Pyhä 18.2.2024

Real Skifi teki lasketteluvideon koululaisryhmille

Real Skifi kuvasi koululaisryhmiä varten hauskan opetusvideon.
Laskettelupäivä on monelle koululaiselle lukuvuoden odotetuin ja hauskin koulupäivä. Suomen Hiihtokeskusyhdistys ja Real Skifi tuottivat hauskan turvallisuusvideon koululaisryhmille, jotta laskettelupäivä sujuisi hyvin.

Koulun laskettelupäivä on monelle lukuvuoden ylivoimainen kohokohta. Odotuksen tuoma jännitys, kavereiden seura ja näyttämisen halu voi kuitenkin tuoda ikävän sävyn muuten hauskaan päivään, jos esimerkiksi hyppy menee pitkäksi ja laskettelupäivä siten päättyy loukkaantumiseen.

Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen yksi tärkeimmistä tehtävistä on rinneturvallisuuden. Tällä kertaan pyydettiin apuun kekseliäitä lasketteluvideoita nettiin tuottava Real Skifi. Yhdessä muodostui alle kolme minuuttia pitkä turvallisuusvideo, jonka jokainen koululainen ja opettaja varmasti katsoo mielellään.

Real Skifin videoissa on taitoa ja huumoria.

Real Skifi opastaa taidolla ja huumorilla

Real Skifin häkellyttäviä ja hauskoja lasketteluvideoita on katsottu yhteensä yli kuusi miljoonaa kertaa. Real Skifi on tunnettu värikkäästä kesälaskemisesta, tajunnan räjäyttävästä kekseliäisyydestä ja rennosta meiningistä. Hyvä henki tukeekin ryhmän tavoitetta: jokaisesta videosta tehdään parempi kuin edellisistä.

”Opetusvideon tekeminen oli mukavaa vaihtelua tavallisille kuvauspäiville, etenkin kun pääsimme edistämään hyvää asiaa. Toivottavasti koululaisryhmät ja muut katsojat pääsevät nauttimaan laskettelun iloista turvallisesti”, kommentoi Real Skifi -ryhmän laskettelija Verneri Hannula.

”Haluamme tarjota jokaiselle koululaiselle hauskan ja ikimuistoisen – mutta myös turvallisen – laskettelupäivän. Joskus nuorilla into korvaa maalaisjärjen, joten halusimme muistuttaa hauskalla tavalla rinnesäännöistä. Real Skifi oli oiva kumppani viestin viemiseen”, kertoo Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Harri Lindfors.

Video on nähtävissä Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen Ski.fi-YouTube -kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=bMHTYvaYUsI

Lisäksi videota jaetaan sosiaalisen median kanavissa sekä hiihtokeskusten kouluille lähettämien infopakettien yhteydessä.

Täältä pääset näkemään lisää Real Skifin lasketteluvideoita:

Hiihtokeskusten rinne- ja aukiolotiedot, tapahtumat ja hiihtokoulut löydät Ski.fi:n sivuilta.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Rinteessä harvemmin ollaan yksi. Mitä enemmän väkeä on mäessä, sitä tärkeämpää on noudattaa yhteisiä rinnesääntöjä.
Hiihtokoulu ei ole vain aloittelijoiden koulu, vaan jokainen laskettelija ja lautailija hyötyy tekniikkatunnista.
Suksiseppä Jani Ahvenainen kertoo rinnevinkkinsä ja samalla paljastaa, miten voit voittaa Pusun sukset.
Alppilegenda Kalevi ”Häkä” Häkkinen laski talvella 1967 Hirvensalossa kilpaa rallikuski Rauno Aaltosen Mini Cooperia vastaan. Legendan mukaan Aaltosen Mini voitti hiuksenhienosti. Kuva: Museovirasto
Temppuilu, pelleily tai kikkailu ei kuulu hiihtohissiin, eikä hissikapulaa tule vedättää hissilinjalta sivuun. Hiihtokeskusten ski patrolit valvovat tehostetusti hissikäyttäytymistä 5.–11.2.2024 sekä 28.3.–1.4.2024.
Hyvä suksi tai lauta on helppo ostaa, mutta itselleen mieleisin löytyy vain kokeilemalla. Ski.fi Testikeskus tarjoaa tähän erinomaisen mahdollisuuden!
”Kaikkien kanssa ei voi olla kaveri, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen. Eriävät näkemykset selviävät puhumalla”, Riihivuoren ski patrol Kaisa Miettunen muistuttaa. Kuva: Kalle Jokinen
Ei näin! Juomatölkin maatumisaika on 80–200 vuotta. Rinteeseen heitetty juomatölkki leikkaantuu teräviksi lastuiksi tampparin jyrsimen alla.
”Kun tuntuu siltä, että pärjää oikeastaan aika hyvin, yli omien odotusten, niin silloin tapahtuu taikoja”, hiihdonopettaja Teija Uurinmäki kannustaa.
Talmassa ymmärrettiin varhain lumilautailun merkitys ja se näkyi jo 1990-luvulla keskuksen mainonnassa. Wille Yli-Luoma ja Teppo Högman Talman esitteen kansikuvapoikina kaudella 1997–1998. Kuva: Mikko Suni

Lumilautaliiton uusimmat

fsa-paracross-pyha

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

10 turvallista laskuvinkkiä

Vinkit

Parkkilaskemisen ABC

Laskettelu
Kuvaaminen on monelle olennainen osa laskuharrastusta. Parhaimmillaan videoista on iloa myös lukuisille kanssalaskijoille. Esimerkiksi kuvan Realskifi-laskuvideoporukan tuotanto on saanut suuren suosion.

Ammattilaisen 10 vinkkiä parempiin laskuvideoihin

Keskusuutiset