Vihti Ski Center 28.3.2024

Ski Sport Finland 2.0 – Fearless Finns päivänvaloon


Tuleva kausi kaikkine koronaviruksen aiheuttamine haasteineen saa ilon välähdyksiä ympärilleen kun viime kevättalvesta asti muhinut ajatus uuden sivun kääntämisestä ja uuden ideologian luomisesta viri Ski Sport Finlandin neuvotteluhuoneessa. Tänään päivän valoon julkaistu kasvutarina nojaa Ski Sport Finlandin uuteen arvopohjaan sekä  paranneltuun ulkonäköön, mikä urheiljoineen ja lajiyhteisöineen lähtee ennakkoluulottomasti haastamaan oman itsensä ja totutut tavat. 

– Meillä oli selkä tarve uusiutua. Nuoret nälkäiset urheilijat ansaitsevat heidän näköisensä lajiliiton, joten oli päästettävä menneestä irti ja on katsottava eteenpäin. Myös kaupallisella puolella täytyy pystyä vastaamaan erilaisin tavoin tarpeisiin, joten lähdimme rakentamaan yhteistä ideologiaa alppi- ja freestylehiihdon ympärille urheilijat luomisprosessin keskiössä. Pikku hiljaa syntyi sisutarina, Fearless Finns, kertoo toimitusjohtaja Iiro Kaukoniemi. 

Myös projektipäällikkönä toimineelle Marcus Sandellille uuden mentaliteetin synnyttäminen ja uusiutuminen visuaalisesti tuntui tarpeelliselta ja ennen kaikkea ansaitulta kaikki osapuolet huomioiden, muistellen omia aikojaan samojen sinisävyisten logojen ympäröimänä. 

– Oli hienoa nähdä, kun olimme muutosprosessin syntyvaiheilla, miten kukin käsitteli tiettyjä mieltymyksiä esimerkiksi sisu -sanasta tai sen merkityksestä. Näkemyksiä ja kokemuksia oli monia, mutta saimme nivottua sen mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla kokonaiseksi ajatukseksi sisältäen monenlaiset persoonat monista erilaisista lähtökohdista. Tästä vasta urheilijoiden yksittäiset sekä joukkueen kasvutarinat lähtee muotoutumaan kausi kaudelta lisää, summaa ex-alppinisti ja nykyinen Ski Sport Finlandin projektipäällikkö Marcus Sandell.

Myös uusiutuminen on ollut mieluista itse urheilijoille. Muun muassa freeski -maajoukkueessa 5.kautta laskeva Anni Kärävän mukaan lajiliitto ei tunnu enää nii kaukaiselta ja samastuttavia yhtymäkohtia löytyy arvoista lähtien. 

– Meillä freeski:ssä arvostetaan yhteisöllisyyttä, rentoutta ja omaa tyyliä, tässä on selkeästi lähdetty tyylimme mukaiselle linjalle: on rakennettu rohkeasti jotakin uutta ja erilaisempaa.

Uuden ilmeen ja grafiikan on luonut Jarno Luotonen (Bränditoimisto SEK)

#FEARLESSFINNS