Vihti Ski 1.12.2023

Talvi yllätti alamäkikansan – laskettelukausi on alkanut vauhdikkaasti

Levillä ja Rukalla avattiin laskukausi 6.10.2023. Syyslomalaiset pääsivät nauttimaan lumisalteista ja nyt pohjoisessa on jo mukavan talviset olosuhteet. Levillä ja Rukalla avattiin laskukausi 6.10.2023. Syyslomalaiset pääsivät nauttimaan lumisalteista ja nyt pohjoisessa on jo mukavan talviset olosuhteet.
Laskettelukausi käynnistyi Suomessa jo yli kuukausi sitten, eli lokakuun 6. päivä. Alamäen iloja on päässyt kokemaan myös maamme eteläisimmissä kolkissa. Esittelemme talven edistymistä eri keskuksissa.

Rukan ja Levin avasivat laskettelukauden 2023–2024 yli kuukausi sitten, kun rinteet kutsuivat laskettelijoita ja lautailijoita lumille jo 6. lokakuuta. Molemmat keskukset olivat varastoineet valtavat määrät lunta edelliseltä talvelta, joten kausi käynnistettiin kierrätyslumella.

Rukalla talvi on tullut nopeasti. Kuvassa eturinteiden avajaispäivä, eli 2.11.2023.

Rukalla ja Levillä on alkukaudesta käynyt kuhina. Rinteissä oli ennätysmäärä syyslomalaisia. Myös useiden maiden maajoukkueet ovat päätyneet harjoittelemaan Pohjois-Suomen erinomaisiin olosuhteisiin.

Talvi on tullut ilahduttavan nopeasti pohjoiseen, joten oletettavasti sekä Levin alppihiihdon maailmancupin että Rukan freestylen maailmancupin tulevat tarjoamaan kisavieraille upean talviset olosuhteet.

Voiko marraskuu kauniimpi olla? Levi 1.11.2023.

Lumetuskelit ennustavat hyvää talvea

Pohjois- ja Keski-Suomessa alkukauden lumetuskelit ovat olleet suosiolliset. Useissa keskuksissa lumetus on sujunut aikataulussa tai jopa edellä aikataulua.

Iso-Syötteen laskettelukausi alkoi 3.11.2023. Kauden ensimmäisessä iltamäessä päästiin testaamaan Lumimaan uutta katettua mattohissiä ja laskemaan 400 metrin pituista perherinnettä. Pian lasketellaan jo tunturin huipulta, kun eturinteiden ankkurihissi ja rinne numero 2. aukeavat perjantaina 10.11.2023.

Uusi katettu mattohissi otettiin käyttöön Iso-Syötteellä perjantaina 3.11.2023. Mattohissin vasemmalle puolelle on valmistunut myös uusi harjoittelualue ja pulkkamäki on saanut lisää pituutta.

Länsi-Lapissa pitkään vallinnut korkeapaineinen ilma vaihtui matalapaineeseen ja sen myötä on odotettavissa lumisateita. Ylläksellä luonnonlunta kerätään talteen monikymmenkilometrisellä lumiaitaverkostolla, jonka avulla rinteiden lumetus etenee kaikkein ympäristöystävällisemmällä tavalla – ja parhaimmillaan erittäin nopeasti.

Ylläksellä lumitykit ovat loihtineet rinteistä valkoiset. Lumetusta tehostaa luonnonlunta keräävät lumiaidat.

Ski Resort Ylläksen kausi avataan suunnitellusti lauantaina 18.11.2023 useamman rinteen ja hissin voimin. Jo nyt on varmaa, että heti kauden avauspäivästä alkaen lasketellaan tunturin 719 metriä korkealta huipulta asti.

Ounasvaaralla päästiin lokakuussa lumettamaan poikkeuksellisen paljon. Pitkät lumetusjaksot ja edelliseltä kaudelta säilötty lumi yhdessä takaavat runsaslumisen kauden avauksen. Rovaniemellä avajaisia vietetään 18. marraskuuta Oukku Open 2023 -tapahtuman merkeissä.

Ounasvaaralla on säilötty lunta, mutta kauden avaukseen on tehty uuttakin lunta.

Keski-Suomessa kausi käynnistyi ensimmäisenä Siilinjärven Kasurilassa 4. marraskuuta 2023. Laajiksessa on kauden aloitusta aikaistettu tänäkin vuonna säilölumen avulla. Eristeen poistaminen säilölumikasan päältä on aloitettu, jonka jälkeen säilölumi levitetään eturinteen puoleenväliin asti. Laajiksen kausi alkaa perjantaina 17.11.2023.

