Alppilegendat – Kunniagalleria

Alppihiihtokulttuurin keskeinen osa on urheilun arvostus, joka kuuluu urheilijoille ja urheilun parissa toimiville – nykyisille ja entisille – kaikilla tasolla toimiville.

”Alppilegendoihin” voidaan valita sellaisia suomalaisia urheilijoita tai vaikuttajia, jotka ovat edistäneet merkittävästi kansallista tai kansainvälistä alppilajikulttuuria.

Alppilegendat -kunniagalleria on kunnianosoitus suomalaisen alppi- ja freestylehiihdon sankareille. Kunniagalleriaan voidaan nimetä alppi- ja freestylehiihdon saralla ansioituneita henkilöitä. Galleriaan voidaan nimetä sellainen henkilö, joka on säännöissä esitettävällä tavalla ansioitunut lajeissa, joissa käytetään suksia silloin kun tarkoituksena on laskea rinteissä tai niiden ulkopuolella hiihtokeskuksissa. Galleriaan voidaan nimetä sekä kilpailutoiminnassa että rinne- tai vapaalaskussa muutoin ansioituneita henkilöitä.

Alppilegendoja nimetään kerran vuodessa erikseen sovittavan ajankohtana jonka Ski Sport Finlandin hallitus erikseen päättää. Ski Sport Finland julkistaa nimetyt ja tarvittaessa järjestetään erillinen julkistamistilaisuus.

Nimetystä tehdään kaksi kunniataulua, joista ensimmäinen luovutetaan nimetylle ja toinen jää Ski Sport Finlandin haltuun. Lisäksi Ski Sport Finland pitää kirjaa nimetyistä ja nimetty saa oman plaketin yhdistyksen hallinnoimaan ”Alppilegendat” – kunniatauluun jota säilytetään Ski Sport Finlandin nimeämässä paikassa. Ski Sport Finland ylläpitää kotisivuillaan listaa nimetyistä ja yleistietoa kunniagallerian toiminnasta. Valitulle kerrotaan valinnasta aina ennen asian julkistamista.

Nimittämiskategoriat
1. Olympia – ja Paralympiaurheilijat: arvokisamenetys tai muu merkittävä kilpailumenestys
2. Ei-olympiaurheilijat: arvokisamenetys tai muu merkittävä kilpailumenestys tai muu ansioituminen rinne – tai vapaalaskun saralla
3. Vaikuttajat: ovat edistäneet toiminnallaan hiihtourheilua yli kolme vuosikymmentä
4. Elämäntyönimitys: kilpauran päättymisestä 25 vuotta tai eläköitynyt merkittävästä tehtävästä

Sisältö:
Ihmeiden vuosi 1934 – Alppihiihto suomessa alkaa
Alppilegendat – Kunniakalleria
Alppijajien Kronologia
Arvokisaedustajat
Historia
Kolme Mestaria Elokuva
Suomi 100 – alppihiihto 80

Annus mirabilis 1934

80 vuotta sitten, vuonna 1934, koettiin ihmeiden vuosi suomalaisessa alppihiihdossa. Saman vuoden aikana vihittiin ensimmäinen slalom-rinne käyttöön Kauniaisissa, ensimmäiset pujottelukilpailut järjestettiin Kuopiossa ja tunturihiihtäjät löysivät Pallaksen rinteet.

Naisten ensikäännökset
Naisten liikuntakulttuurin nousun myötä Suomen Naisten Liikuntokasvatusliitto (SNNL) aloitti modernin hiihtotekniikan opetuksen 1928 Kuopiossa, jolloin pidettiin ensimmäiset pedagogiset hiihtokurssit naisille ruotsalaisen opettajan johdolla. Pääpaino kurssiohjelmassa oli käännöstekniikoissa. Naisenergia vei ripeästi asiaa eteenpäin ja tavoitteena oli löytää Suomen oma St. Moritz. SNNL:n hallitus lähetti puheenjohtaja Kaarina Karin ja toiminnanjohtaja Anna Lehtosen johdolla retkikunnan tutkimusmatkalle Länsi-Lappiin. Retken tuloksena ensimmäinen naisten tunturihiihtokurssi pidettiin 1934 Pallastunturilla. Tästä kurssista käynnistyi Suomen Lapin hiihtomatkailu ja syntyi tunturihiihto, joka oli kotimainen vastine keskieurooppalaiselle alppihiihdolle.

Penttilän Kanadan tuliaiset
1920-luvulla Erkki Penttilä oli Suomen parhaita nuoria maastohiihtäjiä. Tuplavoitto 22-vuotiaana Salpausselän kisoissa vuonna 1928 oli teko, johon vain harva hiihtäjä oli Selällä pystynyt. Keväällä 1928 Penttilä muutti Kanadaan, missä hän kilpaili voittoisasti maastohiihdossa ja perehtyi slalom-hiihtoon. Palattuaan vuonna 1933 takaisin Suomeen Penttilä suunnitteli slalom-rataa Puijolle, Kuopioon, mutta ensimmäisen rinteen paikka löytyikin pääkaupunkiseudulta − Kauniaisista kylpylän vierestä. Bad Grankullan johtajana toimi urheiluvälinetehtailija Arno Hohenthal, jonka myötävaikutuksella pujottelurinne rakennettiin Penttilän suunnitelmien mukaan. Suomen ensimmäisen slalom-rinteen vihkiäiset pidettiin 14.1.1934.

Slalomhiihtoa Puijon kisoissa
Talven 1934 ehdoton hiihdon päätapahtuma Kuopiossa oli Puijon Hiihtäjien (PH) kansainväliset kilpailut 17.–18.3.1934. Mukana oli yksitoista ulkomaista urheilijaa Saksasta ja Ruotsista, enemmän kuin koskaan ennen toista maailmansotaa. Kahdeksanmiehinen Saksan joukkue tuli Puijolle suoraan Salpausselän kisoista. Joukkue oli koottu Thüringerin ja Baijerin alueelta mäkihyppääjistä ja yhdistetyn taitajista, joille kaikille slalom-hiihto oli tuttua.
Lauantaina lajina oli yhdistetyn 17 km hiihto. Sunnuntaina 18.3. 1934 oli ohjelmassa 30 kilometrin hiihto, mäkihyppykisa sekä ennen näkemätön slalom-kilpailu. Savo-lehden ennakkojutun (14.1934) mukaan: ”Slalomiin kuuluu hiihto ilman sauvoja sekä mäenlaskua hyvin mutkaisella radalla, joka kilpailu siis tarjoaa varmasti paljon huvia ja hauskuutta”. Slalom-kilpailuihin oli ilmoittautunut 17 kilpailijaa. Sunnuntaina 18.3.1934 kello 11.00 aloitettiin Puijon rinteessä Suomen ensimmäinen pujottelukilpailu pilvisen sään vallitessa. Käsiohjelmassa alkamishetkeksi oli määrätty klo 10.30, mutta puolituntinen kului uuden urheilulajin selostamiseen kilpailijoille ja kilpailun valvojalle. Rata oli laskettava kahdesti. Tuomaristo määräsi viiden sekunnin aikasakon, jos laskijan suksen kärki kaatoi merkkilipun. Kilpailijoiden oli myös huolehdittava siitä, että he laskivat portin keskeltä, sillä suoritus hylättiin, jos yksikin lippu jäi väärälle puolelle.
Slalom-radan merkitsivät saksalaisten hiihtojoukkueen johtaja Gustav Räther ja Erkki Penttilä, joista ensin mainittu suoritti liputuksen. Rata sijoitettiin noin 200 m pituiselle alueelle hyppyrimäen koillisrinteelle, jossa yleisöllä oli erinomainen tilaisuus seurata kilpailijain mutkittelevaa mäenlaskua. Uutuuden viehätys oli tuonut katsomoon 6 000 ihmistä, joka oli Puijon kisojen siihenastisen ennätysyleisön.

Ensimmäisen kilpailun voitto Saksaan
Kilpailun ensimmäisenä laski saksalainen Max Meinel, joka kuitenkin pilasi mahdollisuutensa kaatamalla merkkilipun ensimmäisessä laskussaan – seurauksena oli viiden sekunnin aikasakko. Erkki Penttilä kellotti ajan 36,2. Hänen aikaansa heikensi suksen murtuminen. Saksalainen Fraz Haselberger mutkitteli vauhdikkaasti ja sai siihen asti parhaan ajan 29 sekuntia, josta vielä toisella kierroksella paransi 26,5 sekuntiin. Tämä jäikin kilpailun parhaaksi saavutukseksi ja takasi voiton saksalaiselle. Viimeisenä laski kuopiolainen yhdistetyn mies Eelis Uosikkinen, joka sai ensimmäisellä kierroksella ajan 27,8 ja toisella 28,3 sekuntia. Kun virhepisteitä ei tullut, oikeutti yhteisaika toiselle sijalle. Erkki Penttilä jätettiin neljänneksi.
Kilpailun jälkeen (21.3.1934) Savo-lehdessä nimimerkki Mirri kommentoi kisoja seuraavasti: ”Jaa mimmoistako se sitten oli? Äkäistä luovimista suksilla ryteikössä alamäkeen. Vastassamme puita, pensaita, kiviä ja kantoja ja sinne tänne tökitty sinisiä ja punaisia lippuja, edelliset kierrettävä vasemmalta ja jälkimmäiset oikealta. Niitä ei saa kaataa selvitteli eräs saksalainen suomen kielellä ei ainakaan suksen kärjellä tai muuten zurück ja ala istuttaa tikkua paikoilleen, kalliiden sekuntien lisääntyessä armottomasti.”

