Ruka 3.10.2024

Kumparelaskija Topi Kannisen kausi ohitse – toipuu selkäleikkauksesta


Kumparelaskija Topi Kannisella on edessä pitkä kuntoutuminen selkäleikkauksen myötä. 

Syksyn aikana voimistuneet selkäongelmat eivät ottaneet helpottaakseen konservatiivisella hoidolla.

Urheilu Mehiläisen maajoukkuelääkäri, LL.Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, Sikri Tukiaisen mukaan leikkaus on mennyt suunnitelman mukaan, mutta kuntoutuminen jatkuu vielä pitkään. 


– Selkäleikkausten jälkeen toipuminen vaatii pitkän kuntoutumisjakson, joten arvioisin että toipuminen menee pitkälle ensi vuoden puolelle. Leikkaus on tehty toissapäivänä, ja nyt annetaan Topille aikaa toipua toimenpiteestä mutta kyllä hän jo eilen kuittaisi, että hyvältä tuntuu kun jalkoihin säiteillyt hermosärky on poissa, summaa Tukiainen. 

Kanninen on leikattu Oulun Mehiläisessä Pirkka Mäkelän toimesta.  Myös itse toipilas on helpottunut ja tavoitteet ovat selkeät uudelle alkavalle vuodelle. 

– Tällä hetkellä on hyvä fiilis siitä että leikkaus onnistui ja tässä päästään pian kotiutumaan sairaalasta. Kuntoutuksen suhteen on todella odottava ja motivoitunut fiilis. Tavoitteena on päästä takasin kisakuntoon ja rinteeseen nauttimaan laskemisesta. Todella iso kiitos kaikille Mehiläisen hoitajille ja lääkäreille, jotka on huolehtinut voinnistani. Parempaa en olis osannut edes toivoa, kiittelee Kanninen. 

Artikkelia muokattu: