Salla 4.12.2023

Hiihtokeskukset tarjoavat uutta lapsille ja nuorille, turvallisuus korostuu entisestään

Hiihtokausi 2013–2013 alkaa tänä viikonloppuna Skiexposta. Alkavalle kaudelle kotimaiset hiihtokeskukset ovat panostaneet yhä enemmän snowparkeihin, lautailijoiden ja temppuhiihtäjien suorituspaikkoihin.

Snowparkien tärkeydestä hiihtokeskuksille kertoo se, että ne usein lumetetaan varhain, jopa aivan ensimmäisenä. Samalla peruslaskeminen säilyy kuitenkin myös erittäin tärkeänä ja rinteisiin odotetaankin kaikenikäisiä laskijoita.

Sosiaalisuus korostuu laskemisessa entistä enemmän. Rinteeseen saavutaan ryhmissä, kokemukset taltioidaan, ja taltioinnit jaetaan muidenkin nähtäville sosiaaliseen mediaan. Laskevat ja lautailevat matkailijat hakevat myös yhä yksilöllisempää palvelua. Osa toivoo valmismatkoja, toiset tavoittelevat yksilöllisyyttä ja omatoimilomia. On viikonloppumatkailijoita ja viikkoja rinteissä viihtyjiä.

”Hiihtokeskukset kehittävät toimintaansa kuluttajien tarpeisiin vastaten. Vaikka kehityshankkeet usein kohdistuvat laskemisen uusiin ilmiöihin, on tehtävämme tarjota lumiliikuntaa ja elämyksiä kaiken ikäisille ja tyyppisille laskijoille. Haluamme madaltaa kynnystä myös ensikertalaisten lajikokeiluihin”, kiteyttää Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Larilahti.

Myös lasten ja nuorten tarpeisiin panostetaan hiihtokeskuksissa sillä suomalaiset perheet ovat tärkeä kohderyhmä hiihtokeskuksille.

”Laskettelu on mainio laji koko perheelle. Lastenmaita on rakennettu yhä useampiin keskuksiin, joten harrastuksen voi aloittaa monipuolisesti ja leikin kautta. Nuorille halumme tarjota jotain aivan omaa ja tällä kaudella käynnistyy useissa jäsenkeskuksissamme Kinos. Se on hiihtokoulu ilman koulumaisuutta, nuorille suunnattua rentoa meininkiä, mahdollisuus oppia ohjatusti uutta ja saada rinteistä kaikki irti”, kertoo Larilahti.

Turvallisuus korostuu, vapaalaskusta vaikutteita varusteisiin

Hiihtokeskuksissa panostus turvallisuuteen näkyy aktiivisessa Ski Patrol -toiminnassa.  Kypärän käyttö on yleistynyt ilahduttavasti ja yhä useammat laskijat käyttävät selkäpanssaria. Myös visiirilliset kypärät ovat kasvattamassa suosiotaan.

Turvallisuus on erityisen keskeistä lasten ja nuorten lasketteluvarusteissa. Monet valmistajat ovatkin panostaneet vahvasti näiden kehittämiseen, mikä on lisännyt niin turvallisuutta kuin mukavuutta. Samalla tarjonta on monipuolistunut, oikeat varustevalinnat parantavat harrastuksessa kehittymistä ja viihtymistä.

Vapaalasku ja siihen liittyvä elämäntapa on edelleen vahvassa nosteessa ja sen vaatimukset vaikuttavat koko välinetarjontaan. Lähes kaikissa suksissa on rocker eli kohotettu kärki ja/tai kanta, ja melkein kaikki sukset ovat all-mountain-kategoriaa, joilla voi laskea rinteessä ja rinteen ulkopuolella.

Monojen kävelyvapauttimien tarjonta on kasvanut ja samalla myös pitoa lisäävän ja monoja suojaavan Vibram-kumin tai vastaavan materiaalin käyttö monojen pohjissa on yleistynyt. Monojen ulkokuoria voidaan muokata nyt eri tavoin kuin aiemmin. Painoa on saatu pudotettua käyttämällä hiilikuitua ja yhdistelemällä eri muovilaatuja. Sisäkengissä hyödynnetään aiempaa enemmän lämpöä tuottavia Thermo-materiaaleja, ne auttavat myös pitämään sisäkengät ohuina.

Vaatteissa suurin värikirjo ja väljyys ovat jääneet taakse. Hintahaitarin yläpäähän on tulossa mm. kastumatonta untuvaa, venyvää vanua ja avaruusteknologiaa. Keskihintaisissa vaatteissa on luovuttu Goretexista ja siirrytty nk. omiin kankaisiin. Kuoritakkien tarjonta vähentynyt ja nyt saa vanuasuja on aiempaa enemmän.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Kalle Palanderilla sydän sykkii yhä alppihiihdolle ja suksi kulkee mallikkaasti. Joulukuun 2023 alussa Kalle ikuistettiin laskemassa Vihdin rinteillä.
Laskettelukausi alkoi tänä vuonna aikaisin. Keskuksissa on hyödynnetty alkutalven hyvät pakkaset ja lunta on tehty vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen paljon. Iso-Syötteellä (kuva) lumisista rinteistä on nautittu marraskuusta lähtien. Tämä kuva on otettu 27.11.2023.
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Levin rinteelle 6.1 tehtiin vuonna 2021 automaattilumetus ja LED-valaistus. Koillisrinteiden kehitys huipentuu kaudelle 2024–2025 valmistuvaan Levi Six -tuolihissiin.
Valkoinen maa ja lukemattomat sinisen sekä pinkin sävyt tekevät kaamoksesta maagista lasketteluaikaa. Telemark-käännös on ikuistettu vuoden ensimmäisenä päivänä.
Mitä vauhdikkaammin lasket, sitä nopeammin laskettelumono menettää ominaisuutensa. Oikein vanha mono voi yksinkertaisesti hajota alta.
Levillä ja Rukalla avattiin laskukausi 6.10.2023. Syyslomalaiset pääsivät nauttimaan lumisalteista ja nyt pohjoisessa on jo mukavan talviset olosuhteet.
Äänemäki on kaupungin vilkkain nuorisopaikka perjantai-iltaisin. Talvella 2023–2024 tekemistä on entistä enemmän, kun keskus avaa uuden hissin ja rinteen.
Vaikka Ounasvaara on etenkin rovaniemeläisten lähikeskus, tarjoaa se myös monelle ulkomaalaiselle turistille Lapin eksotiikkaa.
Levin kausi starttasi aurinkoisena viikonloppuna 6.–7. lokakuuta 2023.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

21 uutta syytä mennä mäkeen

Laskettelu

Hiihtokeskusten uudistuksia kaudelle 2011-2012

Keskusuutiset

Laskettelu ja lautailu – erinomaista liikuntaa kaiken ikäisille

Hiihtokoulu