Eino. ”Lisäksi hankimme vuonna 1968 ensimmäisen tamppauskoneen. Ennen sitä rinteet hoidettiin käsipelillä, ja niiden kunto oli vaihteleva. Rinnetamppari teki rinteistämme ammattimaisesti hoidetut. Myin tamppauskoneen myöhemmin Rukalle.”

Suomen laskettelukultturia ja kilpalaskettelua kehittämässä

Eino Kalpala on ollut mukana rakentamassa suomalaista laskettelukulttuuria monella tavoin.  Hän oli perustamassa sekä nykyisen Suomen hiihtokeskusyhdistyksen edeltäjää, Etelä-Suomen Hiihtokeskusyhdistystä että hiihdonopettajien yhdistystä.

”Suuri parannus oli yhteisen kilpailukalenterin luominen. Ennen kisoja pidettiin omien aikataulujen mukaan, mikä johti päällekkäisyyksiin. Kenelläkään ei ollut kisoissa tarpeeksi kilpailjoita. Yhteisellä kalenterilla tämä ongelma ratkesi”, hän pohtii.

Vanha kilpailija ymmärsi myös kisaamisen merkityksen lajien kehitykselle.
”Loimme myös Suomen ensimmäiset baletti- ja kumparelaskukisat. Lisäksi aloitimme Kalpalinnassa Everybody Race -kisat, joista myöhemmin kehittyi koko maan kattava Suomi Slalom”, Eino summaa.

Viime vuosina lähinnä sydäntä ovat ollut senioreiden Masters-kilpailut. Tavoitteena on koota ”masterit” yhteen viettämään viikonloppua lajin parissa. Kilpaluokat alkavat 30-vuotiaista ja jatkuvat viiden vuoden välein niin pitkälle kuin laskijoita riittää. FIS järjestää kisoja ympäri maailmaa, ja Eino on ollut mukana mukana niitä Suomessa pyörittävän Finnish Alpine Masters  -yhdistyksen toiminnassa. Sen tärkein toimintamuoto on Masters Cup -kilpailukiertue.

”Kilpailuun osallistuu hiihtäjiä kaikkialta maailmasta. On venäläisiä, ruotsalaisia, saksalaisia, ranskalaisia, amerikkalaisia”,  kertoo Eino. ”Monen kanssa on ystävystytty ja tavataan kisakauden ulkopuolellakin. Minulla on nykyisin ystäviä erityisesti venäläisten masters-laskijoiden joukossa.”

Mastereiden MM-kisoista on tuliaisina jo useita kristallipalloja – kultaisia, hopeisia ja pronssisia.
”Kyllä taas ensi talvena on tarkoitus voittaa niitä lisää”, sanoo Eino.

 

Reijo Riila – hissialan uranuurtaja ja hiihtokeskusyrittäjäReijo Riila 2

Reijo Riila on hiihtokeskusalan monitoimimies. Hän on hiihtohissiteknologian uranuurtaja maassamme ja tuonut rinteisiin alan huippuosaamista, turvallisuutta ja käyttövarmuutta. Hän on myös Ellivuoren ja Iso-Ylläksen hiihtokeskusyrittäjä. 80 vuotta maaliskuussa 2014 täyttänyt konkari työskentelee ja vaikuttaa edelleen aktiivisesti alan kehitykseen.

Reijo Riila valmistui sähköinsinööriksi vuonna 1958. Koska työtilanne kotimaassa oli heikko, hän lähti töihin ABB:lle Sveitsiin kahdeksi vuodeksi. ”Siellä opin kolme asiaa, jotka ovat olleet merkittäviä elämässäni: saksan kielen, sveitsiläisen tavan tehdä työtä ja laskettelun”, summaa Reijo. Palattuaan kotimaahan hän toimi sähkölaitostarkastajana. Kohteina olivat muun muassa kerrostalojen hissit, erilaiset nosturit ja korkeavarastojärjestelmät.

Ensimmäiset suuremmat hiihtohissit olivat tulleet Suomeen 60-luvun alussa. Hissimääräyksiä ei ollut, ja aika ajoin sattui onnettomuuksia. Vuosikymmenen lopussa alettiin turvamääräykset nähdä tarpeellisina. ”Tarvittiin saksaa taitavaa hissiasiantuntijaa, joka osaa lasketella. Niin minusta tuli hiihtohissitarkastaja”, tiivistää Reijo.

Hän sai alan koulutusta Sveitsin viranomaisilta ja oppi hissien valmistustekniikkaa Doppelmayr-yhtiössä Itävallassa. ”Sitten käänsin saksankieliset turvamääräykset suomeksi, sellaisen vihkosen. Se oli käytössä ensimmäiset 10 vuotta”, kertoo Reijo alkutaipaleesta.

Vuonna 1978 Artur Doppelmayr houkutteli Reijon töihin firmaansa, Suomen edustajakseen. ”Aavistin, että Suomeen oli tulossa laskettelu- ja hissibuumi, ja ensimmäinen kauppa syntyikin Saariselälle jo kuukausi aloittamiseni jälkeen. Tähän päivään mennessä on myyty ja pystytetty 125 hissiä eri puolille maata”, kertoo Reijo. Lähes kaikki Suomen hiihtokeskusten suuret hissit ovat Doppelmayrin. Kokonaismarkkinaosuus on 60–65 %.