Etelä-Suomessa on lasketeltu jo lokakuusta

Forecan julkaisema kolmen kuukauden ennuste ennakoi tavanomaista lauhempaa ja sateisempaa jaksoa joulu–helmikuulle.

”Kolmen kuukauden keskiarvoissa on tämän ennusteen perusteella odotettavissa, että talvesta tulee meillä pikemmin lauha ja sateinen kuin kuiva ja kylmä. Ennusteessa on kuitenkin kyse keskiarvoista, ja hetkellinen sää voi vaihdella paljonkin”, Forecan meteorologi Joanna Rinne kertoo tiedotteessa.

Innokkaita parkkilaskijoita Sveitsissä 29.10.2023.

Lokakuun pakkasjaksot mahdollistivat kauden avauksen Etelä-Suomessakin. Sipoon Talmassa ja Hyvinkään Sveitsissä parkkilaskijat pääsivät hiomaan temppujaan ensimmäisen kerran jo lokakuun 10. päivä.

Talma 2.11.2023. Talman väki on tänäkin syksynä loihtinut mattohissirinteeseen suositun popup-parkin.

Vihti Ski Center avasi yli kaksi kilometriä pitkän ladun 16.10.2023 ja päivää myöhemmin ensimmäiset alkeisrinteet, joten syyslomaa viettäneet koululaiset pääsivät Vihdissä mäkeen.

Marraskuun alkupäivien lauha sää on estänyt lisälumen tekemisen Etelä-Suomessa, mutta talven tekoa jatketaan keskuksissa heti sään salliessa.

Varmaa on se, että lumisimmat kelit löytyvät tänäkin talvena hiihtokeskuksista. Ajantasaiset rinne- ja latutiedot löydät Ski.fi-sivuilta.

Pysy ajan tasalla alamäkimaailman tapahtumista, tilaa Ski.fi-uutiskirje!

Luitko jo nämä?

Laskettelukausi alkoi tänä vuonna aikaisin. Keskuksissa on hyödynnetty alkutalven hyvät pakkaset ja lunta on tehty vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen paljon. Iso-Syötteellä (kuva) lumisista rinteistä on nautittu marraskuusta lähtien. Tämä kuva on otettu 27.11.2023.
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Levin rinteelle 6.1 tehtiin vuonna 2021 automaattilumetus ja LED-valaistus. Koillisrinteiden kehitys huipentuu kaudelle 2024–2025 valmistuvaan Levi Six -tuolihissiin.
Valkoinen maa ja lukemattomat sinisen sekä pinkin sävyt tekevät kaamoksesta maagista lasketteluaikaa. Telemark-käännös on ikuistettu vuoden ensimmäisenä päivänä.
Mitä vauhdikkaammin lasket, sitä nopeammin laskettelumono menettää ominaisuutensa. Oikein vanha mono voi yksinkertaisesti hajota alta.
Äänemäki on kaupungin vilkkain nuorisopaikka perjantai-iltaisin. Talvella 2023–2024 tekemistä on entistä enemmän, kun keskus avaa uuden hissin ja rinteen.
Vaikka Ounasvaara on etenkin rovaniemeläisten lähikeskus, tarjoaa se myös monelle ulkomaalaiselle turistille Lapin eksotiikkaa.
Levin kausi starttasi aurinkoisena viikonloppuna 6.–7. lokakuuta 2023.
Sallassa on talvelle 2023–2024 kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa tehty lasketteijoille jälleen uudistuksia ja perusparannuksia.
Maston alueen uusi kahdeksan hengen tuolihissi nostaa laskijat mäen päälle alle kahdessa minuuttissa.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Lumetus takaa valkoiset rinteet, vaikka muuten maa on sula. Tykkilunta tarvitaan myös Keski- ja Pohjois-Suomessa. Tässä lasketaan Riihivuoren rinteillä joulukuussa 2019.

Lumetus tuo talven koko Suomeen

Keskusuutiset
Tunturi ei hiljene kauden päättymiseen, sillä on aika säilöä talven lumet. Kuva: Anssi Lakela

Lumi on kuin viini – se kannattaa varastoida

Keskusuutiset
Kalle Palander kunnioittaa hiihtoresortten lumetusosaamista. ”Rinteet on saatu kuntoon järjettömällä työmäärällä. Onneksi ihmiset alkavat pikkuhiljaa ymmärtämään, että lumi ei synny itsestään”, Palander huomauttaa.

Kalle Palander – lumen lähettiläs

Keskusuutiset