Pyhä 17.4.2024

Laajis varautuu aikaiseen talveen

Laajiksen rinneprofiileja on parennettu kaudelle 2016-17.
Laajiksessa ei ole kesällä vain seikkailtu, fillaroitu ja heitelty frisbeegolfia, vaan Jyväskylän Laajavuoressa on kesäaktiviteettien lisäksi valmistauduttu ahkerasti tulevaan talveen.

Laajiksen rinteille on ajettu kesän aikana maata yhteensä yli 2 000 kuorma-autollista. Uudet rinnepinnat ovat entistä tasaisemmat ja siten myös nopeammat lumettaa. Samalla lumimäärällä pystytään avaamaan entistä aikaisemmin ja energiatehokkaammin rinteitä laskettavaksi. Laskukausi saadaan siis avattua aikaisempaa nopeammin.

Maa-aineksella on uudistettu Eturinteen ja Auriksen rinneprofiileja vauhdikkaammiksi. Rinteistä on myös poistettu hidastavia notkoja. Uusilla profiileilla ja notkojen poistamisella rinteiden laskettavuus ja näkyvyys paranee, jolloin vauhdikkaampikin laskeminen on mielekästä ja helpommin hallittavaa.

Kaudella 2016–17 Laajiksessa jatkuvat jo perinteeksi muodostuneet edulliset happy hoursit jatkuvat tiistaisin ja perjantaisin. Myös Laajiksen ravintolaa on uudistettu urbaanilla katuruoka-menulla.

Laajiksen kausikorttien ennakkomyynti alkaa maanantaina 12. syyskuuta. Kausikorttien ostajat saavat kiipeillä koko loppusyksyn ilmaiseksi Laajavuoren Seikkailupuistossa. Seikkailupuisto on auki lokakuun loppuun.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Kevät vietetään hyvässä seurassa ja rennolla otteella. Tässä nautitaan Rukan Wappulounaasta.
Apocalyptican Paavo Lötjönen ja Eicca Toppinen ovat suksimiehiä. ”Laskettelussa yhdistyy hyvällä tavalla urheilu, vauhti, ulkoilu ja luonnosta nauttiminen”, Paavo kertoo.
Aurinkoisella kelillä vauhdikasta loskasurffausta kaverin kanssa, mikä voisi olla hienompaa?
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Pehmeä kevätrinne innostaa laskemaan. Roope Tonteri kävi tutustumassa Swinghillin parkkiin 7.3.2024.
Monen laskettelijan ja lumilautailijan mielestä kevät on talven kruunu. Kerro mielipiteesi kevätlaskuista ja osallistu Bollén lasien arvontaan.
Nyt on aihetta hymyyn, iloon ja riemuun: Iso-Syötteen huipulle pääsee jatkossa nopealla tuolihissillä.
Sirkan kylässä sijaitsevalla Levitunturilla avattiin vuonna 1964 Eturinteen alueella pujottelurinne ja kapulahissi. Levin kehitys kansainväliseksi talvimatkailukeskukseksi oli alkanut. Kuva: Levi Ski Resort
Talvipyöräily antaa kiehtovaa näkökulmaa hiihtolomaan. Tutunkin hiihtokeskuksen ympäristö näyttää erilaiselta ohjaustangon takaa.
Rinteessä harvemmin ollaan yksi. Mitä enemmän väkeä on mäessä, sitä tärkeämpää on noudattaa yhteisiä rinnesääntöjä.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Laajis on aktiivinen kesäkeskus

Bike park -uutiset

Laajikselle uusi rinne ja lisää lunta

Keskusuutiset

Vuoden hiihtokeskus 2017 on valittu

Kasurila