Mäkimiehistä pujottelijoita
Ensimmäinen pujottelukilpailu merkitsi Suomessa uutta aluevaltausta hiihtolajeissa. Kilpailujen puuhamiehen Erkki Penttilän panos oli merkittävä kilpailuidean tuomisessa maahamme. Aluksi suomalaisista osallistujista suurin osa oli mäkimiehiä ja yhdistetyn kilpailijoita. Saksalaiset kilpakumppanit toivat mukanaan lajin uusimman tekniikan ja radanmerkitsemistaidon. Ensimmäisen kilpailun jälkeen pujottelua kannustettiin kokeilemaan, jolloin kiinnostus ulkomaisia kisoja kohtaan virisi.

Jari Kanerva
Kirjoittaja on alppihiihtovalmentaja, hiihtokulttuurin tutkija ja filosofian tohtori

Alppilegendat – Kunniagalleria

Vuoden 1992 valinnat

Alppivaikuttajat valitsivat 6.11.1992 alppihiihdossa vaikuttaneita merkkihenkilöitä eri vuosikymmeniltä. Juhlallisissa merkeissä valituille jaettiin hienot ”Hiihto-Oskari” -patsaat missä laskettelija seisoo sukset kädessä.
1930-luku: Erkki Penttilä ja Tauno Juurtola
1940-luku: Pentti Alonen, Aimo Vartiainen ja Osmo Perkko
1950-luku: Eino Kalpala, Antti-Jussi Tiitola, Osmo Saastamoinen Pekka Alonen ja Stig Reims
1960-luku: Raimo Manninen, Ulf Ekstam ja Jorma Suvikas
1970-luku: Riitta Ollikka-Laksola ja Pertti Ruuskanen
1980-luku: Heikki Hampaala, Martti Kellokumpu ja Roger Talermo
1990-luku: Tarja Mulari ja Kalevi Häkkinen

Vuoden 2014 ja sen jälkeen tehdyt valinnat

Toimikunta päätti täydentää vuonna 1992 valittujen listaa 1930-luvun legendoilla:
1930-luku: Martti Uosikkinen, Karl A Ebb ja Gunnar Stenfors
2000-luku: Janne Lahtela, Sami Mustonen, Lauri Lassila, Kalle Palander, Mikko Ronkainen, Jouni Pellinen, Tapio Luusua ja Tanja Poutiainen-Rinne

Martti Uosikkinen

Martti Uosikkinen (1909‒1940) oli pujotteluhiihdon alkuaikojen pätevin pedagogi. Kuopiolainen voimistelunopettaja, mäkihyppääjä ja telinevoimistelun olympiamitalisti kokeili alppihiihtoa Puijolla ensimmäisen kerran vuonna 1934. Alkutalvesta 1935 Uosikkinen ja helsinkiläinen solmiotehtailija Karl Ebb matkustivat slalom-kursseille Holmenkollenille. Matkansa innoittamana ja norjalaisiin oppeihin perustuen Uosikkinen julkaisi vuonna 1936 ensimmäisen suomenkielisen lasketteluoppaan ”Mutkamäenlasku”, jossa esiteltiin myös ensimmäiset alppilajien suomenkieliset säännöt. Samana vuonna hän voitti Puijon kisoissa sekä syöksylaskun että pujottelun itse merkkaamillaan radoilla.  Uosikkinen toimi opettajana Suomen Hiihtoliiton ensimmäisillä tunturihiihtokursseilla Enontekiöllä vuonna 1937. Hän kaatui talvisodassa Kollaan taistelussa vuonna 1940 vain neljä päivää ennen rauhan solmimista.

Karl Ebb

Karl Ebb (1886‒1988) rakensi vuonna 1939 Janakkalan Kiianlinnaan Etelä-Suomen parhaat pujottelurinteet ja koulutti valmennettavistaan aikansa parhaita ratalaskijoita. Ebbillä oli erittäin monipuolinen urheilutausta: hän oli muun muassa viides Pariisin olympialaisten 3000 metrin estejuoksussa vuonna 1924. Alppihiihdosta Ebb innostui ensimmäisten joukossa ja voitti Suomen mestaruuden lajin toisissa SM-kisoissa vuonna 1938. Hän osallistui alppihiihdon MM-kisoihin Zakopanessa vuonna 1939 omalla kustannuksellaan.  Toukokuussa 1941 Ebb oli perustamassa helsinkiläistä Slalom-Seuraa. Hänestä tuli seuran ensimmäinen puheenjohtaja. Ebbin opastuksella seuran laskijat alkoivat harjoitella ympärivuotisesti. Talviset harjoitteluolot paranivat, kun Ebb rakennutti Kiianlinnaan Suomen ensimmäisen hiihtohissin vuonna 1951.

Gunnar Stenfors

Gunnar Stenfors (1903‒1955) oli Suomen ensimmäinen ammattimainen hiihdonopettaja. Hän innostui hiihdosta ja retkeilystä jo 1920-luvun alussa ja teki tovereineen pitkän matkan Lappiin vuonna 1923. Vuonna 1934 Stenfors pääsi hiihtokurssille Ruotsin tuntureille. Ruotsalaisten kursseilla hän pätevöityi ammattitaitoiseksi hiihdonopettajaksi ja ja tunturioppaaksi. Suomessa Stenfors opetti muun muassa FSS:n (Finlands Svenska Skidförbund) ensimmäisillä tunturihiihtokursseilla Levillä vuonna 1936 ja hieman myöhemmin Kolilla vuonna 1937 ja Pallaksella vuonna 1938. Stenfors myös kilpaili ahkerasti. Hän osallistui alppihiihdon MM-kisoihin Zakopanessa vuonna 1939.  Sotien jälkeen perusti Ylläkselle lempinimeään kantavan matkailuyrityksen Stenan majan.

Erkki Penttilä

Erkki Penttilä (1905‒2004) oli alppihiihdon pioneereista tärkein. Hän tutustui uuteen lajiin Kanadassa 1930-luvun alussa. Lähtiessään Suomesta Kanadaan vuonna 1928 hän oli 22-vuotias hiihtäjälupaus, ensimmäinen Salpausselän kisojen kaksoisvoittaja. Kanadassa hän jatkoi kilpailemista hiihdossa ja osallistui vuonna 1931 Shawbridgessä ensimmäisen kerran slalom-kilpailuun. Penttilä ihastui välittömästi uuteen lajiin ja alkoi juurruttaa sitä tarmokkaasti Suomeen palattuaan vanhaan kotimahansa huhtikuussa 1933. Bad Grankullan kylpylän toimitusjohtaja Arno Hohenthal pestaisi hänet johtamaan kylpylän slalom-rinteen rakennustöitä. Suomessa Penttilä asettui asumaan vanhaan kotikapunkiina Kuopioon ja organisoi Suomen ensimmäisen slalom-kilpailun Puijon kisojen yhteyteen maaliskuussa 1934. Slalom-innostus alkoi nopeasti levitä Suomessa. Penttilä hallitsi alkuaikojen kilpailuja ja suvereeniin tapaan. Ensimmäisissä alppihiihdon SM-kilpailuissa hän voitti kaikki kolme lajia – pujottelun, syöksyn ja alppiyhdistetyn. Penttilä jatkoi kilpailemista aina 1950-luvulle saakka. Penttilä on ainoa hiihtäjä, joka on voittanut Salpausselän kisoissa sekä maastohiihdon että alppihiihtokilpailun.

Osmo Perkko 

Osmo Perkko (1920‒1994) tunnettiin ensin ratalaskijana ja myöhemmin alppihiihdon järjestötehtävistä. Perkon pujottelu-ura alkoi Suomen Urheiluopistolla, Vierumäellä vuonna 1937 Poikaurheilupäivillä. Hänen kilpailu-uransa ajoittui vuosille 1938–1959. Heti vuonna 1938 hän sijoittui Sallan SM-pujottelussa pronssille. Hän edusti Suomea 1940-luvun lopulla kisakiertueella Ruotsissa. Perkko kuului Suomen joukkueeseen myös Åren MM-kisoissa vuonna 1954. Hänelle myönnettiin Suomen Hiihtoliiton suurmestari-luokkamerkki. Osmo Perkko oli Slalom-Seuran perustajajäseniä ja toimi puheenjohtajana 16 vuotta (1957–1973). Hänelle on myönnetty Suomen Hiihtoliiton kultainen ansiomerkki.

Tauno Juurtola

Tauno Juurtola (1914‒2006)vei suomalaisen alppihiihdon opetuksen ja valmennuksen uudelle, ajanmukaiselle tasolle 1950-luvulla. Opetusneuvoksen arvon saanut Juurtola oli koulutukseltaan liikunnanopettaja. 1950-luvun alussa hän oli jo päässyt lehtoriksi Suomen Urheiluopistoon. Opiston rehtori hänestä tuli vuonna 1955. Alppihiihdon lisäksi Juurtola tunsi erinomaisesti myös pohjoismaisten lajien tekniikan ja harjoittelun. Vuonna 1956 hän julkaisi kaikki hiihdon lajit kattaneen tekniikkaoppaan. Juurtola uskoi vakaasti, että suomalaiset voivat nousta maailman huipulle pujottelussa ja suurpujottelussa mikäli he vain harjoittelevat oikein ja riittävästi. Suurten rinteiden puute piti korjata oikeilla harjoitustavoilla. Hänen valmennettavistaan Raimo Manninen kasvoi maailman huipputekijöiden veroiseksi laskijaksi. Juurtola toimi pitkään Suomen Hiihtoliiton alppilajien päävalmentajana  ja alppilajivaliokunnan puheenjohtajana. Hän toimi asiantuntijana lukuisten pujottelurinteiden rakennustöissä ja loi perustan suomalaiselle hiihdonopettajien koulutukselle. Suomen Hiihtoliton Hannu Koskivuori –mitali numero 8 myönnettiin Juurtolalle vuonna 1992.

