Vihti Ski Center 28.3.2024

Opi lumilautailun alkeet helposti

Lumilautailu on hauskaa ja osaavilla helpon näköistä. Katso myös jutussa olevat Wernerin lumilautakoulun videot! Lumilautailu on hauskaa ja osaavilla helpon näköistä. Katso myös jutussa olevat Wernerin lumilautakoulun videot!
Lumilautailun aloittaminen ei vaadi aikaisempaa laskettelukokemusta. Alku kuitenkin voi olla hankalaa, eikä vaivattomalta ja hauskalta näyttävän lajin salaisuudet aukea heti itsestään. Johdonmukaisella harjoittelulla lumilaudan saa kuitenkin tottelemaan.

Lumilautailun alkeet saa helpoiten haltuun hiihtokoulussa. Lumilautailun ensi metreillä tarvitaan usein huomattavasti pidempää pinnaa kuin ensimmäistä kertaa suksilla mäkeen lähtiessä. Vaikka laji on hauskaa ja osaavilla helpon näköistä, ei kannata odottaa liikoja ensimmäiseltä lumilautailukerralta.

Tämä kannattaa myös pitää mielessä, kun seuraa omaa jälkikasvun ensimmäisiä kokeiluja lumilaudan päällä. Toisaalta, jos lapsi haluaa lautailua kokeilla, voi hänellä riittää motivaatio yllättävänkin sitkeään harjoitteluun.

Opettele kaatumaan

Kun laudan on saanut jalkaan, kannattaa muutaman kerran kokeilla kaatumista sekä mahan että selän puolelle niin, että tärähdykset jäävät mahdollisimman pieniksi. Selän puolelle kaatuessa tärkeää on yrittää pitää leuka rinnassa ja selkä pyöreänä.

Eteenpäin kipatessa kannattaa totuttaa aivonsa ajatukselle, että pyrkii ikään kuin sukeltamaan eteenpäin kädet kiinni vartalossa ja ottaa isku vastaan kyynärvarsin. Tärkeintä on välttää kaatumista suoraan ranteille.

Vauhdin potkimista ja liukumista vain etujalka kiinni laudassa kannattaa kokeilla tasamaalla tai todella loivassa mäessä ennen hissiin lähtöä. Vinkit etujalan selvittämiseksi löydät Lumilautasiteiden säätämisen abc -artikkelista.

Parhaiten vauhtia saa potkittua laudan ”takapuolelta” ja tuntumaa laudan kanssa samassa vauhdissa saa siirtämällä takajalkansa etujalan viereen, siteiden väliin.

Sopiva harjoituspaikka on todennäköisesti keskuksen kaikista loivin rinne, joka ei mielellään vietä kumpaakaan reunaan. Monissa keskuksissa on erikokoisia mattohissejä, jotka eivät vaadi suurta taistelua.

Lumilautailun alkeet: luisutellen liikkeelle

Ensimmäinen opeteltava asia on lauta poikittain rinnettä pitkin luisuminen sekä etu- että takakantilla, jotta saa tuntumaa laudan viemiseen kantilleen sekä varpaiden että kantapäiden puolelle.

Kun luisuminen suoraan alkaa onnistua, voi painoa alkaa siirtämään jalalta toiselle, ja suoraan luisumisen lisäksi myös alkaa vaihdella suuntaa putoavan lehden tavoin. Kantapäillä luisuminen on usein aluksi helpompaa, mutta tämän alkaessa sujua kannattaa muistaa harjoitella myös varpaiden puoleisen kantin käyttöä.

Laudan kärjen voi toistojen myötä antaa kääntyä voimakkaammin alarinteeseen päin, jolloin vauhtia tulee myös joka kerta hieman lisää. Kun suoraan laskiessaan saa laudan kallistettua haluamalleen kantille, on käännöksen perusidea löydetty.

Tätä voi kokeilla jo siinä vaiheessa, kun hakee tuntumaa lautaan takajalan ollessa auki esimerkiksi kiipeämällä hieman mäen loppuosaa ylöspäin. Kun suoraan alas laskeminen sujuu, voi seuraavaksi kokeilla painon siirtämistä hieman kantapäiden tai varpaiden puolelle.

Lautailuun kuuluu rauhallisuus ja rentous

Tärkeää on muistaa pitää paino reilusti etujalalla ja lauta pohjallaan laudan kärjen lähtiessä suoraan alaspäin. Sen jälkeen lautaa kantille viemällä ja katseen suunnan muuttaminen auttaa tässä, kunhan muistaa pitää rintamasuunnan varpaita kohden.

