Vihti Ski 1.12.2023

Lapin kaamos on kauniisti taittuvaa valoa – ja upeaa aikaa lasketella

Valkoinen maa ja lukemattomat sinisen sekä pinkin sävyt tekevät kaamoksesta maagista lasketteluaikaa. Telemark-käännös on ikuistettu vuoden ensimmäisenä päivänä. Valkoinen maa ja lukemattomat sinisen sekä pinkin sävyt tekevät kaamoksesta maagista lasketteluaikaa. Telemark-käännös on ikuistettu vuoden ensimmäisenä päivänä.
Onko kaamos täyttä pimeyttä? Miten ihminen voi selvitä täysjärkisenä, jos aurinko ei nouse ollenkaan? Hiihdonopettaja jännitti ensimmäistä talveaan pohjoisessa, mutta turhaan. Yllättävää ei ollutkaan pimeys, vaan valon määrä.

Ensimmäinen kausi Lapissa jännitti. Miten kestän kylmyyden ja ennen kaikkea, miten kestän pimeyden.

Kaamos, aurinko, joka ei nousekaan, kuulosti hurjalta. Mutta kävi niin kuin elämässä usein käy. Jännitin vääriä asioita.

En kärsinyt pimeydestä, vaan hämmästelin valon määrää.

Kuinka pimeä kaamos on?

Päivät eivät olleet ollenkaan pimeitä!

Kaamos oli hämärän hyssyä, kauniisti taittuvaa, epäsuoraa valoa. Eihän aurinko mihinkään hävinnyt. Se vain jäi taivaanrannan alapuolelle ja loisti sieltä lempeää, epäsuoraa valoa. Valkoinen maa ja tykkylumen peittämät puut kertasivat valon määrän.

Kaamos on kuin pitkä sininen hetki. Laskettelurinteiden valot mahdollistavat pitkät ja tunnelmalliset mäkipäivät. Kuvan sininen hetki on tallennettu 29. joulukuuta.

Tietenkin päivät olivat lyhyitä. Vaikka hiihdonopettajan aamu on myöhäinen ja päivät loppuvat välillä jo neljältä, niin aamu- ja iltatoimet sai suorittaa pimeässä. Otsalamppu oli vakiovaruste vapaa-ajalla.

Pimeys ei haitannut, koska työpäivät vierähtävät ulkoillen. Mieli sai valoa lyhyimpinäkin päivinä riittävästi. Sitä paitsi touhua ja iloisia brittioppilaita oli joulukuussa niin paljon, ettei pimeyttä ehtinyt murehtimaan.

Lue myös: Kaamos on parasta lasketteluaikaa

Hämärän hyssyä ja pinkki taivas

Ennen kuin huomasin, kaamos oli jo ohi. Kotonani Levillä varsinainen kaamos kestää vain 20 päivää.

Sen jälkeen olikin hämmentävää, miten nopeasti valo lisääntyi. Maaliskuussa tuntui samalta kuin etelässä juhannuksena.

Kaamoksen jälkeen oli lumisateita, eikä aurinkoa näkynyt. Kun taivas selkeni ja aurinko nousi ensimmäisen kerran, olin koko päivän tunturin juurella aloittelijoita opettamassa – ei sieltä nähnyt kuin auringon kajon.

Mutta sitten kun koitti se päivä, että olin tunturin päällä ja kasvoihin osuivat ensimmäiset auringonsäteet, niin se oli huikeaa. Käytännössä aurinko nousi ja laski samaan aikaan, mutta se oli kaunis hetki.

Tunturin huipulla saattaa nähdä auringon pilkistävän horistontissa, kuten tässä vuoden ensimmäisenä päivänä otetussa kuvassa.

Kaunis oli myös pinkki tammikuu. Lyhyt päivä värjäsi taivaan pinkiksi ja silmien eteen avautui sädehtivä tunturimaisema ja tykkylumiset puuhahmot.

Jos et vielä ole kokenut Lapin kaamosta ja pinkkiä tammikuuta, niin suosittelen. Lapin talvi on kokemisen arvoinen elämys.

Pysy ajan tasalla alamäkimaailman tapahtumista, tilaa Ski.fi-uutiskirje!

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Laskettelukausi alkoi tänä vuonna aikaisin. Keskuksissa on hyödynnetty alkutalven hyvät pakkaset ja lunta on tehty vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen paljon. Iso-Syötteellä (kuva) lumisista rinteistä on nautittu marraskuusta lähtien. Tämä kuva on otettu 27.11.2023.
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Levin rinteelle 6.1 tehtiin vuonna 2021 automaattilumetus ja LED-valaistus. Koillisrinteiden kehitys huipentuu kaudelle 2024–2025 valmistuvaan Levi Six -tuolihissiin.
Mitä vauhdikkaammin lasket, sitä nopeammin laskettelumono menettää ominaisuutensa. Oikein vanha mono voi yksinkertaisesti hajota alta.
Levillä ja Rukalla avattiin laskukausi 6.10.2023. Syyslomalaiset pääsivät nauttimaan lumisalteista ja nyt pohjoisessa on jo mukavan talviset olosuhteet.
Äänemäki on kaupungin vilkkain nuorisopaikka perjantai-iltaisin. Talvella 2023–2024 tekemistä on entistä enemmän, kun keskus avaa uuden hissin ja rinteen.
Vaikka Ounasvaara on etenkin rovaniemeläisten lähikeskus, tarjoaa se myös monelle ulkomaalaiselle turistille Lapin eksotiikkaa.
Levin kausi starttasi aurinkoisena viikonloppuna 6.–7. lokakuuta 2023.
Sallassa on talvelle 2023–2024 kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa tehty lasketteijoille jälleen uudistuksia ja perusparannuksia.
Maston alueen uusi kahdeksan hengen tuolihissi nostaa laskijat mäen päälle alle kahdessa minuuttissa.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Parhaimmillaan kaamos tarjoaa päivällä upeita värejä ja illalla revontulia. Kuvan lautailijat pääsevät laskemaan Ylläksen upean taivaan alla. Kuvat: Eetu Leikas

Kaamos on parasta lasketteluaikaa

Keskusuutiset
Tarkista oman lähirinteesi ruuhka-ajat rohkeasti kysymällä, kannustaa hiihdonopettaja Teija Uurinmäki.

Kommentti: Arki-illat ovat laskettelijan parasta aikaa

Hiihtokoulu
Alhaalla kylässä kylmää, jopa usvaista, mutta ylhäällä Yllästunturissa on samaan aikaan ihana laskusää. Kuva: Esko Liukas

Tunturisää – näin teet siitä laskijan kaverin

Laskettelu