Pentti Alonen

Pentti Alonen (1925‒) oli ensimmäinen suomalainen laskija, joka menestyi kunnioitettavasti myös kansainvälisissä kisoissa. Hän sai kipinän alppihiihtoon Kalpalinnan vieressä sijaitsevalta Kiianlinnan pujottelurinteeltä vuonna 1940 asuessaan Harvialassa melkein rinteen vieressä. Rinteen omistaja Karl Ebb otti nuoren alppihiihtäjälupauksen suojiinsa. Vuonna 1943 Alonen voitti Rovaniemellä järjestettyjen sotilaskilpailujen suurpujottelun, johon osallistui myös saksalaisia alppijääkäreitä. Vuonna 1948 Alonen ja Aimo Vartiainen osallistuivat ensimmäisinä suomalaisina olympialaisten alppilajeihin St. Moritzissa. Alonen edusti Suomea myös vuoden 1952 olympialaisissa Oslossa ja sijoittui pujottelussa 14:ksi. Hän oli Suomen joukkueessa myös vuoden 1956 olympialaisissa Cortina D´Ampezzossa sekä vuoden 1954 MM-kisoissa Åressa. Siellä hän oli alppiyhdistetyssä 15:s. Kotimaan kilpailuissa Alpeilla kouliintunut Alonen oli kärkimiehiä 1950-luvun loppuun saakka.

Aimo Vartiainen

Aimo Vartiainen (1927‒) menestyi jo nuorten sarjoissa alppilajeissa. Vuonna 1944 hän voitti sotilaspoikien mestaruuden ja seuraavana vuonna nuorten Suomen mestaruuden. Yleisen sarjan pujottelussa hän ylsi mitaleille vuosina 1948 ja 1949. Hän oli Suomen ensimmäinen olympiaedustaja alppilajeissa yhdessä Pentti Alosen kanssa vuonna 1948 St. Morizissa. Siellä hän sijoittui pujottelussa sijalle 21 ja kaksi vuotta myöhemmin Aspenin MM-rinteillä sijoitus oli 32. Akateemisissa MM-kisoissa vuonna 1950 tuli hopeaa suurpujottelussa. Alppilajien lisäksi Vartiainen harrasti maastohiihtoa ja pesäpalloa.  

Pekka Alonen

Pekka Alonen (1929‒) oli 1950-luvulla ja vielä 1960-luvulle asti Suomen kärkilaskijoita. Alonen aloitti pujotteluharrastuksen veljensä Pentin kanssa Kiianlinnassa, joka sijaitsi heidän kotitalonsa läheisyydessä. Ensimmäisen pujottelun Suomen mestaruuden hän voitti vuonna 1947 nuorten (17‒18-vuotiaiden) sarjassa ja ensimmäisen yleisen sarjan mestaruuden suurpujottelussa vuonna 1951 ja sen lisäksi kaksi hopeaa. Hänen kilpailu-uransa jatkui aina vuoteen 1960-luvulle saakka. Pohjoismaisten hiihtomaaotteluiden lisäksi Pekka Alonen edusti Suomea Oslon olympiarinteillä 1952 ja kaksi vuotta myöhemmin MM-kisoissa Åressa, missä hän sijoittui alppiyhdistetyssä sijalle 18. Hän edusti kilpailu-urallaan Slalom-Seuraa ja myöhemmin Hämeenlinnan Mäenlaskijoita.

Stig Reims

Stig Reims (1929‒) oli Grankulla IFK:n ensimmäisiä kilpalaskijoita ja seuran pitkäaikainen valmentaja. Hän asui Kauniaisissa aivan pujottelurinteen vieressä ja aloitti pujottelu-uransa sotilaspojissa saadun koulutuksen jälkeen vuonna 1942. Hän menestyi juniorisarjoissa hyvin ja voitti FSS:n juniorimestaruuden vuonna 1946. FSS:n mestaruuden yleisessä sarjassa hän voitti kahdesti ja oli pronssilla SM-pujottelussa vuonna 1952. Reims oli Suomen Hiihtoliiton pujotteluvaliokunnan jäsen vuosina 1954‒1962, toimi FSS:n alppihiihtoneuvojana sekä aktiivisena GrIFK:n alppijaoston jäsenenä. Reims oli myös innostava valmentaja, joka pystyi hyvien suhteidensa avulla hankkimaan Kauniaisiin valmentajia myös ulkomailta. Granin laskijoille pitivät leirejä muun muassa Åren hiihtokoulun johtaja Kurt Paulsson ja Norjan maajoukkueen valmentaja Helge Stöyle. Reimsin valmennettavista pisimmälle ylsi Ulf Ekstam.

Eino Kalpala

Eino Kalpala (1926‒) oli ensimmäisiä suomalaisia, joka alkoi harjoitella ja kilpailla säännöllisesti ulkomailla. Vuonna 1951 Kalpalan veljekset Eino ja Osmo matkustivat Garmisch-Partenkircheniin leirille yhdessä Saksan maajoukkueen kanssa. Vuonna 1952 Kalpala osallistui Oslon talviolympialaisiin, vuonna 1958 Bad Gasteinin MM-kisoihin. Kotimaassa kilpailu-ura jatkui vielä 60-luvulle, veteraanisarjoissa 2000-luvulle saakka. Vuonna 2007 hän voitti veteraanien MM-kisoissa 80‒84-vuotiaiden sarjassa pujottelun kultamitalin, suurpujottelun hopean ja  super-g:n neljännen sijan. Yrittäjänä Kalpala aukoi uusia uria.  Perheyritys Radiotukku alkoi tuoda maahan ulkomaisia laskettelusuksia 50-luvun lopulla. Vuonna 1963 Kalpalat ostivat Karl Ebbiltä Kiianlinnan maat ja laajensivat sen rinteitä. Uusi hiihtokeskus sai nimen Kalpalinna. Talvella 1964 sinne hankittiin Pohjoismaiden ensimmäiset lumitykit.

Heikki Hampaala

Heikki Hampaala (1928‒2007) teki pitkän uran kilpailijana, valmentajana ja erilaisissa Suomen Hiihtoliiton luottamustehtävissä.  Hän aloitti aktiiviuransa 1950-luvun alussa Ruotsinpyhtään Kisailijoiden riveissä. Suomen maajoukkueessa hän oli muun muassa MM-kisoissa Åressa vuonna 1954. Aktiiviuransa aikana ja sen jälkeen hän toimi suomalaisessa alppihiihdossa monissa eri tehtävissä liitto- ja seuratasolla. Hän toimi muun muassa maajoukkueen kakkosvalmentajana 1957‒66, kouluttajana ja kilpailujen järjestäjänä sekä viimeksi lukuisissa kansainvälisissä TD-tehtävissä. Hampaala myös kirjoitti ahkerasti alppilajeista ja otti napakasti kantaa lajin kehityskysymyksiin. Monipuolisesta työstään Suomen hiihtourheilun hyväksi Hampaala sai Hannu Koskivuori-mitalin numero 5 vuonna 1989.

Osmo Saastamoinen

Osmo Saastamoinen (‒2002) rakensi Rukatunturille Suomen johtavan hiihtokeskuksen 60-luvun alussa. Hän aloitti rinteiden merkitsemisen yhdessä Kalevi Routalan kanssa keväällä 1954. Seuraavan talven alkaessa miesten merkitsemä rinne oli jo raivattu ja siinä laskettiin ensimmäiset laskut. Rinne oli tuohon aikaan Suomen suurin. Vuonna 1958 Saastamoinen ja hänen yhtiökumppaninsa perustivat Saastamoisen aloitteesta Kuusamon Matkailu Oy:n. Uusi yhtiö otti hoitaakseen Rukan hissin ja rinteet. Myöhemmin Saastamoinen hankki yhtiön kokonaan omistukseensa. Vuonna 1961 yhtiö korvasi vanhan hiihtohissin modernilla ankkurihissillä. Vuonna 1962 Kuusamon Matkailu ryhtyi osakkaaksi Rukatunturi  Osakeyhtiöön, joka rakensi Rukalle Suomen ensimmäisen modernin hiihtokeskushotellin, Rukahovin.  Saastamoinen työskenteli yhtiön toimitusjohtajana vuoteen 1972 saakka.

Ulf Ekstam

Ulf Ekstam (1941‒) oli 1960-luvun laskijoiden joukossa todellinen tekniikkataituri, jonka taidot vetivät vertoja alppimaiden parhaille laskijoille. Hän oli kotoisin Kauniaisista. Sekä isä Torsten Ekstam että äiti olivat ruotsinkielisen hiihtoliiton FSS:n kouluttamia hiihdonopettajia. Vuodesta 1949 alkaen hän alkoi harjoitella säännöllisesti Kauniaisten mäessä Stig Reimsin johdolla. Vuonna 1956 Ekstam matkusti Ruotsin Storlieniin laskettelukursseille, jossa opetettiin Torsten Kesselin johdolla uusinta itävaltalaista laskettelutekniikkaa. Ekstam perehtyi itävaltalaisten oppeihin huolella. Menestystä alkoi tulla. Vuonna 1957 hän voitti 16-vuotiaana kaksi mitalia miesten SM-kisoista. Näiden tulosten perusteella hänet valittiin maajoukkueeseen. Vuonna 1958 hän osallistui jo MM-kisoihin. Vuoden 1960 MM-kisoissa Chamonixissa Ekstam oli 11. pujottelussa. Vuonna 1966 Ekstam laski toiseksi Kleinwalsertalin FIS:n A-kisoissa, jotka vastasivat nykyistä maailmancupia.

