Ruka 3.10.2024

Eveliina Taka loukkasi polvensa – sivussa useamman kuukauden

Eveliina Taka Kuva: Henri Laakkonen
Eveliina Taka satutti jalkaansa alastulopatjalla.

Hienosti kauden laskenut, toista kauttaan aikuisten maajoukkueessa laskeva rovaniemeläinen Eveliina Taka koki takaiskun aivan kauden päätöshetkillä. Rukalla maajoukkueleirillä Taka satutti polviaan alastulopatjalle hyppiessään, ja vasen polvi leikattiin torstaina. Vasemmasta polvesta oli sääriluun yläosa murtunut ja nivelpinnan yläosa mennyt rikki, mutta onneksi oikea polvi säästyi kovasta iskusta huolimatta pahemmilta vaurioilta.

– Olin hyppimässä bägille, ja alastulossa lauta tarttui patjojen taitokseen. Lensin siitä ympäri, ja ensin lähti vasemmasta jalasta lumpio sijoiltaan. Vasemmassa jalassa sääriluun pää meni poikki pirstaleisesti, ja se vaati leikkauksen. Nyt on kuitenkin ihan hyvät fiilikset. Meni muutama päivä, että kuvat sai otettua, mutta onneksi pääsi heti leikkaukseen. Ja onneksi ei mitään ollut ligamenteissa tai polven siteissä, että aika huojentunut olo on ja toiveikkain mielin kuntoutukseen. Ei se varmasti helppoa tule olemaan, mutta kyllä mie sieltä selviän. Alustavasti kuntoutuksessa menee kuusi kuukautta, jos kaikki menee optimaalisesti. Tosi paljon harmittaa, kun joutuu muuten niin huippuhyvän kauden lopettamaan tällä tavalla loukkaantumiseen, mutta onneksi pystyi kuitenkin laskea näin pitkälle kevääseen ja kesä on täydellinen ajankohta kuntouttamiselle, Taka kommentoi olosuhteista huolimatta iloisena ja toiveikkaana.

Maajoukkueen lääkäri Klaus Köhler Urheilu Mehiläiseltä kommentoi Takan vammaa sekä kuntoutumista:

– Viime viikonloppuna kuului pohjoisesta huonoja uutisia. Eppu oli kaatunut hypyssä ja loukannut molemmat polvensa. Vasemmassa polvessa ikävämpi tilanne, kun sääriluun yläosa oli murtunut ja polven nivelpinta mennyt siinä kohdassa rikki. Oikea polvi säilyi kovasta iskusta huolimatta pahemmilta vammoilta. Eppu on ollut Kuusamon ja Oulun kollegoiden hyvässä hoidossa ja vasen polvi on leikattu eilen onnistuneesti. Nyt teemme yhdessä tiimin kanssa töitä ja kuntoutetaan polvi mahdollisimman timanttiseksi. Tavoitteena on, että Eppu olisi ensi kaudella jälleen valmiina kilpailemaan ja jatkamaan uran erinomaista kehitystä.

22-vuotias Eveliina Taka laski kuluneena kaudella uransa ensimmäiset maailmancupin kilpailut yltäen jo toisessa maailmancup-kisassaan finaaliin ja kuudennelle sijalle. Lisäksi hän otti Kasurilan SM-kisoissa big airissa kultaa ja slopestylessä pronssia.

Aikuisten maajoukkueen viralliset kumppanit ovat Kuoma, Ruka ja Urheilu Mehiläinen.