Bike park -ajotekniikkaa, osa 2: Vauhdin kontrollointi

Bike park -ajotekniikkakurssin toisessa osassa perehdytään olennaiseen pyöräilijälle hallinnan tunteen antavaan perustaitoon, eli vauhdin kontrollointiin. Moni puhuu aiheesta tuttavallisesti jarruttamisena.

Vauhdin kontrollointi – tai jarruttaminen – ei tarkoita vain hiljaa ajamista: kun ajajalla on hyvä tuntuma vauhdin hallintaan, voi hän sopivissa paikoissa lisätä vauhtia, ilman että meno muuttuu vaaralliseksi.

Aivan kuin vaihteiden vaihtamisessa, jarruttamisenkin kanssa on syytä olla ajoissa. Jarruta ennen kuin vauhtia on liikaa. Älä syötä mutkaan sisään ja sitten mieti, mitä vauhtia sen voi ajaa läpi. Tämä on sekä turvallisuus- että nopeuskysymys. Pitää uskaltaa jarruttaa oikeaan aikaan, jotta lopulta voi olla nopea.

Maastopyörässä on kaksi jarrua hyvästä syystä, ja kannattaa opetella käyttämään niitä molempia. Etujarrulla vauhti todella hidastuu, sillä jarrutettaessa painopiste siirtyy eteenpäin. Takajarrun pitoa varten painopistettä pitää siirtää takarenkaan päälle. Ja kun jarrut alkavat hidastaa menoa, pitää painopistettä (ja siis lantiota) muutenkin siirtää yhä enemmän taakse ja alas.

Pidä jarrutuksissakin painopiste jaloilla, älä päästä sitä käsien päälle. Mitä jyrkempi alamäki tai kovempi jarrutus, sitä enemmän painopistettä pitää siirtää taaksepäin. Myös kantapäät putoavat alas, jotta jarrutuksessa voimat todella välittyvät jaloille ja polkimille – ja jotta jalat pysyvät paremmin polkimilla, vaikka jarrutuksessa olisi röykkyjä.

Siirrä painopistettä jarrutuksessa taakse. Huomaa kuvan pyöräilijän alas pudottamat kantapäät.

Monia uusia maastopyöräilijöitä saattaa pelottaa etujarrun käyttö. Sen kuitenkin oppii, kun pitää mielessä kaksi perusasiaa: siirrä jarrutuksessa painoa taakse (ei tarvitse murehtia tangon yli lentämistä) ja jarruta voimakkaasti vain, kun ajat suoraan (eli eturengas ei luista alta).

Aluksi kannattaa kokeilla tasaisen napakkaa jarrutusta tasamaalla. Vähitellen voit lisätä jarrutustehoa ja sen myötä painopisteen siirtoa. Kun homma sujuu, siirry harjoittelemaan mäkeen. Aja alas jyrkähköstä tasaiselle päättyvästä rinteessä niin, että vauhti pysyy koko ajan hillittynä. Kuinka hitaasti mäen voit ajaa?

Haluatko oppia lisää bike park -ajotekniikkaa? FMBIA-koulutetut ohjaajat antavat yksityistunteja ja järjestävät kursseja. Kysy lisää bike parkeista!

Ajovinkit

22.6.2020

Päivitetty 24.9.2025

Luetuimmat

Himoksen perustaja Juhani Ojala on kutsuttu Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen kunniajäseneksi. Kuva: Päivi Hasala

Juhani Ojala rakensi suositun keskuksen tyhjästä

Vuoden hiihtokeskus 2026

Vuoden hiihtokeskus 2026 on Ruka – katso kaikki palkitut

Kesähiihdosta pääsee nauttimaan myös Suomessa. Tunturien kätköjen lisäksi lumille pääsee esimerkiksi Levin juhannuksena.

Kesähiihtoa Suomessa? Täällä se onnistuu!

Koko bike parkista löytyy hienosti rakennettuja flow-reittejä.

Kokon bike park – alamäkipyöräilyä Porvoon perinnemaisemissa

Etelän herrojen legendaarinen kohde Saariselkä juhlii puolen vuosisadan mittaista alamäkijuhlaa kaudella 2019–2020.

Saariselkä juhlii – 50 vuotta aitoa Lapin tunnelmaa

Katso kaikki uutiset

Mainos:
Mainos:

Tilaa ski.fi uutiskirje

Kaikki laskettelusta, lumilautailusta ja Suomen hiihtokeskuksista. Uutiskirje ilmestyy kaudella kaksi kertaa kuukaudessa.

Olen lukenut tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot.

Siirry takaisin sivun alkuun