Vihti Ski Center 28.3.2024

Lisää rinnepäiviä, sanovat suomalaiset

Suomalaiset haluavat enemmän laskupäiviä ystävien ja perheen kanssa.
Suomalaiset ovat laskukansaa. Pohjoinen kansa laskee paljon, mutta haluaisi laskea vielä enemmän. Eroa toteutuneiden ja toivottujen laskupäivien välillä on jopa seitsemän päivää, selviää Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen (SHKY) teettämässä tutkimuksessa.

Suomalaiset toivoivat enemmän laskupäiviä kauden aikana. Eroa toivottujen ja toteutuneiden laskupäivien välillä on jopa seitsemän päivää. Kyselyyn vastanneet laskettelivat keskimäärin yhdeksänä päivänä. Eniten rinteessä käytiin Länsi-Suomessa ja Lapissa, molemmissa keskimäärin 11 päivänä. Suurin osa vastanneista oli kuitenkin tyytymätön laskupäivien määrään.

Yksi suurimmista eroa selittävistä tekijöistä olivat ajankäyttöön liittyvät syyt. Rinnepäiviä kertyikin erityisesti lomamatkoilla, silloin kun rinteet olivat lähellä ja kun laskettelulle oli aikaa. Vastaajat toivoivat keskuksilta monipuolisia ja eritasoisia rinteitä.

Nuorelta puuttuu laskukaveri

Vaikka laskettelu on yksilölaji, on kokemusten jakaminen laskukaverin kanssa yksi laskettelun parhaista puolista. Neljä viidestä nuoresta aikuisesta (18–29 -vuotiaat) haluaa laskea kaverin kanssa. Laskukaverin puute oli enemmän kuin joka toiselle nuorelle este saada haluamansa määrä laskupäiviä kauteen.

Kaiken kaikkiaan vastanneet suuntasivat rinteeseen mieluiten yhdessä ystävien tai perheenjäsenten kanssa.

Laskettelu on erittäin kivaa

Mitä enemmän laskupäiviä vuodessa ehti kertyä, sitä mukavammaksi laskettelu koettiin. Tutkimuksen mukaan suomalaiset laskettelua harrastavat pitivät harrastusta erittäin kivana. Lasketteluun liitettäviä mielikuvia olivat muun muassa mukava ulkona oleminen, laatuaika ystävien kanssa ja hyvä terveysliikunta.

Tänä vuonna kausi alkoi ennätyksellisen aikaisin, mikä saattaa luvata hyvää toivottujen rinnepäivien toteutumiselle. Rukalla kausi avattiin jo lokakuun alussa, ja Etelä-Suomen rinteet seurasivat perässä heti marraskuun alussa. Eteläsuomalaisten lasketteluinnostus korostui myös tutkimuksessa.

Suomessa on poikkeuksellisen pitkä laskukausi. Kausi alkaa usein jo lokakuun puolivälissä ja kestää toukokuulle saakka. Nyt alkaneen kauden päättymisajankohtaa ei vielä voi arvioida. Lumettamisen ansiosta keskuksissa kuitenkin riittää lunta pitkälle kevääseen, vaikka kaupungeissa lumi olisi jo sulanut.

SHKY:n teettämän laskettelijatutkimuksen toteutti IROResearch toukokuussa 2016. Tutkimukseen osallistui tuhat 18–69 -vuotiasta suomalaista IRONet-paneelissa.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Aurinkoisella kelillä vauhdikasta loskasurffausta kaverin kanssa, mikä voisi olla hienompaa?
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Pehmeä kevätrinne innostaa laskemaan. Roope Tonteri kävi tutustumassa Swinghillin parkkiin 7.3.2024.
Monen laskettelijan ja lumilautailijan mielestä kevät on talven kruunu. Kerro mielipiteesi kevätlaskuista ja osallistu Bollén lasien arvontaan.
Nyt on aihetta hymyyn, iloon ja riemuun: Iso-Syötteen huipulle pääsee jatkossa nopealla tuolihissillä.
Sirkan kylässä sijaitsevalla Levitunturilla avattiin vuonna 1964 Eturinteen alueella pujottelurinne ja kapulahissi. Levin kehitys kansainväliseksi talvimatkailukeskukseksi oli alkanut. Kuva: Levi Ski Resort
Talvipyöräily antaa kiehtovaa näkökulmaa hiihtolomaan. Tutunkin hiihtokeskuksen ympäristö näyttää erilaiselta ohjaustangon takaa.
Rinteessä harvemmin ollaan yksi. Mitä enemmän väkeä on mäessä, sitä tärkeämpää on noudattaa yhteisiä rinnesääntöjä.
Hiihtokoulu ei ole vain aloittelijoiden koulu, vaan jokainen laskettelija ja lautailija hyötyy tekniikkatunnista.
Suksiseppä Jani Ahvenainen kertoo rinnevinkkinsä ja samalla paljastaa, miten voit voittaa Pusun sukset.

Lumilautaliiton uusimmat

fsa-paracross-pyha

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Laskettelu ja hiihtokeskustutkimus 2010

Keskusuutiset

Laskemisen suosio pitää pintansa

Keskusuutiset
Liikunta kavereiden kanssa ulkoilmassa tekee ihmeitä terveydelle.

Murheet unohtuvat ja mieliala kohenee – näin laskettelu lisää henkistä hyvinvointia

Laskettelu