Reijo on toiminut keskeisenä vaikuttajana myös alan kansainvälisessä turvallisuustyössä. Hän oli mukana tekemässä yhteispohjoismaisia turvallisuusmääräyksiä ja sittemmin eurooppalaista köysiratadirektiiviä sekä sen alaisia teknisiä normeja.

Hiihtokeskusyrittäjänä perheen voimin

Riilan perheen sydän sykkii laskettelulle ja yrittämiselle. Reijo työskentelee päivittäin toimistossaan Katajanokalla – yhdessä vaimonsa Aijan ja poikansa Mikon kanssa. Reijo on edelleen Doppelmayrin Suomen-toimitusjohtaja. Perhe toimii yrittäjänä Ellivuoren ja Iso-Ylläksen hiihtokeskuksissa. Reijon rooli on toimia molemmissa hallituksen puheenjohtajana.

Ellivuori-Skin yrittäjänä Reijo on ollut vuodesta 1980. Keskus tuli tutuksi hissiprojektien myötä ja tarjoutui ystäväporukan ostettavaksi. Sittemmin keskus on siirtynyt kokonaan Riilan perheen omistukseen. Vuonna 2014 50 vuotta täyttäneen keskuksen tilanne on vakaa: merkittävä investointi lumetusjärjestelmään on osoittautunut hyväksi päätökseksi, varsinkin kausina, jolloin sääolot ovat olleet haastavat. ”Ellivuori on klein aber mein – se on alueellisesti merkittävä keskus”, toteaa Reijo.

Ylläksen Äkäslompolon puoleiset rinteet tulivat Reijolle tutuksi jo hissitarkastajavuosina. Kun Ylläsjärven puolella kiinnostuttiin myös keskuksen perustamisesta, pyydettiin häntä konsultiksi pohtimaan mahdollista toteutusta. Sittemmin Reijosta tuli alueen kehittäjä ja yrittäjä. ”Nyt alueella on 8 Suomen 10 suurimmasta rinteestä ja kehitysmahdollisuuksia on myös tuleville vuosille. Iso-Ylläs on monipuolinen keskus, jossa on sopivia rinteitä myös aloittelijoille ja perheille”, summaa yrittäjä.

Kotimaan rinteet ansaitsevat kiitosta

Reijo on toiminut aktiivisesti Suomen hiihtokeskusyhdistyksessä vuosikymmenten ajan. Hän toimi puheenjohtajana neljän vuoden ajan. Tuona aikana edunvalvonnan perusteita kehitettiin voimakkaasti. Entiset puheenjohtajat pitävät yhteyttä toisiinsa ja seuraavat alan kehitystä tiiviisti. Kunniajäseneksi Reijo kutsuttiin keväällä 2013.

”SHKY:n porukalla olemme käyneet tutustumassa myös moniin keskuksiin eri maissa. Olemme hakeneet uusia hyviä ideoita suomalaisiin keskuksiin ja myös saaneet huomata, että Suomi ei suinkaan ole alan takapajula vaan kehittynyt laskettelumaa”, toteaa Reijo.

Dolomiittien ja Alppien rinteet perusteellisesti tunteva veteraani ei epäröi kehua kotimaan kohteita: ”Rinteemme ovat kansainvälisesti verraten erittäin hyväkuntoisia. Täällä lämpenevä sää ei kuluta rinteitä kuoppaisiksi iltapäivisin, vaan hyvistä laskuoloista saa nauttia koko päivän. Suurin osa laskijoista saa kotimaan rinteissä täyden tyydytyksen lajin parista.”

Reijo on nähnyt hiihtokeskusalan kasvun suomalaisena elinkeinona, ja myöntää olleensa osallinenkin siihen. Kehittyneet hissit ovat lisänneet mielenkiintoa lasketteluun ja tehneet suuremmat laskijamäärät mahdollisiksi. Mielessä on kehitysideoita myös tulevaisuuteen. ”Oheispalvelujen merkitys kasvaa jatkuvasti. Viihtyvyyteen vaikuttaa paljon se, mitä keskuksissa voi tehdä laskettelun lisäksi. Aina ei ole hyvä sää”, pohtii Reijo. ”Toinen tärkeä kasvava asia on perhelaskettelu ja sen tuomat palvelutarpeet, esimerkiksi lastenhoitopalvelut.”

”Tämmöistä tämä mun elämäni on ollut. Olen kyllä kovasti tykännyt. Työhön on yhdistynyt koko perheen harrastus, ja sen kautta on oltu paljon yhdessä”, sanoo Reijo tyytyväisenä. Hän oli rinteissä tuttu näky keltaisessa ja harmaassa ALGE-haalarissaan vuosikymmenestä toiseen. Aivan viime aikoina on laji vaihtunut laskettelusta kävelyyn. Tulevanakin elokuuna on edessä viikonlopun mittainen muutaman kymmenen kilometrien vaellus ystäväporukassa.

 

Takaisin ylös