Pyhä 17.4.2024

Pääsiäisenä pääsee rinteisiin kaikkialla Suomessa

Hiihtokeskusten kapasiteetti saatiin täyskäyttöön vuoden 2009 tärkeimmille sesonkiviikoille. Pääsiäisenä lumisia rinteitä löytyy yhä kaikkialta Suomesta. Pääsiäinen on toimialan merkittävin myyntisesonki, sen osuus on onnistuessaan jopa 10 prosenttia koko kauden liikevaihdosta.

Talvi 2009 on Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen mukaan onnistunut hiihtokeskuksissa hyvin. Vuodenvaihteesta alkanut pakkassää mahdollisti täysimittaisen lumetuksen ja rinteet ovat yhä erinomaisessa kunnossa.

”Tammikuusta lähtien meillä on ollut ehjä kausi. Täytyy samalla muistaa, että kahden heikon talven jälkeen onnistumista tarvittiin erityisesti Etelä-Suomen hiihtokeskuksissa”, toteaa Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Sari Tollet.

Keski- ja Pohjois-Suomen hiihtolomakohteet ovat käytännössä pääsiäisen aikaan täynnä, mutta peruutus- ja hajapaikkoja löytyy aina. Etelä-Suomessa on useita hiihtokeskuksia auki pääsiäisenä.

Talvimatkailu on kasvanut tasaisesti viimeisten kymmenen vuoden ajan. Pääsiäinen on erityisesti suomalaisten perheiden kevätloman aikaa, mutta myös ulkomaisia laskijoita löytyy lomakeskuksista edellisten vuosien mukaisesti.

”Hiihtokeskukset ovat merkittäviä työllistäjiä ja matkailupalvelut lisääntyvät kysynnän myötä. Yrittäjät pyrkivät työllistämään ammattitaitoista henkilökuntaa ympärivuotisesti. Muuttotappiollisista kunnista on syntynyt muuttovoittoisia talvimatkailun kasvun myötä”, korostaa Tollet.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Kevät vietetään hyvässä seurassa ja rennolla otteella. Tässä nautitaan Rukan Wappulounaasta.
Apocalyptican Paavo Lötjönen ja Eicca Toppinen ovat suksimiehiä. ”Laskettelussa yhdistyy hyvällä tavalla urheilu, vauhti, ulkoilu ja luonnosta nauttiminen”, Paavo kertoo.
Aurinkoisella kelillä vauhdikasta loskasurffausta kaverin kanssa, mikä voisi olla hienompaa?
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Pehmeä kevätrinne innostaa laskemaan. Roope Tonteri kävi tutustumassa Swinghillin parkkiin 7.3.2024.
Monen laskettelijan ja lumilautailijan mielestä kevät on talven kruunu. Kerro mielipiteesi kevätlaskuista ja osallistu Bollén lasien arvontaan.
Nyt on aihetta hymyyn, iloon ja riemuun: Iso-Syötteen huipulle pääsee jatkossa nopealla tuolihissillä.
Sirkan kylässä sijaitsevalla Levitunturilla avattiin vuonna 1964 Eturinteen alueella pujottelurinne ja kapulahissi. Levin kehitys kansainväliseksi talvimatkailukeskukseksi oli alkanut. Kuva: Levi Ski Resort
Talvipyöräily antaa kiehtovaa näkökulmaa hiihtolomaan. Tutunkin hiihtokeskuksen ympäristö näyttää erilaiselta ohjaustangon takaa.
Rinteessä harvemmin ollaan yksi. Mitä enemmän väkeä on mäessä, sitä tärkeämpää on noudattaa yhteisiä rinnesääntöjä.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Pääsiäinen kutsuu rinteisiin kautta maan

Keskusuutiset

Pääsiäinen on hienointa lasketteluaikaa Suomessa

Keskusuutiset

Pääsiäinen on laskettelun huippuaikaa

Keskusuutiset