Raimo Manninen 

Raimo Manninen (1940‒2009) nousi 1960-luvulla yhdessä Ulf Ekstamin kanssa lähemmäs kansainvälistä huippua kuin yksikään suomalainen laskija sitä ennen. Hän aloitti pujottelun vuonna 1954. Manninen rakensi Tauno Juurtolan valmennuksessa vankan fyysisen pohjan ja nousi neljässä vuodessa vasta 17-vuotiaana Suomen maajoukkueeseen, joka osallistui Bad Gasteinin MM-kisoihin vuonna 1958.  Manninen laski useita kertoja kymmenen parhaan joukkoon nykyistä maailmancupia vastaavissa FIS:n A-kisoissa ja nousi niissä ajoittain ensimmäiseen arvontaryhmään. Chamonixin MM-kisoissa vuonna 1962 Manninen oli pujottelussa kymmenes. Tämä sijoitus pysyi arvokisojen parhaana suomalaistuloksena vuoteen 1996 saakka. Manninen laski koko uransa ajan kaikkia lajeja. Vuonna 1964 hän voitti Norjan Vossissa syöksykisan, jossa oli mukana maailman kärkilaskijoita. Hän toimi myöhemmin alppihiihtovalmentajana Suomen Hiihtoliitossa sekä Suomen urheiluopistossa.

Antti-Jussi Tiitola

Antti-Jussi Tiitola (1936‒) loi 1960-luvulla Titanin, suomalaisen suksimerkin. Ajatus suomalaisista suksista alkoi hahmottua, kun nuori materiaalitekniikan diplomi-insinööri ja innokas kilpalaskija Tiitola kiersi 60-luvulla Keski-Eurooppaa yhdessä muun maajoukkueen kanssa. Voisiko Suomessa valmistaa korkealuokkaisia alppisuksia? Ensimmäiset suksensa Tiitola valmisti työnantajansa Teksoglassin palveluksessa Polar-merkillä. Vuonna 1966 Tiitola osti Teksoglassilta suksien valmistuksessa käytetyt koneet ja ryhtyi valmistamaan Titan-merkkisiä suksia Tampereen Epilästä vuokratuissa tiloissa. Titanien valmistuksessa käytettiin märkälaminointitekniikkaa, joka otettiin vasta myöhemmin laajempaan käyttöön suksiteollisuudessa. Parhaimmillaan Titan valmisti lähes 20 000 paria suksia vuodessa. Vuonna 1972 Tiitola myi koneensa Karhulle ja ryhtyi itse Karhun tuotekehityspäälliköksi. Karhulle hän kehitti muun muassa maailman ensimmäiset modernit telemark-sukset.

Jorma Suvikas

Jorma Suvikas ( 1928‒  ) kehitti suomalaista hiihdonopetusta erityisesti 1960-luvulla. Voimistelunopettajan koulutuksen saanut Suvikas valittiin Vuokatin urheiluopiston rehtoriksi vuonna 1960. Suvikkaan aikana Vuokatista tuli suomalaisen hiihdonopettajakoulutuksen keskus. Ensimmäiset alppihiihdon opettajakurssit järjestettiin Vuokatissa vuodenvaihteessa 1965‒66. Vuonna 1966 Vuokattiin rakennettiin Suvikkaan aloitteesta moderni ankkurihissi. Samana vuonna Suvikas valittiin vastaperustetun Alppihiihdonopettajat ry:n ensimmäiseen hallitukseen.  Vuonna 1970 hänestä tuli yhdistyksen puheenjohtaja. Suvikkaan kirjoittama ajanmukainen opas Alppihiihtoa Suomenkin rinteillä valmistui vuonna 1966. 

Pertti Ruuskanen

Pertti Ruuskanen (1953‒) oli 1970-luvulla harvoja suomalaisia, jotka menestyivät kansainvälisissä kisoissa myös syöksylaskussa. Hän aloitti kilpailu-uransa Siilinjärvellä 60-luvun alussa Eero Rimpiläisen valmennuksessa. Ensimmäisen kerran hän edusti Suomea juniorien epävirallisissa EM-kilpailuissa Trofeo Topolinossa vuonna 1967. Ensimmäisen miesten sarjan Suomen mestaruutensa hän voitti vuonna 1972 syöksylaskussa, josta lopulta tuli hänen paras lajinsa myös kansainvälisellä tasolla. Vuonna 1973 Ruuskanen oli Kitzbühelin syöksyssä 22. ja St. Moritzin MM-kilpailujen esikisojen syöksyssä 14. Vuonna 1974 hän voitti miesten sarjan Suomen mestaruuden pujottelussa, suurpujottelussa ja syöksylaskussa.

Riitta Ollikka

Riitta (1956‒) Ollikka saavutti 1970-luvun alussa tuloksia, joihin yksikään naislaskija ei ollut ennen häntä yltänyt. Vuonna 1970 hän voitti Trofeo Topolino -kisan Italiassa. Hän oli ensimmäinen suomalainen, joka pääsi maailmancupin pisteille – historiallinen hetki koettiin Grindelwaldin syöksylaskussa vuonna 1973. Juniorien EM-kisojen hopea vuonna 1974 oli Suomen ensimmäinen arvokisamitali kautta aikojen. Lisäksi hän teki suomalaisnaisten arvokisadebyytin Sankt Moritzin MM-kisoissa vuonna 1974 ja olympiarinteillä Innsbruckissa 1976. Ollikka oli ainoa naislaskija, jonka päävalmentaja Kalevi Häkkinen kelpuutti pieneen maajoukkueeseensa 70-luvulla. Ollikan paras laji koko hänen uransa ajan oli syöksylasku.

Roger Talermo

Roger Talermo (1955‒)oli keskeinen vaikuttaja, kun freestyle kotiutui Suomeen. Hän innostui lajista jo 70-luvun alussa ja järjesti Nuuksiossa vuonna 1974 Suomen ensimmäiset freestylekurssit. Vuonna 1977 hän otti osaa Eurooppa cupin finaaleihin ja Itävallan avoimiin mestaruuskilpailuihin ja oli molemmissa kisoissa yleiskilpailun seitsemäs. Talermo oli tuolloin Suomun hiihtokoulun johtaja. Hän organisoi Suomulla Suomen ensimmäiset freestyle-kisat pääsiäisenä 1977 ja otti freestylen hiihtokoulun opetusohjelmaan. Kun Suomen Freestyleliitto perustettiin 23.11.1977, Talermo valittiin liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Ensimmäisissä SM-kisoissa Jyväskylässä 1978 Talermo voitti yleiskilpailun Suomen mestaruuden. Seuraavana kesänä Solvallan urheiluopistolle rakennettiin Suomen ensimmäinen vesihyppyri. Talermo veti Solvallassa kesäleirin, johon osallistui myös nuori Martti Kellokumpu Kemijärveltä. Urheilijaleirin lisäksi Solvallassa järjestettiin myös ensimmäiset tuomarikurssit. Suomen Freestyleliiton puheenjohtajana Talermo oli neuvottelemassa freestylen ottamisesta Kansainvälisen Hiihtoliiton (FIS) kilpailuohjelmaan.  Kun näin tapahtui, Talermo valittiin FIS:n ensimmäisen freestylekomitean varapuheenjohtajaksi Lausannessa Sveitsissä. Suomen Freestyleliiton puheenjohtajana Talermo toimi vuoteen 1981 saakka.

Martti Kellokumpu

Martti Kellokumpu (1963‒)voitti ensimmäisenä suomalaisena arvokisamitalin freestylessä, kun hän laski kumparelaskun MM-pronssille vuoden 1986 MM-kisoissa Tignesissä. Vuonna 1987 hän voitti maailmancupin kokonaiskilpailun. Kellokumpu voitti vuosina 1982–1988 freestylehiihdossa 11 Suomen mestaruutta. Hän ylsi ensimmäisenä kemijärveläisen Avalanche-seuran laskijoista maailman huipulle. Suomalaisen kilpa-alppihiihdon tradition perustaja Erkki Penttilä oli Kellokummun Ritva-äidin isä.

Tarja Mulari

Tarja Mulari (1965‒) oli maailman nopein nainen suksilla vuosina 1987‒1991. Hän aloitti uransa ratalaskijana Siilinjärvellä Niilo Onatsun valmennuksessa ja menestyi erittäin hyvin kansallisella tasolla. Vauhtilajit viehättivät, ja 1980-luvun lopulla Mulari siirtyi nopeuslaskijaksi. Hän voitti lajin MM-hopeaa vuonna 1987 ja maailmancupin vuonna 1987.  Vuonna 1988 Mulari laski maailmanennätyksen nopeudella 214,413 km/h. Albertvillen olympialaisissa vuonna 1992 nopeuslasku oli näytöslajina. Mulari voitti kultamitalin nopeudella 219,245 km/h, joka oli myös maailmanennätys.  Tulos pysyi maailman ennätyksenä vuoteen 1995 saakka.

Kalevi Häkkinen 

Kalevi Häkkisen (1928‒) elämäntarina alppihiihtäjänä on ainutlaatuinen. Pitkän uransa aikana hän ennätti olla kilpalaskija, kansainvälinen hiihdonopettaja, nopeuslaskija, maajoukkuevalmentaja ja alppihiihtovaikuttaja. Kipinä alppihiihtoon alkoi kyteä kotimaisemissa Hankasalmella ja syttyi lopullisesti syöksylaskukilpailussa Vuokatissa vuonna 1949. Sen jälkeen Häkkinen alkoi harjoitella ja kilpailla ulkomailla niin usein kuin mahdollista. Hän osallistui vuoden 1956 olympialaisiin Cortina D´Ampezzossa ja sijoittui syöksylaskussa sijalle 23. Nopeuslaskukilpailuihin hän osallistui ensimmäisen kerran vuonna 1964 Cervinian legendaarisessa Kilometro Lanciatossa. Lajin maailmanmestaruuden hän voitti vuonna 1968. Vuonna 1970 Häkkinen ylitti ensimmäisenä laskijana 180 km/h rajan.  Oman nopeuslasku-uransa ohella Häkkinen toimi alppimaajoukkueen päävalmentajana vuosina 1969‒1975. Nopeuslasku-uraansa Häkkinen jatkoi 2000-luvulle saakka. 200 km/h rajan hän ylitti 60-vuotiaana. Suomen Hiihtoliton Hannu Koskivuori –mitali numero 21 myönnettiin Häkkiselle vuonna 2005.