Käännöksissä hartioita voi kääntää hieman käännöksen suuntaan. Mitä vähemmillä liikkeillä laudan saa kääntymään, sitä helpompaa laskeminen lopulta on. Käsillä huitomisen ja laudan riuhtomisen sijaan rauhallisuus on valttia.

Lumilautailijalle helpoin tapa matkustaa sompahississä on pitää sompaa kainalossa, takaside irrotettuna. Liikkeelle lähtiessä kannattaa pitää painopiste alhaalla ja laittaa hieman vastaan vetolaitteen nykäisylle. Aloittelijaa voi myös auttaa antamalla tämän laudalle hieman vauhtia liikkeelle lähtiessä, jolloin hissin nykäisy on pienempi.

On tärkeää pyrkiä seisomaan hississä hartiat laudan suuntaisesti, sillä jos rintamasuunta kääntyy kohti menosuuntaa, on nousijalle myös luvassa hankaluuksia. Jokaista laudan liikettä ei kannata ruveta korjailemaan, vaan keskittyy pitämään laudan pohjallaan, jolloin nokka osoittaa automaattisesti toivottuun suuntaan.

Ankkurihississä hissin ankkuri tulee jalkojen väliin, mikä tekee lumilautailijalle nousemisesta hieman sompahissiä helpompaa, sillä ankkuri ei pyri kääntämään nousijaa koko aikaa. Ensikertalaisen lumilautailijan voi myös olla helpompaa mennä ensimmäiset kerrat ankkurihississä toisen, vähintään samankokoisen, ihmisen kanssa. Tärkeintä kuitenkin on, että lautailija seisoo omilla jaloillaan hississä, eikä nojaa vetolaitteeseen.

Onko lumilautailun alkeet jo hallussa ja haluat lisää haastetta? Lue seuraavaksi, miten opit viisi helppoa temppua lumilaudalla.

Pysy ajan tasalla alamäkimaailman tapahtumista, tilaa Ski.fi-uutiskirje!

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Aurinkoisella kelillä vauhdikasta loskasurffausta kaverin kanssa, mikä voisi olla hienompaa?
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Pehmeä kevätrinne innostaa laskemaan. Roope Tonteri kävi tutustumassa Swinghillin parkkiin 7.3.2024.
Monen laskettelijan ja lumilautailijan mielestä kevät on talven kruunu. Kerro mielipiteesi kevätlaskuista ja osallistu Bollén lasien arvontaan.
Nyt on aihetta hymyyn, iloon ja riemuun: Iso-Syötteen huipulle pääsee jatkossa nopealla tuolihissillä.
Sirkan kylässä sijaitsevalla Levitunturilla avattiin vuonna 1964 Eturinteen alueella pujottelurinne ja kapulahissi. Levin kehitys kansainväliseksi talvimatkailukeskukseksi oli alkanut. Kuva: Levi Ski Resort
Talvipyöräily antaa kiehtovaa näkökulmaa hiihtolomaan. Tutunkin hiihtokeskuksen ympäristö näyttää erilaiselta ohjaustangon takaa.
Rinteessä harvemmin ollaan yksi. Mitä enemmän väkeä on mäessä, sitä tärkeämpää on noudattaa yhteisiä rinnesääntöjä.
Hiihtokoulu ei ole vain aloittelijoiden koulu, vaan jokainen laskettelija ja lautailija hyötyy tekniikkatunnista.
Suksiseppä Jani Ahvenainen kertoo rinnevinkkinsä ja samalla paljastaa, miten voit voittaa Pusun sukset.

Lumilautaliiton uusimmat

fsa-paracross-pyha

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Ski.fi-kortti on paras laskettelijan etukortti.

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Keskusuutiset
Näyttää helpolta, mutta etenkin alku voi olla hankala. Jutun vinkkien lisäksi kannattaa hakea oppia hiihtokoulusta. Pätevä lautaopettaja on oikotie onneen.

Miksi lumilauta ei tottele? Ensiapu laudan hallintaan

Lumilautailu
Aloita lumilaudan valinta miettimällä missä haluat laskea: rinteessä, parkissa vai offareilla.

Lumilaudan valinta: näin löydät itsellesi sopivan

Lumilautailu