Talvikausi käynnistyy – Ruka avaa ensimmäisenä

Artikkelit / 10.10.2010 / SHKY

Talvikausi käynnistyy hiihtokeskuksissa. Ensimmäisenä rinteeseen pääsee Rukalla, joka avaa rinteensä maanantaina klo 11.00. Lisäksi Ylläksellä, Ounasvaaralla ja Vuokatissa on avattu ensilumen latuja, viime kaudelta säilöttyjen lumien avulla.

– Tuleva talvi alkaa odottavissa tunnelmissa. Levin maailmancupin pujottelukilpailu marraskuussa aloittaa kansainvälisten kilpailujen sarjan hiihtokeskuksissamme. Rukalla kisataan Nordic Openingin merkeissä marraskuun lopulla ja toistamiseen Freestylen maailmancup -kumpareissa joulukuun puolivälissä. Toivomme luonnollisesti suotuisia lumetussäitä, jotta saisimme kauden vauhdikkaasti käyntiin kaikkialla, kertoo Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Sari Tollet.

TNS Gallupilla toteutetun Hiihtokeskustutkimuksen mukaan laskettelun suosio pysyy viime vuosien tasolla; joka viides suomalainen harrastaa lajia. Viime kaudella aktiivisten laskettelijoiden määräksi arvioitiin 990.000 henkeä.

– Olemme panostaneet erityisesti lapsiin tarjoamalla kaikkialla yhtenäiseen Werneri hiihtokouluohjelmaan. Ensi kaudella suuntaamme koulutusta myös opettajille, jotta koululaiset pääsisivät kaikkialla rinteisiin. On tärkeää, että jokaisella suomalaisella lapsella olisi mahdollisuus kokeilla lajia ainakin kerran, korostaa Tollet.

Laskettelijat ovat varsin tyytyväisiä hiihtokeskusten palveluihin. Erityisesti panostukset lumetukseen sekä turvallisuustekijöiden huomioiminen keräsivät kiitosta tutkimukseen osallistuneiden keskuudessa. Hiihtokeskukset myös kehittävät palveluitaan aktiivisesti ja tulevalle kaudelle luvassa on esimerkiksi uusia rinteitä ja hissejä.

– Kahden viime vuoden talvi on lisännyt yleisesti talviliikunnan kiinnostavuutta ja hiihtokeskuksissa on kesän aikana kehitetty harrastamisen olosuhteita. Parannettuja rinteitä, palveluja, lumetuskapasteettia ja uusia hissejä löytyy ensi talvena niin lähirinteistä kuin matkailukeskuksistakin, toteaa Tollet.

Hiihtokeskusten reaaliaikaisia rinne- ja latutietoja voi seurata osoitteessa www.ski.fi. Osoitteesta löytyvät myös keskuskohtaiset webbikamerat ja muu informaatio. Hiihtokeskustiedot julkaistaan reaaliaikaisena myös Ylen teksti-TV:n sivulla 420 sekä MTV3 tekstikanavana sivulla 620.

Lisätietoja:

Sari Tollet, toiminnanjohtaja, Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry, puh. 0400 418 858 www.ski.fi

Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry (SHKY) on suomalaisten hiihtokeskusten katto-organisaatio, jonka päätehtäviä ovat toimialan edunvalvonta, rinneturvallisuuden edistäminen, jäsenistön koulutus, tutkimustoiminta, alan tiedotus ja yhteismarkkinointi. Keskeisiä tavoitteita ovat laskettelun harrastajamäärän ja -aktiivisuuden lisääminen sekä toimialan terveen kasvun varmistaminen. SHKY:n jäseninä on noin 80 hiihtokeskusta ja 55 hiihtokoulua.