Kalle Palander

Kalle Palander ( 1977‒  ) voitti sensaatiomaisesti pujottelun kultamitalin Vailin MM-kisoissa vuonna 1999 ja loi näin alun vertaansa vailla olevalle kansainväliselle uralle. Torniolainen Palander ja hänen isänsä ja valmentajansa Jouni lähtivät luomaan pohjaa menestykselle, kun Kalle oli 13-vuotias. Vuonna 1996 Palander oli jo neljäs nuorten MM-kisoissa Schwytzissä. Nousu kohti huippua alkoi itävaltalaisen valmentajan Christian Leitnerin johdolla. Naganon olympialaisissa vuonna 1998 Palander oli pujottelussa yhdeksäs. Seuraavana talvena hän voitti maailmanmestaruuden Vailissa. Mestaruutta seuraavat talvet olivat Palanderille vaikeita, mutta kauden 2002‒2003  jälkeen Palanderia juhlittiin ensimmäisenä suomalaisena pujottelucupin voittajana.  Kaudella 2003‒2004 hän oli toinen sekä pujottelucupissa että suurpujottelucupissa, kaudella 2005‒2006 pujottelucupissa toinen. Vuoteen 2011 jatkuneen uransa aikana Palander voitti  pujottelussa 10 osakilpailua, oli neljä kertaa toinen ja kolmesti kolmas. Suurpujottelussa hän saavutti neljä osakilpailuvoittoa, kaksi kakkossijaa ja seitsemän kolmossijaa. Saavutuksista jäi puuttumaan ainoastaan uusi arviokisamitali. Bormion MM-kilpailuissa vuonna 2005 hän oli suurpujottelussa neljäs.

Janne Lahtela

Janne Lahtela (1974‒) on Suomen kautta aikojen menestynein freestylehiihtäjä ja lajissaan ainoa kaksinkertainen olympiamitalisti. Naganon olympialaisissa vuonna 1998 kemijärveläinen Lahtela laski hopealle. Kultamitalin hän saavutti neljä vuotta myöhemmin vuoden 2002 olympialaisissa Salt Lake Cityssä ensimmäisenä suomalaisena alppihiihtäjänä. Kaikkiaan Lahtela osallistui talviolympialaisiin viisi kertaa. Enemmän olympiaedustuksia on vain muutamilla suomalaisilla urheilijoilla.  Lopettaessaan uransa 32-vuotiaana vuonna 2006 hän oli kilpaillut kumparelaskun maailmancupissa 17 vuoden ajan, voittanut osakilpailun 20 kertaa ja kokonaiskilpailun kolmesti. Maailmanmestaruuden hän voitti vuonna 1999 Meiringenissa. Kilpauransa jälkeen hän siirtyi valmentamaan Japaniin. 

Lauri Lassila

Lauri Lassila (1976‒) oli maailman parhaita kumparelaskijoita vuosituhannen vaihteessa. Hänen uransa huippu osui kauteen 1998-1999. Vuonna 1999 Lassila voitti Meiringenin MM-kisoissa kumparelaskussa hopeaa. Suomi sai noissa kilpailussa historiallisen kolmoisvoiton. Parikumparekilpailussa Lassila sai pronssia. Maailmancupissa Lassila sijoittui toiseksi kaudella 1998–1999 ja kolmanneksi kausilla 1997–1998 ja 1999–2000. Cupin osakilpailuissa hän sijoittui kolme kertaa toiseksi ja kaksi kertaa kolmanneksi. Deer Valleyn MM-kilpailuissa 2003 hän sijoittui kumparelaskussa kahdeksanneksi ja parikumpareissa yhdeksänneksi. Vielä Rukan MM-kisoissa vuonna 2005 hän oli parikumpareissa yhdeksäs. 

Sami Mustonen

Sami Mustonen (1977‒) ylsi aktiiviurallaan freestylehiihdon olympiamitalistiksi. Hän saavutti pronssia Naganon olympialaisten kumparelaskussa vuonna 1998. Meiringenin MM-kisoissa vuonna 1999 kemijärveläinen Mustonen sai kumparelaskun pronssia. Rukan MM-kisojen parikumparelaskussa hän voitti hopeaa. Mustonen lopetti uransa kauteen 2006–2007 ja siirtyi Suomen freestylemaajoukkueen valmentajaryhmään. Keväällä 2010 hänet valittiin Suomen kumparelaskumaajoukkueen päävalmentajaksi.

Mikko Ronkainen

Mikko Ronkainen (1978‒) kuului 2000-luvun alun kumparelaskijoiden eliittiin. Hän voitti maailmancupin kokonaiskilpailun kaudella 2000‒2001, maailmanmestaruudet vuosina 2001 ja 2003 ja hopeaa Torinon olympialaisissa vuonna 2006. Hän lopetti uransa kertaalleen vuonna 2007, mutta päätti palata lajin pariin uudelleen vuonna 2009 tavoitteenaan Vancouverin olympialaiset. Vancouverissa hän oli lopulta kumpareiden 14. paras laskija. Ronkanen edusti Jyväskylän Freestyleseuraa, mutta hänen kotirinteensä oli Muuramen Riihivuori. Siellä hänellä on nimikkorinne.

ARVOKISAEDUSTAJAT – ALPPIHIIHTO

ARVOKISAEDUSTAJAT – FREESTYLE

Alppi- ja freestylehiihdon tapahtumia meiltä ja muualta

1930 FIS-kongressi päättää ottaa syöksylaskun ja pujottelun kisaohjelmaan.

Huolimatta ennakko-odotuksista Norjan Hiihtoliito suostuu muiden pohjoismaiden suostumuksella (Suomi ja Ruotsi) hyväksymään päätöksen eikä näin ollen vastusta slalomin ja syöksylaskun ottamista FIS:n kansainvälisiin sääntöihin. Pohjoismaiden päätös oli suuri yllätys kaikille osallistujille.

1931 Alppihiihdon ensimmäiset MM-kisat järjestetään Mürrenissä, Sveitsissä brittien toimesta. Suomalaisia ei mukana.

1932 FIS hyväsyy viestihiihdon viralliseen ohjelmaansa. Syöksylaskun ja pujottelun kansainväliset säännöt hyväksytään.

1933 Suomen Naisten liikuntakasvatusliiton hallitus lähetti kaksi edustajaansa tutkimusmatkalle Länsi-Lappiin Ounas- ja Pallastuntureille.

1934 Suomen ensimmäisen slalommäki vihitään käyttöön Bad Grankullan parantolan asiakkaita varten. Rinteen rakentamisessa toimii asiantuntijana Erkki Penttilä, joka oli tuonut alppihiihtoidean Suomeen palatessaan Kanadasta. Suomen ensimmäiset pujottelukilpailut lasketaan Erkki Penttilän aloitteesta Puijon kisoissa, Kuopiossa (18.3.1934). Suomen Naisten liikuntakasvatusliitto järjestää ensimmäiset naisten tunturihiihtokurssit Länsi-Lappissa Pallastunturilla, mikä oli lähtölaukaus Suomen Lapin talvimatkailulle.

1935 Olympiavoimistelija Martti Uosikkinen kilpailee Kongsbergissa, Norjassa. Hän sijoittuu syöksylaskussa kahdeksanneksi. Norjan matkan ensimmäinen tarkoitus ei suinkaan ollut kilpameriittien kerääminen vaan ensisijaisesti Uosikkinen oli hakemassa oppia pujotteluhiihtoon. Hän osallistui oslolaisen Emil Pedersenin johtamalle pujottelukurssille. Norjan matkaltaan saamansa vaikutteet Martti Uosikkinen kirjasi ylös. Hän julkaisi keväällä 1935 kirjan ”Mutkamäenlasku”. Suomalainen pujottelukirjallisuus oli saanut esikoisteoksensa.

1935 Suomen Hiihtoliitto (SHL) järjestää hiihtokurssit miehille ja naisille Enontekiössä.

1937 Svenska Finlands Skidförbund (SFS) pitää hiihtokurssit Levillä (Sirkka)

1937 Alppihiihdon Suomen mestaruus ratkaistaan Sallatunturilla ensimmäisen kerran syöksyssä ja pujottelussa (3. – 4.4.1937). Mestaruuden vei selvällä erolla muihin Erkki Penttilä. Ensimmäiset Syöksy- ja pujotteluneuvojakurssit pidetään Sallassa Martti Uosikkisen opastuksella.

1939 Gunnar Stenforsin (Svenska Finlands Skidförbundin edustaja) ja Karl Ebb (SHL:n edustajana) osallistuvat ensimmäisinä suomalaisina alppihiihdon MM-kisoihin. Ebb matkustaa kisoihin omalla kustannuksellaan. Tulokset suomalaisten MM-debyytin osalta olivat kokemattomuudesta johtuen vaatimattomat.

1939 Suomessa lasketaan kansallisessa pujottelukilpailussa naisten sarja Puijon kisojen yhteydessä. Osallistujia oli kaikkiaan viisi.

1941 SFS pitää mestaruuskilpailut Levillä (syöksy, pujottelu ja yhteiskilpailu). Tämä oli Levin ensimmäinen kilpailu. Erkki Penttilä osallistuu Cortina d’Ampezzon MM-kisoihin, kaatuu syöksyssä eikä voi osallistua pujotteluun. (Vuonna 1946 FIS peruuttaa maailmanmestaruusarvon vähäisen kilpailijamäärän takia.).

