Serena 20.1.2021
Keskuksia avoinna 58

Snoukkauksen eli lumilautailun perusidea on laskea lumilaudalla ja tehdä sen kanssa mitä haluaa. Rajoituksia ei ole. Lumilautailla voi hiihtokeskuksissa, kaduilla, lähimäillä, vuorilla: missä vain missä siitä itse nauttii. Edes alaspäin liikkuminen ei ole tarpeen, kunhan tekee mistä tykkää.

Lumilaudalla voi kääntyä, hypätä, mennä kaiteiden päällä eli reilata tai slaidata ja tehdä kaikkea mitä mieleen juolahtaa. Hiihtokeskuksiin rakennettua, temppujen tekemiseen soveltuvaa rinnettä kutsutaan parkiksi. Sieltä löytyy hyppyreitä, kaiteita eli reilejä ja boxeja eli pressejä, sekä mahdollisesti monia erilaisia muotoja. Lisäksi joistakin hiihtokeskuksista löytyy halfpipe eli paippi.

Lumilautailuun tarvitaan lumilauta, lumilautasiteet ja lumilautakengät. Lisäksi on olemassa lumilautailuun suunniteltuja vaatteita ja laseja eli goggleja, mutta ne eivät ole välttämättömiä. Suojavarusteista varsinkin kypärän käyttöä suositellaan, muutta myös muun muassa selkäpanssari ja rannetuet ovat yleisessä käytössä. Takamaastossa lumilautailuun tarvitaan myös lumiturvallisuusvarusteet sekä usein lumikengät tai split-lauta ja sauvat.

Lumilautailussa tyypillistä on kuvata laskuja videolle ja ottaa tempuista valokuvia.

Lajin syntyminen

Lumilautailun, tuttavallisemmin snoukkaus, syntymisestä ei tarkkaa tietoa ole. Muun muassa yhdysvaltalaiset Sherman Poppen ja Tom Sims keksivät 60-luvulla liukua laudalla lumella. Sims teki omansa lapsena käsityötunnilla, ja Poppen valmisti pari vuotta myöhemmin snurferin prototyypin, jota myytiin lopulta miljoonia leluna. Myös Suomessa on liu’uttu puusta valmistetulla laudalla ennen lumilaudan keksimistä, ja varhaisia lumilaudan kaltaisia välineitä on löydetty jopa 1600-luvulta mm. Turkista.

70-luvulla perustettiin kolme yritystä, jotka alkoivat valmistaa lumilautoja: Winterstick, Sims ja Burton. Siitä eteenpäin laji on kehittynyt nopeasti isoin harppauksin kohti sitä mitä se tänään on.

Lajin historia Suomessa

Suomessa lumilautailua on harrastettu lähes yhtä pitkään kuin Yhdysvalloissakin. Paavo Kärkkäisen tiedetään rakentaneen oman lautansa Rovaniemellä käsityötunnilla jo 1969-1971 saatuaan idean surffikuvasta, ja kun lumilautoja ryhdyttiin valmistamaan Yhdysvalloissa, alkoivat ne rantautumaan Suomeenkin.

Osassa hiihtokeskuksia, niin Suomessa kuin muuallakaan maailmassa, lumilautailua ei katsottu hyvällä. Suomessa ei kuitenkaan lajia missään hiihtokeskuksessa tiettävästi kielletty, mutta useissa paikoissa muun muassa hyppyreitä hajotettiin vielä pitkälle 90-luvulla.

Suomen lumilautaliitto perustettiin vuonna 1988, jolloin myös SM-kisoja ryhdyttiin järjestämään.

Miten aloitan lumilautailun?

Ennen lumilaudan hankkimista on hyvä kokeilla sitä laina- tai vuokravälineellä. Hiihtokeskuksista voi vuokrata lumilautoja, kenkiä ja kypäriä. Useimmissa hiihtokeskuksissa löytyy myös hiihtokoulu, josta voi ostaa opetusta sekä ryhmässä että yksilöopetuksena. Kokeneen lumilautaopettajan kanssa alkuun pääseminen on huomattavasti vaivattomampaa kuin yksin kokeilemalla. Tietenkään mikään ei silti estä itsekseen lumilautailuun tutustumista.

Kun lumilautailua haluaa harrastaa enemmän, löytää mäestä muita samanhenkisiä kavereita, mutta takuuvarmasti laskukavereita saa ottamalla yhteyttä paikalliseen lumilautaseuraan. Monet seurat järjestävät myös ohjattua toimintaa, jonka avulla lumilautailu on sekä hauskaa että siinä kehittyy nopeammin.

Lumilautailua kannattaa harrastaa monipuolisesti ja kokeilla erilaisia harrastustapoja. Kaikki lumilautailun osa-alueet ovat hauskoja, eikä kokeilematta voi tietää, mistä niistä eniten itse tykkää. Lisäksi monipuolinen lumilautailu kehittää muitakin osa-alueita. 

Lumilautailussa voi kilpailla freestyle-lajeissa kuten slopestylessä, halfpipessä, big airissa ja reileissä sekä vauhtilajeissa crossissa, pujottelussa ja banked slalomissa. Muita kilpalajeja ovat muun muassa vapaalasku ja erilaiset videokilpailut. Ammattilaiseksi lumilautailussa voi tulla kilpailemalla mutta myös kuvaamalla.