Nuuksio Bike Park 15.5.2024

Vältä paleltuma rinteessä; lue pukeutumisvinkit pakkaselle

Kovimmilla pakkasilla maisema on usein satumaisen kaunis. Parikymmentä pakkasastetta (tai jopa enemmän) ei laskettelijan menoa hidasta, mikäli on pukeutunut oikein. Kovimmilla pakkasilla maisema on usein satumaisen kaunis. Parikymmentä pakkasastetta (tai jopa enemmän) ei laskettelijan menoa hidasta, mikäli on pukeutunut oikein.
Edes kipakka pakkanen ei ole este laskettelusta nauttimiselle. Kylmän ja viiman purevuudelta voi suojautua oikeilla varusteilla. Lue tästä vinkit kuinka pidät pakkasen loitolla rinteessä.

Kylmä ja pahimmillaan jopa paleltuma voi vaania varomatonta laskettelijaa kovilla pakkasilla. Pienellä ennakkovalmistautumisella ja huolellisella pukeutumisella mäkipäivästä voi nauttia myös kylmällä kelillä.

Paleltuma on kivulias ja sen vaikutuksista voi joutua kärsimään pitkään. Lue lisää aiheesta Terveykirjaston sivuilta.

Paleltuma vältetään puhtaudella

Puhdas ja kuiva keho on kaiken perusta, etenkin jalat kannattaa pestä ja kuivata huolellisesti ennen rinteeseen lähtöä. Myös päälle laitettavien vaatteiden tulisi olla puhtaat. Etenkin tekniset kankaat toimivat parhaiten puhtaina.

Puhtaus ei kuitenkaan toimi pakkasenestona kasvoissa. Yön aikana kasvoihin muodostunut tali on hyvä suoja pakkasta vastaan, joten kasvoja ei kannata pakkasaamuina pestä saippualla. Kannattaa myös katsoa minkälaista rasvaa iholle levittää. Jopa moni pakkasrasva sisältää vettä, joka nopeuttaa kylmän iskemistä iholle. Niiden suhteen kannattaakin olla tarkkana.

Merinovillaa iholle ja jalkaan

Alusasun tärkein tehtävä on pitää iho kuivana ja lämpimänä. Tässä tehtävässä onnistuu erityisen hyvin nykyaikaiset merinovillakerrastot, joita on tarjolla useita eri paksuuksia materiaaleja. Merinovilla ei kutita ja sen kuiturakenne on saatu ohuenakin hyvin kulutusta kestäväksi. Myös merinovillan ja teknisten kuitujen sekoitekankaista tehdyt alusasut ovat hyvä valinta kylmällä kelillä.

Lue myös: Kerrospukeutuminen kerros kerrokselta

Merinovilla on erinomainen materiaali myös laskettelusukissa. Jalkaan puetaan pakkasellakin vain yhdet hyvät laskettelusukat. Merinovillaa sisältävä sukka pitää jalat lämpöisenä myös kylmällä.

Vinkki: älä tunge kerrastohousujen lahkeita monoon, vaan vedä ne ylös. Monoon kuuluu vain sukka.

Pidä pää lämpimänä

Suuri osa lämmöstä haihtuu pään kautta. Vaikka kypärä on usein se lämpimin päähine rinteessä, kannattaa päähänkin pukea lisälämmikettä kylminä päivinä. Kaulan ja pään saa helposti suojaan villa- tai fleece-putkihuivilla. Merinovillainen kypärämyssy on monen valinta.

Kypärissä on usein suljettavat tuuletusaukot. Kannattaakin tarkistaa, että ne ovat pakkaspäivinä kiinni!

Välikerrokseen untuvaa

Untuvan erinomaiset lämpöominaisuudet on tunnettu jo pitkään. Lisäksi untuva on kevyt ja hyvin hengittävä materiaali.

Untuvalle on myös vaihtoehtoja: tekokuitujen valmistajat ovat onnistuneet kehittämään ohuita ja keveitä untuvan kaltaisia vanuja, jotka torjuvat kylmää tehokkaasti. Esimerkiksi fleece on hyvä valinta välikerrokseen. Välikerroksia voi tarvittaessa olla kaksikin, mikäli pukeutumisen paksuus ei turhaan hankaloita laskemiseen tarvittavia liikeratoja.

Merinovillasta valmistetaan nykyään myös lämpöisiä välikerroksia, jopa fleecen kaltaisia vaatteita.

Päälle toppaa ja tuulensuojaa

Pakkaskelillä perinteinen viimalta suojaava kuoriasu tai vanukerroksellinen ”toppa-asu” on oiva valinta. Päällysvaatteissa on olennaista, että se hengittää vaatteen sisälle kertyvän kosteuden ulos.

