Pyhä 17.4.2024

Taka voittoon myös toisessa Eurooppa Cupin big airissa

Kuva: Henri Laakkonen
Takalle kaksi peräkkäistä voittoa Eurooppa Cupissa.

Rovaniemeläinen Eveliina ”Eppu” Taka voitti heti eilisen Absolutin Parkin kilpailun perään toisen Eurooppa Cupin kilpailun Götschenissä Saksassa. Muita suomalaisia ei kisassa mukana ollut.

– Voitto tuli taas kotiin, Tänään lähdin lähestymään vähän toisella tavalla ja tein ensin varmat pois. Ekalla tein bäkki kolmosen (backside 360), tokalla frontti kolmosen (frontside 360) ja vikalla yritin frontti seiskaa (frontside 720), mutta se ei tullut tällä kertaa alas. Kolmoset riittivät kuitenkin ykkössijaan, mistä olen tyytyväinen. Ihan mahtavaa! Taka kommentoi.

Sää oli haastavampi kuin eilisessä kisassa ja hyppyri oli pienempi kuin eilen, mitkä vaikuttivat hyppyihin huomattavasti.

– Eilisen pitkän päivän jälkeen oli pientä väsymystä ilmassa, mutta karsintojen kautta mentiin finaaliin. Finaalissa alkoi lasku kulkemaan ja mieli kirkastumaan. Taas tuli voitto kotiin. Toisilta tytöiltä tuli aluksi hyviä suorituksia, mutta sitten ei ländättyä temppua saatu ja kun kaksi ländättyä temppua tarvittiin niin Eppu voitti. Perinteet jatkuivat kisakelillä, kun aamusta saatiin vettä kaatamalla ja sen jälkeen räntää, valmentaja Tero Manninen kommentoi.

Ensi viikolla kisat jatkuvat MM-kisoilla Aspenissa. Siellä Suomesta mukana nähdään Enni Rukajärvi, Rene Rinnekangas ja Mikko Rehnberg.

Tulokset, naiset:

  1. Eppu Taka 139,67
  2. Lucie Silvestre SL 122,67
  3. Heli Bockhorni BH 100,00

Aikuisten maajoukkueen viralliset kumppanit ovat Kuoma, Ruka ja Urheilu Mehiläinen.