Vihti Ski Center 28.3.2024

Rinnekangas viidenneksi kovatasoisessa Kreischbergin big airissa

Kuva: Henri Laakkonen
Rene Rinnekangas aloitti kautensa vahvasti Itävallasta.

Kreischbergissä Itävallassa laskettiin lauantaina kauden ensimmäisen maailmancupin big airin finaali. Illan loppukilpailuun päivän karsinnoista jatkoi Rene Rinnekangas, joka sijoittui lopulta viidenneksi. Kisan toinen suomalainen Mikko Rehnberg karsiutui jatkosta. Voittoon miehissä laski Kanadan Max Parrot ja naisissa Uuden-Seelannin Zoi Sadowski Synnott.

Rinnekangas aloitti finaalin vakuuttavasti. Ensimmäinen hyppy oli backside 1620, joka tuli täydellisesti alas ja nosti Renen siinä vaiheessa kisan kärkeen. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Rinnekangas oli toisena Ruotsin Sven Thorgrenin jälkeen.

Kun finaalissa laskettiin yhteen kaksi eri suuntaan pyörittyä temppua, oli Renen otettava toisella kierroksella eri temppu käyttöön. Hän jatkoi hienosti tehden frontside 1440:n. Toisella kierroksella vain Japanin Takeru Otsuka nousi Renen ohi, joten vielä oltiin mitalissa kiinni.

Kolmannella kierroksella sekä Norjan Mons Roisland että Max Parrot onnistuivat hypyissään ja Rene tippui viidenneksi. Rene lähtikin hakemaan parannusta hakien uutta temppua frontside 1800 mellakkaa, joka lähti todella hienosti mutta pyöri harmillisesti alastulossa hieman yli. Viides sija todella kovatasoisella finaalissa oli kuitenkin upea suoritus.

– Oikein hyvät fiilikset. Ekat kisat tälle kaudelle alla ja vitossija, niin ei voi valittaa. Kauheasti ei kuitenkaan ole päässyt laskemaan, kun oli loukkaantuminen viime kautena ja alkutalvi meni kuntouttaessa. Pakko myöntää, että vähän jännitti, miten se lähtee kulkemaan, kun tänä kautena skippaantui jäätikköleirit ja enimmäkseen Rukalla ollaan oltu ja patjalle hypitty. Erittäin tyytyväinen olen ensimmäiseen kilpailuun. Tasohan oli ihan uskomaton, kun 1620 alkaa olla ihan peruskauraa. Pitää varmaan laittaa kierrosta lisää tulevaisuutta ajatellen, Rinnekangas kommentoi.

Omasta laskemisestaan Rene oli oikein mielissään:

– Ensimmäisestä laskusta olen tosi tyytyväinen: se meni raiteilleen. Tokakin meni omasta mielestä hyvin. Toki siinä oli vähän rokkenrollia ländissä, mikä ei ihan näihin kisoihin sovi. Kolmas lasku sitten – ai että kun oli lähellä. Tuntui hyvälle ja olisi ollut ihan mahdollista naulata se temppu. Seuraavalla kerralla sitten. En ollut ennen sitä temppua koittanut. Tosi fiiliksissä, että sain kaksi ekaa ihan ok pystyyn, niin pystyin koittamaan uutta temppua. Big air ei kuitenkaan ole ehkä se oma vahvuus aina ollut, niin sika fiiliksissä olen.

Päävalmentaja Antti Koskinen oli myös hyvin tyytyväinen päivään:

– Todella hyvä fiilis Renen laskemisesta – ja myös Mikonkin. Erittäin vahvaa suorittamista molemmilta jätkiltä koko päivän ajan. Jos miettii, että Rene mokaa koko kisoissa yhden tempun ja se on viimeisen kierroksen frontti 1800, ja sekin vain hiuksen hienosti yli – temppu, jota tyyppi yrittää ekan kerran elämässään – niin voi sanoa, että on todella kovalla tasolla tekeminen noilla jätkillä. Se on äärimmäisen hieno nähdä. Niin kuin arveltiin, niin tosi kova kisa tästä tuli. Yleisesti tasosta voi todeta, että nousua on tapahtunut. Ennen jos se oli kaksi 1440:tä millä pääsi finaaliin ja oltiin podiumin syrjässä kiinni, niin nyt ainakin yksi 1620 vaaditaan ja se pitää mennä äärimmäisen hyvin. Pienimmistäkin virheitä rokotetaan ja siellä ne erot tehdään. Hienoa on huomata, että pystymme siihen haasteeseen vastaamaan. Iso askel Renelle 1800:n kokeileminen ja että se meni noinkin hyvin. Se antaa uskoa tekemiseen. Tämä oli iso ilta meidän tiimin laskemiselle. Viides sija ekoissa kisoissa ei todellakaan ole huono. Rene vielä ajatteli, että tämä big air on niin hullua, ettei se ole hänelle vahvin laji. Kun näin hyvin menee, niin se luo uskoa kaikkeen tekemiseen. Loistava startti olympiakarsintaan, Koskinen iloitsee.

Suomen joukkue jatkaa Kreischbergistä Absolut Parkiin harjoittelemaan ennen Laaxia, missä maailmancupin slopestyle-kausi avataan kahden viikon päästä. Rinnekangas on kisaan jo valmis:

– Laaxia odotellessa – sinne on hyvä fiilis lähteä. Sen verran sai nyt noita isoja hyppyjä tehtyä, että toivoo vaan, että olisi jo Laax Open ja X Games. Laitetaan sitten taas nasta lautaan.

Tulokset, miehet: http://medias1.fis-ski.com/pdf/2021/SB/6071/2021SB6071RLF.pdf

  1. Max Parrot CAN 165,00
  2. Sven Thorgren SWE 164,00
  3. Mons Roisland NOR 163,20
  4. Rene Rinnekangas 156,40
  5. Mikko Rehnberg 127,20

Tulokset, naiset: http://medias4.fis-ski.com/pdf/2021/SB/6072/2021SB6072RLF.pdf

  1. Zoi Sadowski Synnott NZL 162,40
  2. Kokomo Murase JPN 161,80
  3. Anna Gasser AUT 161,40
  4. Enni Rukajärvi 136,00

Aikuisten maajoukkueen viralliset kumppanit ovat Ruka ja Urheilu Mehiläinen.