HySS – Hyvinkään Slalomseura Sukkula

HySS on vireä vuonna 1981 perustettu alppihiihtoseura, jonka kotirinne on Sveitsin hiihtokeskus Hyvinkäällä. HySSissä sadat nuoret ovat hyvässä seurassa ja valmennuksessa hankkineet itselleen vahvan perustan laskemiseen ja mahtavaan harrastukseen. Ja on HySSistä ponnistettu aina maailmancup pisteille asti.

Seuran toiminta

Toimintamme perustuu urheilijoiden tarpeista lähtevään ja yksilöiden erilaiset kehitysvaiheet, tarpeet ja halut huomioivaan valmennustoimintaan. HySS ja kotirinteemme Sveitsin hiihtokeskus pystyvät tarjoamaan juniorille hyvät mahdollisuuden edetä lajissa kansallisella tasolla. Kannustamme ja autamme tavoitteellisia laskijoitamme osallistumaan myös oman seuramme ulkopuolisiin valmennus- ja leiritysryhmiin ja siirtymään mahdollisuuksien mukaan alppilukioihin ja -akatemioihin.