1943 Alppilajien SM-kisojen isäntänä toimii Fjällskidarklubben-37, joka järjestää SM-pujottelut Kauniaisten rinteessä. Mukana on ensimmäistä kertaa naisten ja nuorten sarjat. Syöksylaskun mestaruuksista lasketaan seuraavan kerran vasta vuonna 1965.

1944 Suomen ensimmäinen suurpujottelukisa lasketaan Ounasvaaralla.

1947 St. Morizin olympiakisoihin tähtääville alppihiihtäjille pidetään harjoitusleiri Aakkenustunturilla Länsi-Lapissa.

1948 Alppihiihtäjien (Pentti Alonen ja Aimo Vartiainen) olympiadebyytti St. Morizissa

1949 Sveitsiläinen Tell Gasner toimii Hiihtoliiton pujotteluvalmentajana.

1950 Suomen ensimmäinen hiihtohissi vihitään käyttöön Turengin, Kiianlinnassa. Rakennuttajana on kilpa-autoilijanakin kunnostautunut Karl Ebb.

1952 Pentti Alonen pujottelee sijalle 14 Oslon olympialaisissa talvikisoissa. Sijoituis säilyy parhaana olympiapujottelun saavutuksena aina vuoteen 1992 saakka, jolloin Mika Marila yltää sijalle 12. Pallastunturilla sytytetään olympiatuli, joka yhtyy antiikin Olympiassa, sytytettyyn tuleen. Pallastunturin valinta symbolisoi yhtäältä keskiyön aurinkoa ja toisaalta Lapin tunturihiihtokulttuuria.

1964 Tykkilunta ammutaan ensimmäisenkerran Kalpalinnassa, Turengissa (11.1.1964). Lumitykit hankkii Eino Kalpala yhdessä veljensä Osmon kanssa.

1965 Syöksyn Suomen mestaruuksista kilpaillaan jälleen 24 vuoden tauon jälkeen. Kisapaikkana on Pyhätunturi. Edellisen kerran on mestaruuksista laskettu vuonna 1941. Ranskalaisen L’EQUIPE -urheilulehden toimittaja Serge Lang ideoi alppihiihdon kiertuetta kesällä 1965. Hänen lehtensä sponsoroi kaudella 1965–1966 alppihiihdon Eurooppa Cupia.

1966 Alppihiihdon maailman cup -idea esitellään Kansainvälisen hiihtoliiton presidentille Marc Hodlerille alppihiihdon MM-kisojen yhteydessä Portillossa, Chilessä.

1967 Maailman cupista tulee Kansainvälisen hiihtoliiton virallinen kilpailu. Kilpailukiertueen pääsponsoriksi saadaan ranskalainen kivennäisvesiyhtiö Evian. Ensimmäinen miesten alppihiihdon maailmancupkilpailu (pujottelu) lasketaan Länsi-saksassa Berchtesgadennissa 5.1.1967. Voittajaksi laskee Itävallan Heinrich Messner. Naisten ensimmäinen kisa (pujottelu) seuraa kaksi päivää myöhemmin Länsi-Saksan Oberstaufenissa, jossa voiton vie kanadalainen Nancy Green.

1971 FIS päättä järjestää nuorten alppihiihdon MM-kilpailut.

1973 Riitta Ollikasta tulee ensimmäinen maailmancupissa pisteille yltänyt suomalainen alppihiihtäjä. Hän sijoittuu kymmenenneksi Grinewaldin syöksylaskussa (16.1.1973) ja saa silloisen laskutavan mukaan yhden maailmancupin pisteen. Syöksycupissa hän sijoittuu sijalle 27.

1976 Riitta Ollikka on ensimmäinen suomalaisnainen olympiarinteillä. Hän laskee sijalle 17 pujottelussa Innsbruckin olympialaisissa talvikisoissa.

1979 FIS-pisteisiin perustava rankingjärjestelmä otetaan käyttöön alppihiihdossa. FIS perustaa Freestyle-komitean.

1982 Supersuurpujottelu (Super-G) lisätään alppihiihdon MC-ohjelmaan kaudeksi 1982/83.

1985 Super G:stä tulee alppihiihdon maailmanmestaruuskisojen neljäs laji (aikaisemmin: syöksy, suurpujottelu ja pujottelu).

1988 Kansainvälinen olympiakomitea lisää kumparelaskun talvikisojen olympiaohjelmaan. Janne Leskinen yltää hopealle junioreiden MM-kisojen suurpujottelussa Madonna di Campigliossa, Italiassa.

1991 Alppihiihdon maailman cupin säännöt saavat nykyisen muotonsa. Pisteitä jaetaan kolmellekymmenelle parhaalle: 100 pistettä voittajalle, 80 kakkoselle, 60 kolmannelle ja 30:s saa yhden pisteen. kauden lopuksi eniten pisteitä kerännyt mies ja nainen palkitaan 9 kiloa painavalla kristallipallolla.

1992 Pujottelussa ensimmäinen suomalainen mies maailmancupin pisteillä oli Mika Marila, joka laskee 29.11.1992 Sestrieren kisarinteessä sijalle 24.

1996 Janne Leskinen kruunaa uransa yltämällä neljänneksi Sierra Nevadan MM-kisojen supersuurpujottelussa.

1998 Naganon olympiakumpareissa Janne Lahtela laskee hopealle ja Sami Mustonen pronssille. He ovat ensimmäiset freestylen suomalaiset olympiamitalistit.

1999 Yhdysvaltojen Vailissa MM-pujottelun ensimmäisen kierroksen jälkeen seitsemäntenä ollut Kalle Palander yllättää kaikki viemällä pujottelun maailmanmestaruuden. Kisojen toinen yllättäjä on Riitta Pitkänen pujottelun viidennellä sijallaan. Janne Lahtela voittaa freestylen kumparelaskun maailmancupin.

2000 Janne Lahtela voittaa toistamiseen freestylen (kumparelasku) maailmancupin.

2001 Tanja Poutiainen laskee Sestrieresin maailmancupin pujottelussa toiseksi. Hän on ensimmäinen suomalainen alppihiihtäjä, joka on yltänyt maailmancupin palkintopallille. 2001 Mikko Ronkainen voittaa freestylen kumparelaskun maailmancupin.

2002 Janne Lahtela voittaa olympiakultaa kumparelaskussa.

2003 Mikko Roinkainen ottaa maailmanmestaruuden kumparelaskussa. Paikkana on Deer Valley, Utah, Yhdysvallat. Kalle Palanderista tulee ensimmäinen suomalainen alppihiihdon maailmancupin osakilpailuvoittaja klassikkopujottelussa Kitzbühelissä. Samalla alkaa neljän perättäisen pujotteluvoiton sarja täydentyen maaliskuisen päätöskisan kakkostilalla Lillehammerissa. Kalle Palander saavuttaa ensimmäisenä suomalaisena pujottelun maailmancupin voiton.

2004 Levillä järjestetään ensimmäisen kerran Suomessa alppihiihdon maailmancupin osakilpailu. Lajina on naisten pujottelu, jossa Tanja Poutiainen ottaa ensimmäisen cupvoittonsa. Janne Lahtela voittaa kumparelaskun maailmancupin kolmannen kerran. Vuoden parhaaksi naisurheilijaksi valitaan Tanja Poutiainen. Alppihiihdon joukkuekilpailu otetaan mukaan MM-ohjelmaan.

2005 Rukalla järjestetään freestylehiihdon MM-kisat. Mikko Ronkainen yltää kumpareissa hopealle. Kisoissa on mukana myös Skicross ja Halfpipe. Tanja Poutiainen varmistaa pujottelun maailmancupin voiton.

2005 Alppihiihdon MM-kisoissa Santa Caterinassa (Bormio) Tanja Poutiainen laskee hopealle sekä pujottelussa että suurpujottelussa. Hän voittaa suurpujottelun maailmancupin ja hänet valitaan vuoden naisurheilijaksi.

2006 Suomi voittaa Torinon Olympialaisissa talvikisoissa mitaleita peräti kahdeksassa eri urheilumuodossa, useammassa kuin mikään muu Euroopan maa. Tanja Poutiainen toteuttaa alppihiihdon unelman olympiamitalista laskemalla hopealle suurpujottelussa ja Mikko Ronkainen saavuttaa hopeaa kumparelaskussa. Tanja Poutiainen valitaan vuoden parhaaksi naisurheilijaksi.

2008 Suomalaiset Alppihiihto- ja freestylehiihtoseurat perustavat uuden alppilajien yhdistyksen – Ski Sport Finland ry:n. Toimitusjohtajaksi kutsutaan maailmancup laskija Janne Leskinen

2009 Alppihiihdon maailmanmestaruuskisat Ranskan Val d’Isèressä huipentuvat suomalaisten osalta Tanja Poutiaisen MM-pronsseihin pujottelussa ja suurpujottelussa. Poutiainen nappaa kauden lopuksi suurpujottelun maailmancupin voiton. Saksan Garmisch Partenkirchenissä alppilajien junioreiden maailmanmestaruuskilpailuissa Andreas Romar laskee pronssia. Mitali on Suomelle kautta-aikojen ensimmäinen MM-syöksyssä. Freestylessä Tapio Luusua ottaa hopeaa parikumpareissa ja pronssi kumparelaskussa Japanissa järjestetyissä MM-kisoissa.

2011 Jouni Pellinen on ensimmäinen suomalainen, joka nousee palkintopallille arvokisojen skicrossissa. Hän yltää hopealle Deer Valleyssa, Utahissa. Kalle Palanderin viimeiseksi MC-startiksi jää Söldenin suurpujottelu 23.10.2011.

