Talma 2.2.2023

Millaiset telemark-sukset mihinkin olosuhteeseen?

Rinnealueille keskittyvän laskijan kannattaa valita alleen jäykähkö ja kapea rinnesuksi. Suksien lisäksi kiinnitä huomiota siteisiin, sillä kaikkiin suksiin ei tellusiteet sovi. Rinnealueille keskittyvän laskijan kannattaa valita alleen jäykähkö ja kapea rinnesuksi. Suksien lisäksi kiinnitä huomiota siteisiin, sillä kaikkiin suksiin ei tellusiteet sovi.
Telemark on innostanut viime vuosien aikana yhä useammat laskijat vapauttamaan kantapäänsä ja tutustumaan vauhdikkaan ja monipuolisen lajin saloihin.

Ensimmäinen telemark-sukset löytyvät tellu-uraansa aloittelevalle laskijalle yleensä hiihtokeskusten vuokraamosta.

Omien välineiden hankinta tulee ajankohtaiseksi vasta siinä vaiheessa, kun innostus lajiin syvenee ja omaa laskemistaan haluaa toden teolla alkaa kehittää eteenpäin. Ensimmäisenä telemark-harrastajan hankintalistalla ovatkin sukset, siteet ja monot.

Tässä jutussa keskitymme pääasiassa suksiin ja siihen, millaisiin asioihin telemark-suksien hankinnassa kannattaa kiinnittää huomiota.

Telemark-siteet eivät sovi jokaiseen sukseen

Varta vasten telemarkiin tarkoitettuja suksia ei nykyisin enää juuri valmisteta ja lajin harrastajat valitsevatkin laskuvälineensä alppisuksivalikoimasta.

Telemark-siteet eivät kuitenkaan sovi asennettavaksi mihin tahansa sukseen, sillä ne aiheuttavat sukselle huomattavasti alppisidettä kovemman kuormituksen. Pahimmillaan vääränlaiseen sukseen asennettu side voi repeytyä laskun aikana irti suksesta ja aiheuttaa välineiden rikkoutumisen lisäksi suuren onnettomuusriskin.

Telemark-siteiden soveltuvuus ilmoitetaan yleensä suksen tiedoissa, mutta asia kannattaa varmistaa aina asiantuntevalta henkilökunnalta sekä suksivalmistajan nettisivuilta. Esimerkiksi Black Crow ei suosittele telemark-siteen asentamista useimpiin malleihinsa.

Lue myös: Suuri telemark-side extra!

Eri suksityypit erilaiseen laskemiseen

Kaiken kattavaa suksenvalintaopasta ei ole olemassakaan. Ennen suksen valintaa on kuitenkin syytä miettiä hetken, millainen laskija olet – miten paljon ja millaisissa olosuhteissa yleensä lasket sekä mikä on taitotasosi?

Yleiskäyttöön tarkoitetut all mountain -sukset ovat hyvä vaihtoehto aloitteleville tai vähän laskeville rinnelaskijoille, jotka haluavat vierailla silloin tällöin myös merkittyjen rinteiden ulkopuolella. Keskileveydeltään noin 80–95 mm mittaiset sukset toimivat hyvinä yleissuksina kaikenlaisiin olosuhteisiin, mutta eivät ole optimaalisimmat välineet mihinkään tiettyyn olosuhteeseen.

Onko etsinnässä mahdollisimman monipuoliset telemark-sukset? Silloin oikea valinta voi olla all mountain -sukset. Ne ovat nimensä mukaisesti yleissukset ja toimivat hyvin useimmille rinnelaskijoille. All mountain -suksella voi hyvin käydä laskemassa myös merkittyjen rinteiden ulkopuolella.

Monipuolisen ja aktiivisen laskijan ei kannatakaan tyytyä kompromissiin vaan hankkia useammat, eri olosuhteisiin tarkoitetut sukset.

Rinnealueille keskittyvän laskijan kannattaa valita alleen jäykähkö ja kapea rinnesuksi, jonka keskileveys on maksimissaan 80 mm. Rinteessä tätä leveämmät sukset aiheuttavat kipeytyneiden polvien ja nivelten ohella lähinnä harmaita hiuksia, sillä suksien kääntäminen kantille on haastavaa, vaikkakin tietysti mahdollista.

Jos parkkilasku ja suksilla kikkailu kiinnostaa perinteisiä rinteitä enemmän, ovat täysrockerilla varustetut twin tip-sukset hyvä valinta.

