Pyhä 17.4.2024

Autossa suksesta voi tulla ohjus – kiinnitä tavarat huolella

Kiinnittämättömät lasketteluvarusteet voivat törmäystilanteessa muuttua tappaviksi esineiksi.

Hiihtolomasesonki on kohta kuumimmillaan ja monet perheet pakkaavat auton täyteen tavaraa ja lähtiessään hiihtolomalle laskettelemaan. Turhan usein tavarat kuormataan autoon huolettomasti ja esimerkiksi auton sisätiloissa kuljetettavia suksia tai muita tavaroita ei kiinnitetä mitenkään. Vaarattomankin tuntuiset tavarat aiheuttavat suuren vaaran äkkipysähdyksessä.

Autoliito testasi mitä tapahtuu, kun huolimattomasti kuormatulla autolla joudutaan kolariin. Testissä autossa oli kahden matkustajan lisäksi kaksi 25 kilon painoista matkalaukkua, neljä suksiparia, kahdet laskettelumonot ja kaksi laskettelukypärää eli melko maltillinen määrä tavaraa. Yhteensä kuorma painoi 84 kiloa. Jotta sukset mahtuivat auton sisätiloihin, takapenkin selkänoja piti osittain kaataa. Sukset, kypärät ja matkatavarat laitettiin tavaratilaan, mutta niitä ei kiinnitetty mitenkään.

Kolaritestissä auto törmäsi esteeseen 50 km/h nopeudella. Vaikka vauhti ei ollut kova, esineet muuttuivat kolaritilanteessa hengenvaarallisiksi ohjuksiksi. Sukset ja muut tavarat osuivat hetkessä etuistuinten selkänojiin aiheuttaen voimakkaan kuormituksen matkustajien selkärangalle. Kypärät ja monot lentelivät hallitsemattomasti ympäri autoa ja lopuksi yksi mono osui kuljettajaa päähän. Jos tilanne olisi oikea, kuljettaja ja etumatkustaja olisivat saaneet todennäköisesti vakavia, jopa kuolettavia vammoja.

”Testi osoitti kuinka tärkeää tavaroiden huolellinen kuormaaminen on. Melko pienikin esine muuttuu äkkipysähdyksessä satojen kilojen moukariksi. Painavat tavarat pitää kiinnittää kuormaliinoin tai vaikka auton omilla turvavöillä paikoilleen varsinkin, jos takapenkin selkänojasta osa on kaadettuna. Painavimmat laukut on hyvä sijoittaa kiinni takapenkin selkänojaan ja jos laskettelumonot eivät mahdu tavaratilaan, voi ne laittaa tiiviisti vaikka takajalkatilaan, jotta ne eivät pääse helposti liikkeelle”, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen toteaa.

Katso alla olevasta Autoliiton YouTube-kanavan videosta kuinka kiinnittämättömät lentävät autossa törmäystilanteessa.

 

Artikkeli on tehty yhteistyössä Autoliiton kanssa. Autoliitto on yksitysiautoilijoiden edunvalvoja. Lue jäsenyydestä lisää Autoliiton sivuilta.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Kevät vietetään hyvässä seurassa ja rennolla otteella. Tässä nautitaan Rukan Wappulounaasta.
Apocalyptican Paavo Lötjönen ja Eicca Toppinen ovat suksimiehiä. ”Laskettelussa yhdistyy hyvällä tavalla urheilu, vauhti, ulkoilu ja luonnosta nauttiminen”, Paavo kertoo.
Aurinkoisella kelillä vauhdikasta loskasurffausta kaverin kanssa, mikä voisi olla hienompaa?
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Pehmeä kevätrinne innostaa laskemaan. Roope Tonteri kävi tutustumassa Swinghillin parkkiin 7.3.2024.
Monen laskettelijan ja lumilautailijan mielestä kevät on talven kruunu. Kerro mielipiteesi kevätlaskuista ja osallistu Bollén lasien arvontaan.
Nyt on aihetta hymyyn, iloon ja riemuun: Iso-Syötteen huipulle pääsee jatkossa nopealla tuolihissillä.
Sirkan kylässä sijaitsevalla Levitunturilla avattiin vuonna 1964 Eturinteen alueella pujottelurinne ja kapulahissi. Levin kehitys kansainväliseksi talvimatkailukeskukseksi oli alkanut. Kuva: Levi Ski Resort
Talvipyöräily antaa kiehtovaa näkökulmaa hiihtolomaan. Tutunkin hiihtokeskuksen ympäristö näyttää erilaiselta ohjaustangon takaa.
Rinteessä harvemmin ollaan yksi. Mitä enemmän väkeä on mäessä, sitä tärkeämpää on noudattaa yhteisiä rinnesääntöjä.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Ski Patrol edistää rinneturvallisuutta

Keskusuutiset

Näin onnistuu hiihtomatka turvallisesti

Vinkit

Huolletut sukset, iloinen laskija

Välineet