2013 Slopestyle on lajiohjelmassa Freestylen MM-kisoissa Vossissa, Norjassa.

2014 Tanja Poutiaisen lähes 20 vuotta kestänyt kansainvälinen alppihiihtoura päättyy. Marko Mustonen nimitetään Ski Sport Finlandin toimitusjohtajaksi.

Teksti: Jari Kanerva

Kirjoittaja on alppihiihtovalmentaja, hiihtokulttuurin tutkija ja filosofian tohtori

Mannermainen hiihtokeskus Bad Grankullaan

Suomessa otettiin mallia Keski-Euroopan talviurheilukeskuksista matkailun kehittämiseksi 1930-luvun alussa. Ensimmäisenä uutta toimintamallia kokeili vuonna 1910 perustettu Bad Grankullan kylpylä, jonka hallitus halusi tehdä hoitolaitoksesta kansainvälisen urheiluhotellin.

Slalom-mäki raivataa

Tärkeä osa näitä uusia suunnitelmia oli slalom-mäki. Kylpylän uusi hallitus nimitti toimitusjohtajaksi tunnetun urheilumiehen Arno Hohenthalin, joka oli perustanut vuonna 1910 Urheilutarpeita Oy:n yhdessä Karl Stockmannin kanssa. Yritys valmisti suksia ja yleisurheiluvälineitä, joiden tunnuksena oli hiihtävä karhu. 

Suunnitelmat slalom-rinteen rakentamisesta olivat jo olemassa, kun Hohenthal ryhtyi kylpylän toimitusjohtajaksi. Hän oli nähnyt talviurheilukeskuksia ulkomaanmatkoillaan, joten hänellä oli käsitys, mitä pitää tehdä. Lisäksi hänen palkkalistoillaan oli hiihtäjänä tunnettu Erkki Penttilä, joka oli tutustunut alppihiihtoon Kanadassa.

Kuopiolainen Erkki Penttilä oli 1920-luvulla Suomen parhaita maastohiihtäjiä. Vuonna 1926 hän oli Haapavedellä voittanut Suomen mestaruuden 18–21 -vuotiaiden 15 kilometrin hiihdossa. Seuraavana vuonna hän oli kakkonen Salpausselän 10 kilometrin kisassa, mutta Savon Sisua edustaneen Penttilän tuplavoitto 22-vuotiaana Salpausselän kisoissa 1928 oli sensaatio. Hän voitti sekä pikamatkan (10 km) että 50 km hiihdon – teko, johon vain harva hiihtäjä on Salpausselällä pystynyt. Kuitenkin ennen Salpausselän kisoja pidettyjen St. Moritzin olympialaisten talvikisojen kisajoukkueesta oli Penttilä pudotettu hieman kyseenalaisin perustein, ja voi olla, että tuosta kimpaantuneena ja osin myös vaikeutuneiden työnsaantimahdollisuuksien vuoksi Penttilä päätti syksyllä 1928 muuttaa siirtolaiseksi Kanadaan. 

Työskennellessään Kanadassa Penttilä jatkoi hiihtoharrastustaan, piti yllä kuntoaan, osallistui hiihtokilpailuihin ja voitti vuonna 1930 Kanadan mestaruuden 30 kilometrin hiihdossa. Tuolloin hän sai ensi kosketuksen alppihiihtoon. Voitokkaan hiihtokilpailun jälkeen ystävät houkuttelivat hänet osallistumaan myös pujottelukilpailuun. Lyhyen sääntökoulutuksen jälkeen Penttilä kipusi ylös lähtöpaikalle ja tutustui noustessaan rataan. Lehtihaastattelussa hän kertoi harjoittelusta ja ensimmäisestä kilpailustaan seuraavasti: 

Slalomia ryhdyin harjoittelemaan jo ensimmäisenä talvena Kanadassa. Ensimmäisellä kertaa ilmoittauduin siihen ilman muuta, mutta kyllä ylhäältä mäeltä alas katsellessa hiukan pelotti. Slalomissa ei saa jarruttaa sauvoilla ollenkaan, mutta kaatua saa ja suksilla estää vauhtia. Tässä ensimmäisessä kilpailussa tulin muistaakseni viidenneksi.

Penttilä kilpaili pujottelussa ainakin Quebecissä (16.2.1931) ja Ottawassa (8.3.1931). Hänen seuransa oli Montreal Ski Club. Vuonna 1932 Penttilä voitti Kanadan mestaruuden yhdistetyssä kilpailussa, johon hiihdon lisäksi kuuluivat mäkihyppy sekä slalom- ja syöksyhiihto.

Penttilä palasi Kanadasta Suomeen huhtikuussa 1933. Turun Sanomille antamassaan haastattelussa Penttilä kertoi matkustavansa Kuopioon, mutta sitä ennen hän aikoi käydä Helsingissä hoitamassa muutamia liikeasioita. Hän tapasi Urheilutarpeita Oy:n toimitusjohtajan Arno Hohenthalin, jonka kanssa Penttilä oli ollut kirjeenvaihdossa. Tarkoitus oli, että Penttilä tulisi töihin Urheilutarpeita Osakeyhtiöön. Aloitteen oli tehnyt Hohenthal, joka kaipasi tuotantonsa johtajaksi kokenutta miestä. Neuvottelut Helsingissä sujuivat ilmeisen hyvin, sillä jo toukokuussa 1933 Penttilä kertoi Savo-lehdelle saaneensa työnjohtajan paikan Urheilutarpeita Oy:stä. Sopimukseen kuului myös se, että Penttilä luovutti suksisiteidensä ja Fantom-voiteidensa valmistusoikeudet uudelle työnantajalleen.

Arno Hohenthal oli aloittanut uransa Urheilukauppa Husqvarnan johtajana. Vuonna 1916 hän perusti Urheilutarpeita Oy:n. Hohenthal kehitti suomalaista suksiteollisuutta monin tavoin. Vuonna 1916 hän järjesti suksinäyttelyn, jossa Lampisen suksitehdas sai ensimmäisen palkinnon hyvästä työstä. Heti näyttelyn jälkeen Lampinen myi oman suksitehtaansa Urheilutarpeita Oy:lle.

Hohenthal teki Penttilästä paitsi suksitehtaansa työnjohtajan myös Bad Grankullan slalom-rinteiden suunnittelijan ja rakennustöiden valvojan. Rinteiden raivaustyöt käynnistettiin syksyllä 1933, vain muutama kuukausi Penttilän Suomeen saapumisen jälkeen. Bad Grankulla Slalombacken vihittiin käyttöönsä 14.1.1934. Pääkaupunkilaiset pääsivät jo samana talvena kokeilemaan uutta urheilulajia. Mäki oli 500 metriä pitkä, mutta sillä oli korkeuseroa vain noin 40 metriä.

Mannermaista tunnelmaa

Bad Grankullan rinteestä tuli nopeasti hyvin suosittu. Helsinkiläiset matkustivat Kauniaisiin joko junalla tai ylimääräisellä linja-autovuorolla, joka lähti Helsingin rautatieasemalta, ja kävelivät lopun matkan rinteeseen sukset olalla. Bad Grankullaan syntyi ensimmäinen kansainvälisen mallin mukainen hiihto- ja vapaa-ajankeskus, joka houkutteli paikalle diplomaatteja, näyttelijöitä, sanomalehtiväkeä ja Helsingissä asuvia ulkomaalaisia. Kansainväliset vieraat loivat mannermaisen tunnelman. Lounaalle tultiin urheiluasusteissa, paksuissa villapaidoissa, nahkatakeissa, pitkissä housuissa tai housuhameissa. Ruokailun jälkeen väki kiirehti rinteeseen, jossa oli mahdollista laskea mäkeä kelkoilla tai suksilla. Tarjolla oli loivia mäkiä aloittelijoille ja jyrkkiä rinteitä hyvin harjoitelleille. Tämän lisäksi Bad Grankulla tarjosi palvelua ja mukavuuksia niihin tottumattomille kaupunkilaisille. Kylpylän lääkärit olivat nopeasti saatavilla, mikäli sattui loukkaantumisia. Laitoksen kurssit tarjosivat urheilusta innostuneille vieraille maastoon suuntautuvia hiihtoretkiä.

Monet paikkakuntalaiset hieman vierastivat hyvin pukeutuneita viikonloppuvieraita. Heidän joukkoonsa kuuluivat myös koulupojat Eino ja Osmo Kalpala, jotka pitivät Bad Grankullan vieraita vain sunnuntaiurheilijoina. Pojat kävivät myös laskemassa mäkeä Bad Grankullassa, mutta he hakivat rinteestä vain vauhdin hurmaa. Koko mäki laskettiin yleensä suoraan alas asti. Parhaita päiviä olivat ne, jolloin rinnettä peitti vastasatanut lumikerros.

Bad Grankullassa valitsi iloinen ja optimistinen tunnelma vuonna 1934. Suuria suunnitelmia virisi, ja Suomeen puuhattiin jo tuolloin talviolympialaisia. Lahti oli arvostettu hiihtokeskus, mutta monien mielestä olympianäyttämö piti pystyttää lähemmäs Helsinkiä, Bad Grankullan ympäristöön. Insinööri Walter Flander kehitteli ajatusta betonisesta suurmäestä, jonka vauhdinottotorni kohoaisi 125 metrin korkeuteen merenpinnasta. Suurmäen yhteyteen hän suunnitteli monikerroksista hotellia, jossa olisi aluksi 70 huonetta. Koko komeuden lisäksi piti rakennettaman torni, jonka kahvilasta hotellivieraat voisivat ihailla Suomenlahdelle saakka avautuvaa maisemaa. Flanderin laskelmien mukaan rakennustyöt olisi saatu liikkeelle kolmella miljoonalla silloisella markalla. Tuo summa jäi ikiajoiksi kokoamatta. 

