Pyhä 18.2.2024

Järvilehto ja Rehnberg kauden maailmancup-päätökseen

Mikko Rehnberg / Kuva: Henri Laakkonen
Sveitsissä lasketaan slopestylen kauden päätöskisa.

Silvaplanassa Sveitsissä lasketaan ensi viikolla maailmancupin tämän kauden viimeinen kisa. Slopestyle-kisaan osallistuu Suomesta Kalle Järvilehto ja Mikko Rehnberg.

– Kallen kausi on ollut nousujohteinen. Calgaryn maailmancupissa 34. sija, mikä oli ensimmäinen slopestylen maailmancup-kisa herralta hyvin pitkään aikaan. Big airissa hänellä on silti lasku kulkenut hyvin, ja finaaliin on päästy usein. MM-kisojen slopestylessä karvan verran karsiutui finaalista, mutta hallitsevalta Suomen-mestarilta lupaa odottaa hyvää. Mikko on ollut tällä kaudella hyvällä jalalla ja ollut mukava laskea, mutta kokonaista laskua ei kisoissa ole vielä saatu kasaan. Silvaplana on kuitenkin hänen lempikisansa, joten jos siellä hyvin onnistuu niin finaalipaikka hänelläkin on ihan realismia, valmennuspäällikkö Jussi Mononen kertoo.

Viime kautena Silvaplanassa Mikko Rehnberg ylsi finaaliin ollen siellä sijalla 13. Järvilehdon MM-kisojen slopestylen sijoitus oli 18.

Silvaplanassa lasketaan karsinnat 24.3. ja finaali 26.3.

Aikuisten maajoukkueen viralliset kumppanit ovat Kuoma, Ruka ja Urheilu Mehiläinen.