Vihti Ski Center 28.3.2024

Luukas Kärsämä 12:s nuorten slopestylen MM-finaalissa – Hurja kaatuminen päätti kilpailun ensimmäiselle kierrokselle


Freeskilaskija Luukas Kärsämä, 17, taituroi tiensä slopestylen nuorten MM-finaaliin Venäjällä Siperian Krasnoyarskissa. Finaali kilpailtiin varhain Suomen aikaan tänä aamuna. 

Finaalikilpailu päättyi nuorella freeskilaskijalla ennenaikaisesti kun ensimmäinen kierros päättyi hurjaan kaatumiseen. 

– Tänään finaalissa ensimmäisen runin toinen hyppy, feikki tupla 9, epäonnistui. Löin pääni ja olkapäähän otti vähän osumaa, mutta taidettiin selvitä pelkästään säikähdyksellä, kommentoi Kärsämä Krasnoyarskista. 

Kaikesta huolimatta nuorten MM-kisojen ensikertalaiselle kisakokemus on ollut motivoiva, ja onnistuneet karsinnat antoivat varmuutta itse tekemiseen. 

– On ollu tosi mukava kokemus olla MM-kisoissa, koska nähnyt paljon uutta ja päässyt laskemaan erilaisessa parkissa.

– Karsinnoissa ensimmäinen runi onnistui melkein suunnitelmien mukaan yhtä reiliä lukuunottamatta. Hyppyreistä tein oikealle feikki corkki 720, feikki tupla korkki 900 ja tupla korkki 1080. Ensimmäisen runin pisteet riitti finaaliin. Toisella laskulla oli vauhtien kanssa ongelmia ja runi epäonnistui, kertaa Kärsämä. 

Slopestylen nuorten MM-kultaan Tsekkien Matej Svancer 92.00 pisteellä, toiselle sijalle Itävallan Daniel Bacher (84.50) ja kolmanneksi Viron Henry Sildaru 79.50 pisteellä. 

Katso tulokset täältä!

Nuorten MM-kilpailut jatkuvat vielä tänään yksilökumparekilpailulla. Kilpailuun starttaa naisten sarjassa Riikka Voutilainen ja miesten sarjassa Akseli Ahvenainen, Aleksi Kaisla ja Severi Vierelä

Naisten karsinta 11:10-11:50

Miesten karsinta 12:50-13:30 

Yhteinen finaali 15:00-16:30 

Karsintojen striimi 

Finaalin striimi