Mielakka 22.5.2023

Rocker-sukset: mitkä ne ovat ja mitä niillä tekee?

Kun suksen kärjessä on rockeria, lähteää suksi helposti käännökseen pehmeässä lumessa. Kun suksen kärjessä on rockeria, lähteää suksi helposti käännökseen pehmeässä lumessa.
Rocker on ollut lähes koko 2000-luvun puhutuin termi laskettelusukissa. Kerromme mikä rocker on ja onko se edelleen ajankohtainen.

Rocker on jo useamman vuoden ollut yleisesti käytetty termi laskettelusuksissa. Rocker helpottaa suksien kääntämistä ja se on suurin uudistus sitten 1990-luvun carving-suksien tulemisen. Näin ainakin usein kuulee puheissa väitettävän. Mikä rocker oikein on ja mitä sillä lasketellessa tekee?

Hieman yksinkertaistetusti rockerilla tarkoitetaan suksen tai laudan päätä, jossa kärki nousee tavanomaista välinettä aiemmin. Pahimmat banaani-malliset sukset ovat pitkälti jo jääneet marginaaliin, ja nyt hoidetuista rinteistäkin nauttiville harrastajille on valjastettu rockerin parhaat puolet.

Termit haltuun

Perinteisessä camber-rakenteessa välineen keskikohta on hieman kohollaan ja vain kärjet koskettavat maata, kun välineellä ei ole painoa lainkaan. Hyvän kuvan suksien jalkavuudesta saa, kun ne laittaa pohjat vastakkain ja tarkastelee missä kohtaa sukset ovat erossa toisistaan ja missä kohdissa ne toisiinsa osuvat.

Camber tarkoittaa suksen jalkavuutta, eli suksi on keskikohdan alta vähän ylöspäin kaareva. Camberin avulla saadaan suksen kantille parempi pito jäisissä olosuhteissa.

Ylivoimaisesti useimmat rockeria sisältävät sukset ovatkin yhdistelmä rockeria ja camberia, myös erilaisia variaatioita löytyy lukuisia. Kun perinteinen camber päättyy kärjessä suksen leveimpään kohtaan aivan keulassa, rocker-kärkisissä suksissa camber päättyy jo huomattavasti aiemmin, minkä jälkeen kärki alkaa nousta.

Rockeria mitataankin kahdella asteikolla. Ensimmäisenä mitataan kuinka kaukaa suksen kärjestä kärki lähtee nousemaan ja toisekseen nousun voimakkuutta. Jos kärjen nousu alkaa 20 senttimetriä ja nousee kaikkinensa 3 senttimetriä, kuvataan rockeria mittaluvulla 200/30 ja niin edelleen.

Rocker tuo monipuolisesti iloa

Numerot ja turhat hifistelyt sikseen. Maltillisten rockereiden yleistymiseen on ihan pätevät syynsä.

Kevyellä rockerilla varustettu väline lähtee huomattavasti helpommin käännöksiin kuin perinteinen, täysin camber-mallinen serkkunsa. Tämä korostuu erityisesti hidasvauhtisessa laskemisessa, jolloin hieman jäykemmänkään välineen kanssa ei tarvitse taistella turhan takia. Samoin monet lasten sukset kääntyvät kevyemmin auraan, kun niissä on hieman rockeria.

Lisää iloa rokkaavan reilusti nousevasta suksen kärjestä on huonokuntoisessa rinteessä: elävä kärki tasoittaa huomattavasti laskemista, kun se ei reagoi aivan jokaiseen töyssyyn matkan varrella vaan ikään kuin syö ne itseensä.

Myös monissa freestyle-välineissä on nykyään rockeria, vaikkei niitä olisikaan tarkoitettu rinteiden ulkopuolelle. Niiden kantti ei haukkaa yhtä helposti lumeen temppujen alastuloissa. On myös hyvä mainita, että kovassa rinteessä ja vauhdikkaassa laskemisessa väpättävä keula saattaa näyttää aluksi hieman luonnottomalta, mutta siihen silmä tottuu nopeasti.

Lisäksi rocker-kärki saa välineen käyttäytymään hieman mittaansa lyhyempänä, jos vertailukohtana on perinteinen camber-suksi, sillä suksen niin sanottu tehokkaan kantin mitta on rocker-välineissä hieman lyhyempi.

Rockerille ja sen eri versioille on lukuisia eri markkinointinimikkeitä, jotka saattavat vähän hämätä suksien ostajaa. Eli samalla asialla on monta eri tuotenimeä, kuten powder rocker, catch free ja auto turn.

Rocker (ja camber) on havainnollistettu hyvin Powder7:n Youtube-videolla (englanniksi). Lue myös Ski.fi:n vanha artikkeli aiheesta.

Luitko jo nämä?

Bike park -päivä on mainio hetki tutustua laskettelun ja lumilautailun kesäiseen serkkuun, eli alamäkipyöräilyyn. Keskiviikkona 28.6.2023 on useassa keskuksessa tarjouksia lipuista, varusteista ja opastuksesta.
Alamäkipyöräily on mainio tapa nauttia kesäisistä laskettelurinteistä. Idea on sama kuin talvella: hissillä ylös ja kunnostettuja reittejä pitkin alas!
Levi on vuoden hiihtokeskus 2023.
Nyt nautitaan, ennen kuin kesä pilaa tämänkin ilon. Keäväällä hiihtokeskuksissa on lunta, aurinkoa, ystäviä ja iloisia alamäkiä!
Menneellä viikolla Levillä lähes 1 400 hiihdonopettajaa ympäri maailmaa kokoontui Interski 2023 -kongressiin jakamaan tietoa toisilleen sekä tekivät erilaisia muodostelalaskemisen näytöksiä. Kevään aurinkoisista päivistä saadaan Levillä nauttia vielä yli kuukausi, sillä rinteet ovat avoinna aina 7.5.2023 saakka.
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Levin Eturinteille, aivan uuden Glacier Express -tuolihissin ala-asemalle, kohoaa massiivinen Icy Hot -rakennuskompleksi. Havainnekuva.
Taustalla näkyvä Maston rinnealue uudistuu täydellisesti talvelle 2023–2024. Uusi tuolihissi ja neljä uutta rinnettä tehnee alueesta monen uuden suosikin.
Kiropraktikko, lumilautamaajoukkueen ex-valmentaja Oskari ”Ode” Mykkänen muistuttaa kehonhuollon merkitykseestä hiihtolomalla. Sauna ja venyttely auttavat palautumista seuraavaan rinnepäivään.
”Aikuisen kunnianhimo harvoin edistää lapsen oppimista. Varsinkaan, jos lapsella ei anneta aitoa mahdollisuutta oppia”, muistuttaa hiihdonopettaja Teija Uurinmäki.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Kuka laskee, missä laskee ja miten laskee? Nämä kaikki vaikuttavat suksen valintaan. Itselleen sopivinta suksea valittaessa kannattaa tuntea myös suksen speksit ja ajatukset niiden takana.

Kaikki mitä olet aina halunnut tietää suksen spekseistä

Laskettelu

Näin aloitat vapaalaskun – vinkkejä nuorille laskijoille

Laskettelu
Kerrospukeutuminen alkaa alusvaatteista. Päälle tuulta sekä vettä hylkivä kuorikerros ja väliin kelin mukaan lämmittäviä vaatteita.

Kerrospukeutuminen kerros kerrokselta

Välineet