Ylläs 12.4.2024

Hiihtokeskukset valmiina joulun pyhiin

Markkinoiden heilahtelu ei toistaiseksi ole näkynyt Suomen hiihtokeskuksissa. Varaustilanne vuoden 2008 lopussa on mallikelpoinen: joulunpyhien aikaan hiihtokeskuksista voi löytää vielä majoitusta, vuodenvaihteessa jäljellä on enää hajapaikkoja.

Alkukausi 2008-2009 on käynnistynyt suunnitelmien mukaisesti ja tällä hetkellä on auki yli 30 hiihtokeskusta. Joululomalle lähtevät koululaiset pääsevät rinteisiin joka puolella Suomea, vaikka sää on vuodenaikaan nähden ollut lämmin.

”Hiihtokeskukset ovat onnistuneet myynnissään erittäin hyvin. Suomalaiset perheet ovat hiihtokeskusten keskeisin kohderyhmä. Nyt näyttääkin, että lapsiperheiden asiakasmäärä olisi viime vuodesta jopa kasvamassa”, kertoo Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Sari Tollet.

Hiihtokeskusten varaustilanne on joulupyhiksi erittäin hyvä

”Vaikka monet matkavaraukset on tehty jo kuukausia sitten, kannattaa viime hetken lähtijän kysyä majoitusta joko suoraan alueelta tai lähitaajamista. Aina löytyy haja- ja peruutuspaikkoja”, toteaa Tollet.

Joulumyynnin onnistumiseen vaikuttaa ratkaisevasti pyhien sää. Paras ulkoilukeli on kuiva pakkasilma kun taas sade, tuuli tai liian kova pakkanen verottavat kävijöitä. Luonnonlunta riittää rannikkoseutuja lukuun ottamatta laajalti. Hiihtokeskuksissa rinteet ja suorituspaikat on rakennettu lumettamalla.

Odotukset ulkomaalaisten asiakkaiden määristä vastaavat edellistä vuotta. Hiihtokeskukset julkaisevat kauden 2008–2009 ensimmäisen toimialabarometrinsä loppiaisviikolla.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Kevät vietetään hyvässä seurassa ja rennolla otteella. Tässä nautitaan Rukan Wappulounaasta.
Apocalyptican Paavo Lötjönen ja Eicca Toppinen ovat suksimiehiä. ”Laskettelussa yhdistyy hyvällä tavalla urheilu, vauhti, ulkoilu ja luonnosta nauttiminen”, Paavo kertoo.
Aurinkoisella kelillä vauhdikasta loskasurffausta kaverin kanssa, mikä voisi olla hienompaa?
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Pehmeä kevätrinne innostaa laskemaan. Roope Tonteri kävi tutustumassa Swinghillin parkkiin 7.3.2024.
Monen laskettelijan ja lumilautailijan mielestä kevät on talven kruunu. Kerro mielipiteesi kevätlaskuista ja osallistu Bollén lasien arvontaan.
Nyt on aihetta hymyyn, iloon ja riemuun: Iso-Syötteen huipulle pääsee jatkossa nopealla tuolihissillä.
Sirkan kylässä sijaitsevalla Levitunturilla avattiin vuonna 1964 Eturinteen alueella pujottelurinne ja kapulahissi. Levin kehitys kansainväliseksi talvimatkailukeskukseksi oli alkanut. Kuva: Levi Ski Resort
Talvipyöräily antaa kiehtovaa näkökulmaa hiihtolomaan. Tutunkin hiihtokeskuksen ympäristö näyttää erilaiselta ohjaustangon takaa.
Rinteessä harvemmin ollaan yksi. Mitä enemmän väkeä on mäessä, sitä tärkeämpää on noudattaa yhteisiä rinnesääntöjä.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Joulu- ja loppiaissesonki sujui vaihtelevasti eri puolilla maata

Keskusuutiset

Hiihtokausi täyteen vauhtiin joulunpyhinä

Keskusuutiset

Hiihtokeskukset odottavat joulusta ennätysvilkasta


Keskusuutiset