Tuntureissa tai vuorilla laskemiseen kannattaa taas valita yli 100 mm leveät offarisukset. Ne kelluttavat hyvin puuterilumen päällä ja ovat omimmillaan rinteiden ulkopuolella.

Telemark-sukset – mitä muuta huomioitavaa?

Keskileveyden ohella telemark-suksen hankinnassa kannattaa kiinnittää huomiota myös seuraaviin seikkoihin:

Rockerit: Käytännössä kaikkien nykyään myytävien suksien kärjestä löytyy rocker. Rocker-suksen kärki on kevyesti ilmassa ja vain suksen keskiosa osuu lumeen. Rockerin pituus ja muoto vaihtelee suksesta riippuen, mutta tarkoitus on sama: rakenteen ansiosta suksi lähtee luontaisemmin tekemään kaartavaa liikettä ja laskijan tarvitsee käyttää vähemmän voimaa sen kääntämiseen.  Rocker-sukset myös kelluvat paremmin puuterilumella.

Rockerin koko vaihtelee suksesta riippuen matalasta korkeaan ja lyhyestä pitkään. Puuterilumelle tarkoitetuissa suksissa on yleensä pidempi ja korkeampi rocker, jonka ansiosta suksi nousee kellumaan paremmin lumen päällä. Rinnesuksissa rocker on puolestaan maltillisempi.

Rockerin ansiosta nykysukset eivät pääse haukkaamaan lunta yhtä helposti käännöksen aloituksessa kuin vanhemmat sukset.

Lue myös: Rocker-sukset: mitkä ne ovat ja mitä niillä tekee?

Twin tip- eli freestyle-suksesta rocker löytyy myös kannasta. Suksi on kaareva sekä kärjestä että kannasta, minkä ansiosta laskeminen onnistuu yhtä hyvin niin etu- kuin takaperinkin. Telemark-laskuun jäykkäkantaisempi suksi on kuitenkin monesti twin tipiä parempi valinta.

Suksen jäykkyys: Kivijalkakaupoissa saat mahdollisuuden vertailla erilaisten suksien jäykkyysasteita taivuttamalla niitä varovasti.

Nykysuksien materiaalit ovat kehittyneet niin, että sukset ovat kiertojäykkiä. Näin sukset pysyvät hyvin kantillaan, vaikka ne olisivat pituussuunnassa löysemmät.

Suksen jäykkyys vaihtelee paljon valmistajakohtaisesti. Esimerkiksi freestyle-suksiin suuntautuneet valmistajat tekevät leikkisämpiä ja löysempiä suksia kuin ratalaskusuksien valmistajat. Rinnesukset ja etenkin suksivalmistajien erilliset race-mallit ovat puolestaan usein muita suksia keskimäärin jäykempiä. Jäykemmällä suksella vauhdikas laskeminen on monesti mukavampaa, mutta suksi myös rankaisee virheistä helpommin.

Paksuun hankeen on ilo upottaa leveät telemark-sukset.

Siteen sijainti: Side on lähtökohtaisesti hyvä asentaa niin, että monon keskiosa on suksessa olevaan ”recommend”-merkin kohdalla. Mitä lähemmäs suksen kärkeä side on sijoitettu, sitä nopeammin suksen saa lähtemään käännökseen. Vastaavasti taaemmas sijoitettu side tekee suksista rauhallisemmat ja ”hitaammat”.

Parkkilaskijan twin tip-sukseen side voidaan asentaa myös nk. parkkiasetuksiin eli keskelle suksea.

Tämänhetkisistä telemark-siteistä ainoastaan Rottefellan FreeRide-side mahdollistaa siteen siirtämisen ilman, että sitä pitää irroittaa suksesta.

Mikäli et ole aivan varma siteen oikeaoppisesta sijoittamisesta, kannattaa asiassa kääntyä ehdottomasti asiantuntijoiden puoleen!

Pysy ajan tasalla alamäkimaailman tapahtumista, tilaa Ski.fi-uutiskirje!

Lue lisää

”Aikuisen kunnianhimo harvoin edistää lapsen oppimista. Varsinkaan, jos lapsella ei anneta aitoa mahdollisuutta oppia”, muistuttaa hiihdonopettaja Teija Uurinmäki.

Kommentti: Mieti, mitä vaadit lapselta rinteessä – älä anna kunnianhimon sokaista

Laskettelu

Telemark-laskijoiden ikuisuuskysymys: NTN vai perinteinen side?

Telemark

Telemark-välineiden ostajan opas

Telemark
Joskus kuulee sanottavan, että vaikeinta telemarkissa on välineiden hankinta.

Valitse viisaasti telemark-välineet

Telemark