Pyhä 17.4.2024

Alppihiihto on vauhdikas ja innostava rinnelaji jonka harrastusmahdollisuudet Suomessa ovat paikkakunnasta riippumatta verrattain hyvät. Lajiin pääsee parhaiten tutustumaan paikallisessa rinteessä ja alppikärpäsen puraistessa paikallisseurojen tai hiihtokeskusten kautta voi ottaa yhteyttä hiihtokouluun. Hiihtokoulu onkin ehkäpä helpoin tapa ensiaskeleiden ottamiselle alppihiihdon pariin.

Alppihiihto on mukaansa tempaava koko perheen yhteinen harrastus. Alppihiihdon seuratoiminta on virkeätä ja lajin innostaessa pidemmälle toimintaan pääsee helposti mukaan.

Vaikka rinteet kotimaassa – erityisesti Etelä-Suomessa – eivät ole korkeuseroiltaan suuret, voi Suomesta nousta myös maailman parhaiden joukkoon.

Kotimaisen alppiseuran jäsenenä voit esimerkiksi osallistua Olympiakomitean valtakunnalliseen Yläkoulutoimintaan. Yläkoulutoimintaa voidaan kutsua urheilun peruskouluksi, joka valmentaa yläkouluikäsiä liikunnalliseen elämäntyyliin. Samalla nuori saa ensikosketuksen huippu-urheilun maailmaan.

Alppilukiot Tahkolla, Kuusamossa ja Levillä tarjoavat hyvän alustan ammattitasolle nousemiseksi, jonka myötä mahdollisuudet Suomen maajoukkueeseen nousemiseen paranevat entisestään. Alppilukioissamme yhdistät huippu-urheilun ja opiskelun monipuoliseksi toisiaan tukevaksi kokonaisuudeksi kohti maailman terävintä kärkeä alppilajeissa – uskallatko ottaa haasteen vastaan? 

Maanlaajuisesti laadukas seuratoiminta ja sitä tukevien valtakunnallisten urheiluorganisaatioiden toiminta mahdollistaa monipuolisen polun kasvaa kohti huippu-urheilijuutta, mutta mahdollistaa myös arkisen harrastamisen jokaiselle rinteessä viihtyvälle alppihirmulle ikään katsomatta. Myös aikuisiän harrastus- ja kilpailutoiminta alppihiihdossa on vierää. Masters -ikäluokan laskijana pääset kokemaan niin tiukkaa kepin kiertämistä arkiharjoittelun parissa, kuin kokemaan halutessasi kilpailuja ympäri maailman.

KILPA-ALPPIHIIHDON LAJIT

Pujottelu – slalom

Lyhyimmällä portinvälillä laskettava tekninen rinnelaji joka edellyttää hyvää suksitaituruutta ja räjähtävää asennetta. Portinväli noin 10 metriä. Pujottelu on alppihiihdon tekniikkalajeista ehkäpä pidetyin harrastajien keskuudessa Suomessa.

Paripujottelu – Parallel

Rinnakkaisilla radoilla käytävä kilpailu jossa pääsee kokemaan vastustajan vauhdin ja kyvyt reaaliajassa. Jännittää kilpailumuoto joka innostaa kilpailemaan. Portinväli noin 13 metriä.

Suurpujottelu – Giant-Slalom

Vauhdikas ja ehkäpä laskuteknisesti haastavin laji alppihiihdossa. Tekniikkahaasteesta huolimatta ehkäpä helpoiten lähestyttävä laji tutustua ratalaskuun. Tarjoaa vauhtielämyksiä jo ratalaskun alkumetreillä ja antaa huikeita kokemuksia täysin leikkaavan käännöksen kautta. Portinväli noin 23-24 metriä.

Supersuurpujottelu – Super Giant Slalom

Arkisesti Super-G:ksi kutsuttu laji jossa vauhdit nousevat lähelle syöksylaskua. Nimensä mukaisesti radat sisältävät teknisiä osioita sekä vauhdikkaampia liukupätkiä. Super-G mielletään alppihiihdossa niin sanotuksi vauhtilajiksi. Portinväli keskimäärin 45 metriä.

Syöksylasku – Downhill

Alppihiihdon kuninkuuslaji – vauhtilaji. Kiehtova ja vauhtia rakastavan alppihiihtäjän laji jonka harrastusmahdollisuudet ovat lajin tunnusomaisista piirteistä kapeat. Harrastusmahdollisuuksien kapeudesta johtuen syöksylaskua voi harrastaa kotimaassa seurojen järjestämissä harjoituksissa ja lajille omistetuilla leireillä. Yleisissä rinteissä vauhtilajien omatoiminen harrastaminen on turvallisuussyistä kielletty. Liekö harrastusmahdollisuuksien kapeudesta – vai jostain muusta – johtuen syöksylasku on alppihiihdon lajeista kiehtovin ja legendaarisin. Portinväli: sopiva ja vaaratekijät minimoiva.