Kerrospukeutuminen on helppoa: alimmaksi merinovillaa ja päälle viimalta suojaava kuorivaate. Väliin tarvittava määrä lämmittäviä kerroksia. Akkuvirralla toimivat lämmittimet ovat oiva apuväline.

Käytä taukohetket kuivattamiseen ja lämmittämiseen

Pakkaspäivinä on hyvä pitää riittävän usein lämmittelytaukoja. Tauolle kannattaa suunntata heti, mikäli sormista tai varpaista alkaa häviämään tunto. Jos kasvoihin tai muualle ihoon ilmestyy paleltuman ilmaisevia valkoisia rakkuloita, tulee lämpimään suunnata välittömästi.

Lämmittelytuokioilla kannattaa riisua mahdollisimman paljon vaatteita. Monot kannattaa avata kunnolla tai mieluiten ottaa ne jaloista pois. Asettele vaatteet siten, että ne kuivuvat ja lämpenevät tauon aikana mahdollisimman paljon.

Taukojen aikana kannattaa myös nauttia haaleaa tai lämmintä nestettä.

Lue myös: Syö oikein ja jaksat laskea.

Rukkaset käteen

Paleltuma iskee herkästi etenkin sormiin ja varpaisiin. Rukkaset ovat lämpimämmät kuin sormikkaat. Myös niin sanotut lobster- tai saksihansikkaat ovat pakkasella hyvä valinta.

Jalkaan laskusukaksi kylmällä kelillä kannattaa valita normaalia vähän paksummat, merinovillaiset sukat.

Lue myös: Haluatko aina lämpöiset sormet – näin se onnistuu!

Erikoisvarusteilla lisälämpöä

Muutamalla erikoisvarusteella pakkasen vaikutusta voi laimentaa entisestään. Varsinkin rukkasten sisälle voi hankkia ohuet merinovillaiset alushansikkaat (tunnetaan myös nimellä liner-hanskat).

Untuvashortseilla tai -hameella saa lantion alueen pysymään lämpimänä pitkänkin hissimatkan aikana. Kylmän arat kasvot voi eristää erillisillä kasvomaskeilla.

Todelliset vilukissat varmistavat lämpimän olon sähkölämmityksellä. Akkukäyttöisiä lämmittimiä on saatavilla monoihin, pohjallisiin, sukkiin, rukkasiin, takkeihin sekä housuihin. Etenkin lämmitettävät sukat ovat monen kylmästä kärsivän kiittämä tuote.

Lue myös: Näin pidät jalat lämpöisinä monoissa.

Pysy ajan tasalla alamäkimaailman tapahtumista, tilaa Ski.fi-uutiskirje!

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Nuuksio Bike Parkin valtit: upea luonto ja sijainti lähellä pääkaupunkia.
Meri-Teijo Bike Park tarjoaa korkeuserometreihin nähden ilahduttavan monipuolisen reittikattauksen.
Vuoden hiihtokeskus 2024 on Ylläs. ”Kiitos hiihtokeskusten määrätietoisen työn, voi Suomea matkailun näkökulmasta pitää jo varteenotettavana alppihiihtomaana”, totesi raadin puheenjohtaja, Visit Finlandin johtaja Kristiina Hietasaari.
Vappuna kaikki on mahdollista. Jopa saada pandat ja bikinirajat saman päivän aikana.
Kevät vietetään hyvässä seurassa ja rennolla otteella. Tässä nautitaan Rukan Wappulounaasta.
Apocalyptican Paavo Lötjönen ja Eicca Toppinen ovat suksimiehiä. ”Laskettelussa yhdistyy hyvällä tavalla urheilu, vauhti, ulkoilu ja luonnosta nauttiminen”, Paavo kertoo.
Aurinkoisella kelillä vauhdikasta loskasurffausta kaverin kanssa, mikä voisi olla hienompaa?
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Pehmeä kevätrinne innostaa laskemaan. Roope Tonteri kävi tutustumassa Swinghillin parkkiin 7.3.2024.
Monen laskettelijan ja lumilautailijan mielestä kevät on talven kruunu. Kerro mielipiteesi kevätlaskuista ja osallistu Bollén lasien arvontaan.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Oikeilla varusteilla nautit kauniista mäkipäivästä – vaikka olisi kuinka kylmä.

Haluatko aina lämpöiset sormet – näin se onnistuu!

Välineet
Oikealla pukeutumisella ja sopivilla apuvälineillä jalat pysyvät pakkaspäivinäkin lämpimänä.

Monolämmittimet takaavat taatusti lämpöiset jalat

Välineet
Ski.fi-kortti on paras laskettelijan etukortti.

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Keskusuutiset