Levi 10.6.2025

Kausi alkaa 5.10.2018 ja tätä kaikkea on luvassa

Laskettelukausi alkaa Rukalla jo 5.10.2018! Kuva on viime kauden avausviikonlopulta 7.10.2017
Aivan pian pääsee taas viilettämän rinteitä suksilla ja lumilaudalla! Helteinen kesä ei juuri Rukan lumivarastoja haitannut, joten laskettelukausi 2018–19 korkataan käyntiin jo 5. lokakuuta 2018.

Laskettelukausi 2018–19 alkaa Rukan ilmoituksen mukaisesti 5.10.2018. Heti ensimmäisestä laskettelupäivästä lähtien käytössä on kaksi rinnettä (Saarua 12 ja Saarua 13) sekä kaksi hissiä (Saarua Express ja Saarua III).

Lumivarastot kestivät helteet

Rukalla on jo vankka osaaminen lumen varastoinnista. Kesän 2018 pitkä hellejakso herätti monen laskettelijan mielessä kysymyksen: miten lumivarastot kestävät? Epäily saati pelko on turha, sillä lumivarastot kestivät auringon ja lämmön jopa yllättävän hyvin.

Viime lokakuun tapaan heti kauden avauksessa on käytössä kaksi rinnettä Saaruan puolelta. Saarua 12 -rinteeseen on odotettavissa keppiviidakkoa, sillä harjoitusryhmät ovat ottaneet kauden varhaisen aloituksen ilolla vastaan. Jokaiselle päivälle pyritään kuitenkin aikatauluttamaan myös yleisövuoroja. Varatut ratavuorot Saarua 12 rinteeseen näkee Rukan ratavuorokalenterista.

Saarua 13 on aina avoinna kaikille laskijoille. Rinteeseen rakennettaan lisäksi parkkilaskijoille reilejä ja muuta jibauteltavaa. Avauslinjan suunnittelee kolmikko Eero Ettala, Antti Jussila ja Toni Kerkelä. Aiheesta voit lukea lisää Rukan sivuilta: Linjaa Ettalan, Kerkelän ja Jussilan malliin.

Into laskettelijoilla on lokakuussa kova. Saaruan rinteillä näkee paljon ratalaskuryhmiä, freestyle-laskijoita ja lumilautailijoita. Lokakuussa 2017 kauden avauslumista nautti myös freestyle-maajoukkuelaskija Joona Kangas.

Kesällä 2018 Rukalle on noussut kaksi uutta hissilinjaa. Rukan kylästä pääsee jatkossa tunturin toiselle puolelle rakentuvalle Ruka Valleyn alueelle maisemagondolilla. Eturinteille on rakennettu uutta nopeaa tuolihissiä. Avauspäivänä 5.10.2018 hissit eivät ole vielä käytössä, joten Rukan kylästä Saaruaan on järjestetty minibussikuljetus.

Ei vain alamäkeä

Kauden ensimmäisenä viikonloppuna pääsee Saaruassa testaamaan uusia laskettelu- ja lautailuvälineitä ja ainakin Zonessa aistimaan afterski-tunnelmaa. Syksyn tapahtumat löytyy Rukan tapahtumakalenterista.

Lokakuu ei ole kuitenkaan pelkkää laskettelua. Ensilumen latu avataan 12. lokakuuta 2018 Rukan kylästä Kelorinteelle päin. Mittaa yhteen suuntaan tulee 500 metriä, eli koko lenkki on kilometrin pitkä.

Laskettelukauden avauksen yhteydessä voi päästä aistimaan myös tunnelmallista ruskaa. Vaellusreittejä Rukan alueella riittää ja ainakin Pieni Karhunkierros on takuulla suosittu kohde. Mikäli kelit vain sallivat, niin myös melonta- ja koskenlaskukausi jatkuu pitkälle lokakuuhun.

Lokakuussa tekemistä laskettelun ja lautailun lisäksi riittää. Yksi hyvä ja suosittu vaihtoehto vaellus Pienen Karhunkierroksen upeissa maisemissa.
Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Oikein säädetty pyörä on nopea, hauska ja turvallinen ajaa. Matti Lehikoinen näyttää, miten pyörä kannatata säätää. Matin pyörä on Ghost Path Riot Fullparty.
Bike park -päivä on mainio hetki tutustua laskettelun ja lumilautailun kesäiseen serkkuun, eli alamäkipyöräilyyn. Juhlapäivänä useassa keskuksessa on tarjouksia lipuista, varusteista ja opastuksesta.
Vastaa kyselyyn ja auta hiihtokeskuksia kehittymään. Voit samalla voittaa Bollén hienot laskulasit tai kuvassa näkyvän Elämäni on alamäessä -pipon.
Nyt tutkitaan, kuinka paljon ja millaisia harrastajia Suomessa liikkuu vyöryalttiissa maastoissa. Osallistu kyselyyn 19.5.2025 mennessä ja autat suomalaisen lumivyörykoulutuksen kehittämisessä.
”Hiihtokeskukset ovat Suomen käyntikortti kansainvälisille vieraille”, muistuttaa valintaraadin puheenjohtaja ja Visit Finlandin Kristiina Hietasaari. Kuvassa Vuoden hiihtokeskus -palkinnon 2025 voittanut Saariselkä Ski & Sport Resort.
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Hiihtokeskukset ovat auki lakosta huolimatta. Lakon piirissä olevissa keskuksissa voi olla poikkeuksia palveluiden, rinteiden ja hissien aukioloissa. Kannattaa siis käydä ennen mäkipäivää tarkastamassa keskusten sivuilta ajankohtainen rinne- ja hissitilanne.
”Ilmassa on ihan sama, onko jalassa alpit, lauta vai tellut. Feikkiin ländäyksessä telluilla on ongelmia, jos ländää liian etunojaan. Silloin naamaplätsi on mahdollinen”, Iisko Kuusisto kertoo parkkilaskusta telemarkeilla.
Lumi ja rinneriemut ovat olennainen osa hiihtolomaa. Tänäkin talvena hiihtokeskuksissa on paljon lunta.
Osallistu Ski.fi:n järjestämään arvontaan ja voit voittaa Pusun upeat sukset.

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Etelä-Suomessa lasketaan jo!

Keskusuutiset

Ensimmäiset laskettelurinteet aukeavat!

Keskusuutiset
Talven 2018–2019 ensilaskut laskettiin Rukalla hienossa kelissä. Viikonloppuna lumisade kuorrutti maiseman ja aurinkokin kävi tervehtimässä laskijoita.

Ensilaskut ei ensilunta vaadi

Keskusuutiset