Levi 4.5.2024

Freeskin maailmancup alkaa Churista – Kärävä, Koivisto ja Peltola mukana perjantain Big Airissa

Maailman parhaat freeski -laskijat aloittavat olympiakauden viikonloppuna Sveitsin Churissa. Kaupunkikilpailu on ensimmäinen yleisölle laskettava huipputason kilpailu lähes puoleentoista vuoteen. Suomea kilpailussa edustavat Anni Kärävä, Kuura Koivisto ja Simo Peltola.

Kolmikko esiintyi vahvasti koko viime kauden ja keräsi useita sijoituksia 15. parhaan joukkoon maailmancup- ja MM-kilpailuissa.

”Kesän leirit ovat sujuneet olosuhteiden ja laskijoiden oman tekemisen suhteen erinomaisesti. Nyt on hieno nähdä millä tavalla meidän urheilijat arvioidaan suhteessa muihin. Sääli että täällä Churissa pystyttiin harjoittelemaan vain kerran, sillä eilisen päivän harjoitukset peruttiin lämpimän sään johdosta”, kommentoi kisan alla Freestylen Huippu-urheilujohtaja Jussi-Pekka Kinnunen.

Kauden ensimmäisillä kilpailuilla on tänä vuonna erityisen suuri painoarvo, sillä Pekingin olympialaisiin pyrkivien urheilijoiden on mahdollista antaa näyttöjä ja varmistaa maapaikkoja kilpailuihin tammikuu puoliväliin asti. Panoksista huolimatta Suomen joukkueen Anni Kärävä vakuuttaa että kauden avaukseen lähdetään hyvällä mielellä; ”Tosi hyvä fiilis, vähän jännittää kun olen ensimmäistä kertaa mukana kaupunkikisassa ja hyppäämässä tuollaisesta telinerakennelmasta, mutta kyllä tässä ollaan tosi innoissaan ja katotaan mitä tulee”.

Kilpailun finaali alkaa kello 19.00 ja sitä voi seurata suorana YLE Areenassa, Eurosportilla sekä LIVE -streamina järjestäjän verkkosivuilla.

https://www.fis-ski.com/en/freestyle-freeski/freeski/news-multimedia/news-multimedia/news/big-air-chur-freeski-five-things-to-watch

Haastattelupyynnöt;
Jussi-Pekka Kinnunen
+358 505577321

Kuvat lehdistön käyttöön; LINKKI