Ruka 3.10.2024

Rinnekangas pronssille ja Rukajärvi neljänneksi MM-slopestylessä

Rene Rinnekangas / Kuva: Henri Laakkonen
Rene Rinnekangas otti ensimmäisen MM-mitalinsa.

Aspenissa Yhdysvalloissa lumilautailun maailmanmestaruuskisoissa Rene Rinnekangas on ottanut slopestylessä pronssia. Myös naisten puolella mitali oli lähellä, kun Enni Rukajärvi ylsi neljännelle sijalle. Miehissä voiton otti Norjan Marcus Kleveland ja naisissa Uuden-Seelannin Zoi Sadowski Synnott, joka tiputti viimeisellä laskulla Rukajärven mitaleilta.

Miehissä oli karsinnoista otettu peräti 16 laskijaa finaaliin, joten heillä oli vain kaksi finaalilaskua naisten laskiessa kolme. Sekä Rinnekankaalla että Rukajärvellä meni viimeisen laskun varaan. Rinnekangas laski ensimmäisellä laskullaan upeasti, mutta pieni käsikosketus vähensi pisteitä roimasti. Toisella hän kuitenkin onnistui loistavasti ja nousi kolmannelle sijalle, eikä muut enää päässeet ohi.

Rinnekankaan pronssilasku oli frontside lipslide 270, frontside 270 boardlside, frontside bluntslide 450, switch tupla backside rodeo 900, backside 1620 ja caballerial 1440.

– Hiton hyvä fiilis. Oli vähän hankaluuksia. Eka rani meni omasta mielestä saakelin hyvin, mutta käsikosketuksesta rokottivat aika paljon. Toisella kierroksella sain vähän paremmin, mutta reileissä oli vähän rokkenrollia – mikä nyt kuuluukin lajiin. Täydellinen keli: ei tuullut juuri ollenkaan ja naama palanut. Ei ole oikein vielä kerennyt tajuamaan mitä tänään tapahtui. Ensimmäinen arvokisamitali ja mitaleille MM-kisoissa, niin on se perkele iso asia, Rinnekangas kommentoi.

Karsintojen typistetyn kisan jälkeen Rinnekangas oli iloinen päästessään laskemaan täyttä rataa. Tästä on myös hyvä jatkaa seuraavaan kisaan:

– Finaaleihin oli hyvä suunnitelma. Tuo rani oli alkuperäinen plääni. Tämä antaa big airiin lisää potkua ja nälkää. Onneksi huomenna on välipäivä, koska alkaa tässä aika tööt olemaan. Vielä käyn big airin treeneissä pari kertaa hyppäämässä ja sitten kämpille leppuuttamaan. Sitten lähdetään kahta kauheammin.

Rukajärvi kaatui kaksi ensimmäistä laskuaan, mutta kolmannellaan hän sai hienon laskun päälle tehden itselleen ensimmäistä kertaa slopestyle-kisassa caballerial 1080:n. Karsinnat voittanut Sadowski Synnott onnistui kuitenkin niin ikään viimeisellään, ja näin kuusamolainen jäi tällä kertaa palkintopallin ulkopuolelle. Rukajärvi teki laskussaan frontside bluntslide 270, frontside lipslide, boardslide 270, frontside 720, backside 540 ja caballerial 1080. Ensimmäisellä kierroksella hän jätti viimeisen hyppyrin 900:seen käsikosketuksen kera ja toisella kaatui, mutta kolmannella lasku meni hienosti päälle.

– Olen kyllä fiiliksissä. Oli kyllä hyvä päivä. Fiiliksissä, että sain ländättyä tonnin ja muutenkin oli mukava laskea. Tietenkin nyt nelossija vähän kirvelee, mutta ei tästä huononakaan voi olla. Pitkään olen caba tonnia kisaraniin miettinyt, ja nyt sen sain tehtyä. Muutama vähän kovempi temppu, niin olisi ollut saumat podiumille. Keli oli hyvä. Pientä tuulta meinasi olla, mutta ei haitannut laskemista kun oli hyppyreihin tottunut ja tiesi miten toimii. Todella fiiliksissä olen Renen puolesta. Tosi hieno juttu! Tuossa sai jo vähän big airia varten treenattua, ja siellä sitten seuraavaksi. Katsotaan mitä lähtee, Rukajärvi kommentoi.

Päävalmentaja Antti Koskinen on äärimmäisen tyytyväinen laskijoihinsa, koko henkilökuntaan ja kaikin puolin todella iloinen tuloksesta:

– Aivan mahtava päivä! Uskomattoman upeaa laskemista molemmilta. Reneltä jälleen äärimmäisen tiukkaan paikkaan timanttinen onnistuminen. Uskomaton varmuus sillä tekemisessä, ja erittäin fiiliksissä olen, miten saa pidettyä pakan kasassa kilpailutilanteessa huolimatta. Mahtava palkinto siitä tänään. Höllii ja kovasti. Ja Ennistä olen myös todella iloinen, että caballerial 1080 napsahti viimeisellä tavallaan tilanteessa, jossa ollaan kaukana kärjestä ja tultiin mitalitaisteluun mukaan. Se on ollut niin pitkään työstössä, ja nyt palaset napsahtaa kohdilleen. Upeaa nähdä, miten vielä voi kehittyä laskijana ja miten paljon on vielä annettavaa tähän touhuun ja pystyy haastamaan kisakentillä. Iso kiitos koko ryhmälle. Valmentaja Jussi Räsänen tehnyt pitkää päivää laskijoiden kanssa myös henkisellä puolella, ja sillä oli iso merkitys tänään onnistumisessa. Erinomaista duunia fysioltamme Jesse Talikalta Urheilu Mehiläisen puolelta. Tullut nopealla varotusajalla tärkeäksi osaksi MM-joukkuetta ja ilo ollut hänenkin kanssa tehdä töitä hänen kanssaan – kuten myös kaikille tiimiläisille. Yhteispelillä tämä sujuu hienosti!

MM-kisat jatkuvat sunnuntaina big airin karsinnoilla, jotka lähetetään Yle Areenassa klo 17.50 alkaen. Kisassa mukana on Rukajärven ja Rinnekankaan lisäksi Mikko Rehnberg.

Tulokset, miehet: https://medias3.fis-ski.com/pdf/2021/SB/6051/2021SB6051RLF.pdf

  1. Marcus Kleveland NOR 90,66
  2. Sebastian Toutant CAN 82,53
  3. Rene Rinnekangas 82,51
  4. Mikko Rehnberg 72,75

Tulokset, naiset: https://medias1.fis-ski.com/pdf/2021/SB/6050/2021SB6050RLF.pdf

  1. Zoi Sadowski Synnott NZL 85,95
  2. Jamie Anderson USA 81,10
    3.Tess Coady AUS 78,13
  3. Enni Rukajärvi 77,90

Aikuisten maajoukkueen viralliset kumppanit ovat Kuoma, Ruka ja Urheilu Mehiläinen.