Hiihdon opetusta Granissa

Gunnar Stenfors antoi hiihdonopetusta Bad Grankullassa suurelle yleisölle vuonna 1939. Urheilulehdessä olleen mainoksen mukaan hän opasti vasta-alkajia ja pidemmälle päässeitä. Joukko-opetusta annettiin kaikkina arkipäivinä kello 10–12, kun osanottajia oli vähintään kuusi. Osanottomaksu hengeltä oli 15 markkaa (vastasi noin viittä euroa vuonna 2008). Lisäksi hän antoi yksityisopetusta sopimuksen mukaan. Kylpylän rinteessä oli valaistus joka päivä kello 19–21. Tämä oli ensimmäinen kerta kun hiihdonopetuspalveluja saattoi ostaa Suomessa ilman sidonnaisuutta mihinkään järjestöön. Vaikka sota-aikana hiihtokoulutoiminta oli vaatimatonta, järjesti Fjällskidarklub-37 talvella 1941 ohjausta ja kilpailuja jäsenilleen. Suosittua oli myös lasketella Bad Grankullan rinteen iltavalaistuksessa.

Kilpailutoiminta alkaa

SFS anoi joulukuussa 1942 Suomen Hiihtoliitolta lupaa seuralleen FK-37:lle järjestää syöksy- ja pujotteluhiihdon SM-kisat maaliskuussa 1943 Kauniaisten syöksy- ja pujottelumäessä. FK-37 ehdotti, että mikäli SM-sarjoja ei järjestetä, kilpailut voitaisiin pitää kansallisena kilpailuna seuraavissa sarjoissa: miehet, naiset, pojat alle 18 vuotta ja tytöt alle 18 vuotta. Koska mäen korkeusero oli vain 43 metriä, ehdotettiin, että suoritettaisiin kolme laskua kahden sijasta. Samalla pyydettiin lähettämään SHL:n mestaruuskilpailujen järjestämissäännöt sekä SHL:n yleiset kilpailusäännöt. Hiihtoliitosta vastattiin, että SM-pujottelussa oli vain yksi sarja, nimittäin yleinen sarjan miehille. Muut sarjat voitiin järjestää kansallisena kilpailuna.

Hiihtoliiton vuosikokous kuitenkin päätti Lahdessa maaliskuussa 1943 pitämässään kokouksessa, että naisten pujottelulasku otetaan SM-kilpailujen ohjelmaan. Alppilajien SM-kisat laskettiin Kauniaisissa (Bad Grankulla) 21.3.1943. Rinteen pienuuden takia jätettiin syöksylasku pois ohjelmasta ja mestaruuksista kisailtiin vain pujottelussa. Osanottajamäärä oli varsin suuri, lähes 50 pujottelijaa. Kilpailujen järjestämisestä vastasi FK-37.

Bad Grankullan rinteen päälle oli rakennettu lähes 10 metriä korkea lähtölava, jonka luiskalla oli vain noin metrin levyinen lumikuja, jota kilpailijat laskivat suoraan ennen ensimmäistä veräjää. Kilpailijat lähetettiin matkaan lähettäjän merkistä. Hän piti kättään kilpailijan olkapäällä, ja otteen irrottaminen oli merkki lähtöluvasta. Samalla lähettäjä heilautti punaista merkkilippua, jonka mukaan käynnistettiin maalituomarien kellot.

Yleisen sarjan mestaruuden voitti Kuopion Unto Koponen ennen tuolloin jo 46-vuotiasta Kalle Ebbiä. Kolmanneksi sijoittui Heimo Ebb. SM-kisoissa mukana oli ensimmäistä kertaa naisten sarja. Mestariksi ylsi FK-37:n Carita Weber, joka voitti toiseksi sijoittuneen Slalom-Seuran Liisa Siimeksen seitsemällä sekunnilla. Siimestä lukuun ottamatta kaikki kuusi kilpailijatarta edustivat FK-37:ää. Naisten lisäksi uutena sarjana Kauniaisissa oli myös alle 18-vuotiaiden poikien pujottelu, kansainvälinen luokka, jossa oli saksalaisia ja norjalaisia osanottajia. Lisäksi samalla laskettiin SFS:n mestaruuskisat. 

Teksti:
Jari Kanerva

Kirjoittaja on alppihiihtovalmentaja, hiihtokulttuurin tutkija ja filosofian tohtori

Kolme mestaria

Kalle ja Martha Ebbin rahasto, jota Paulon Säätiö hallinnoi on tehnyt Suomen alppihiihtohistoriaan liittyvän elokuvan, joka on liitetty osaksi Alppilegendat -kunniagalleriaa.

Kallelle rakkain laji oli alppihiihto, jota hän harrasti viimeisiin elinvuosiinsa saakka. Hän oli alppihiihdon uranuurtajia Suomessa. Hän mm. rakensi yhden maamme ensimmäisistä hiihtohisseistä syksyllä 1949 omaan rinteeseensä Kiianlinnaan, joka nykyisin kuuluu Kalpalinnan hiihtokeskukseen. Lisäksi Kalle Ebb oli perustamassa Slalom-Seura ry:n 27.5.1941. Nuorisotoiminta oli hänelle tärkeä aihepiiri. Siksi Ebbien perustaman Kalle ja Märtha Ebbin rahaston apurahat suunnataan alppihiihdon nuorisotoiminnan hyväksi. Puolet jaettavasta summasta osoitetaan testamenttimääräyksen mukaan Slalom-Seura ry:lle ja puolet Ski Sport Finland ry:lle (ennen 1.1.2009 Hiihtoliiton alppijaos) lähinnä sen kansainvälistä kilpailutoimintaa varten.

Katso lyhytelokuva Suomen alppihiihtohistoriasta Vimeosta.

Alppihiihdon juhlaviikko Sallassa 30.3.- 3.4.2017

Ensimmäiset pujottelun SM-kisat pidettiin Sallassa 4.4.1937.

Näin raportoi SM-kilpailuun osallistunut Martti Uosikkinen Sallan SM-pujotteluja Hiihtäjän vuosikirjassa 1937.

– Sunnuntaina jatkettiin kilpailuja Välitunturin rinteelle merkityllä slaalom-radalla. Radan oli suunnitellut itävaltalainen tri Obholtzer. Sen pituus oli 425 m ja korkeusero 135 m. Monipuolista käännös- ja mäenlaskutekniikkaa vaativa reitti sisälsi 22 porttia mitä moninaisimmissa rytmityksissä. Avo- ja sokkoportit, kujat, kujapolvekkeet ja linjat vaihtelivat taktiikkaa ja ruumiinhallinta vaativassa kokoonpanossa.

Kilpailut olivat keränneet kunnioitettavan osanottajamäärän – 20, niitten joukossa melkeinpä kaikkien urheilulajien edustajia. Oli autoilijoita, yleisurheilijoita, voimistelijoita ja luonnollisesti hiihtolajien tekijämiehiä. Kunnioittipa kilpailuja Suomen Hiihtoliiton johtokuntakin lehtori Y. Kaloniemen ja johtaja A. Palamaan voimalla.

Lehdistökin oli paikalla. Uusi Suomi kirjoitti kilpailusta asiantuntevasti: – Syöksyhiihdon voittaja Penttilä joutui lähtemään ensimmäisenä. Hän sai erinomaisen ajan 53.5, saaden itävaltalaisen asiantuntijankin ihailemaan tekniikkaansa. Esko Järvinen ja Aarno Valkama kaatuivat kumpikin kerran. Sitten tuli Martti Uosikkisen vuoro ja hän antoi toisen kauniin näytteen suomalaisten mahdollisuuksista tällä hiihtourheilun alalla. Uosikkisen aika oli 55,8. Muut viipyivätkin yli minuutin.

Tarkan kisaraportin päätteeksi Uosikkinen siteeraa Suomen hiihtoliiton sihteerin, lehtori Yrjö Kaloniemen arvostelun ensimmäisistä kisoista: ” Täyttyy olla tyytyväinen, että ensimmäisiin Suomen tunturihiihtomestaruuskilpailuihin saatiin näin suuri ja hyvä osanotto.  Nyt on luotu pohja näille uusille urheilulajeille ja tälle pohjalle on hyvä rakentaa.”

Pujotteluhiihdon lopputulokset: 1. E. Penttilä Helsingin Poliisi-Voimailijat 1.50,3, 2. M. Uosikkinen PH 1.50.8, 3. G. Stenfors HSS 2.10.4, 4. E. Järvinen Lahden Hiihtoseura 2.16,9 ja 5.  O. Rove HH 70,0+62,4 +virhepist 5,5 =2.17,9

Suomen matkailuyhdistys teki ensimmäisistä Sallan kisoista lyhyen elokuvan. Kisojen huimaa menoa on nähtävissä myös dokumentissa Phantom Finn, jossa kisan voittaja Erkki Penttilä kommentoi kisalaskujaan 50 vuotta myöhemmin. Dokumenttiin pääsee tästä.

Tämän vuoden SM-pujottelut järjestetään Sallassa 30. maaliskuuta. Juhlakisoja pidetään viiden päivän ajan, joten 14- ja 16-vuotiaat alppihiihtäjätkin pääsevät juhlahumuun mukaan. Sallan kisoissa vuonna 1937 oli aikakirjojen mukaan runsaasti katsojia. Tunturiin oli kiivennyt jopa 500 katsojaa ja runsaimmin katsojia oli ahtautunut radan vauhdikkaampiin kohtiin. Sallalaiset ovat päättäneet tehdä uuden yleisöennätyksen ja tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan ”tyhjänhiihtäjien ja etelän varisten” apua. Sallan Karhut isännöivät kisoja samoin kuin vuonna 1937. 

Teksti: Hannu Kuikkaniemi

Kuvat: Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museon arkisto