Ruka 3.10.2024

Janne Leskisestä Ski Sport Finlandin uusi toimitusjohtaja

Ski Sport Finland saa uuden toimitusjohtajan. Tehtävään on nimetty Janne Leskinen (MBA), jolla on taustaa kilpa-alppihiihtäjänä, urheilu- ja liike-elämän johtajana. Tehtävään hän siirtyy Lentotehdas Oy:n, tutummin Föönin toimitusjohtajan paikalta.

  • Saimme runsaasti hakemuksia, mikä kertoo lajiemme ja organisaatiomme vetovoimasta. Hakijoilla oli hyvin monipuolista osaamis- ja kokemuspohjaa, mikä teki kandidaattien vertailusta sekä mielenkiintoisen että haastavan. Huolellisen hakuprosessin jälkeen päädyimme valitsemaan Janne Leskisen johtamaan toimintaamme. Janne on sekä pätevyytensä että sopivuutensa puolesta erinomainen henkilö toimitusjohtajan tehtävään, kertoo Ski Sport Finlandin hallituksen puheenjohtaja Antti Kärävä. 

Leskinen tekee paluun Ski Sport Finlandiin

Leskinen on toiminut Suomen Hiihtoliiton alppi- ja freestylehiihdon lajijohtajana (2001-2008)  ja alppihiihdon lajiliitto Ski Sport Finlandin toimitusjohtajana (2008-2014).Vuosina 2008–2020 Leskinen kuului kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) alppilajien johtoryhmään.

  • Paluu suomalaisen ja kansainvälisen alppi- ja freestylehiihdon ytimeen tuntuu todella hyvältä. Meillä on paljon nuoria ja lupaavia urheilijoita, joiden nousu kohti maailman kärkeä on mahdollistettava. Myös seurojen toimintaa sekä valmennuskulttuuria tulee kehittää, että saamme harrastajamäärät kasvuun. Ski Sportin Fearless Finns -tarina antaa hyvän suunnan urheilijoille ja meille taustavaikuttajille tehdä työtämme, Leskinen miettii alkavaa tehtäväänsä. 

Ski Sport Finlandin toimitusjohtaja vaihtuu joustavasti. Janne Leskinen aloittaa työssään 5.11.2022. Nykyinen toimitusjohtaja Iiro Kaukoniemi jatkaa Ski Sport Finlandin palveluksesssa Levin maailmancupiin (19.-20.11.2022) saakka. 

Alppilajien haastavat vuodet 

Pekingin olympiadin (2018-2022) lajiliittoa johtaneen Kaukoniemen mielestä uuden urheilijasukupolven aika koittaa vielä. Muutoksen vuodet sisälsivät niin koronaan kuin Ukrainan sotaan sekä huippu-urheilun rahoittamiseen liittyviä haasteita. 

  • Lähdimme tilanteesta, jossa huippumenestyksen ja valovoimaisten tähtien jälkeen oli hyvää vauhtia syntymässä sekä menestyksen, että lajikulttuurin tyhjiö. Piti saada oma joukko, yhteisö ja kumppanit sitoutumaan yhteisiin juttuihin ja tavoitteisiin. Se oli ainakin alkuun ulkoisia tekijöitä isompi haaste. Muutoksen tekeminen ja johtaminen on ollut haastavaa, mutta myös erittäin mielenkiintoista. Nyt meillä on arvokisojen top 10 urheilijoita, potentiaalia kaupallisesti ja koko yhteisön yhteinen Fearless Finns -mentaliteetti. Uskon, että siitä on mahdollisuus ponnistaa eteenpäin. Nyt on sopiva hetki antaa vetovastuu uudelle tekijälle, Kaukoniemi kertoo. 

Kärävä kiittää Kaukoniemen tekemää työtä. 

  • Iiro on ollut erittäin sitoutunut tehtäväänsä ja tehnyt monella saralla upeaa työtä. Kokonaisvaltaisen urheilijan polun, valmennusjärjestelmän ja laaja-alaisen asiantuntemuksen kehittäminen on ollut ensiarvoisen tärkeää. Tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin. On harmillista menettää hieno persoona ja ammattilainen, mutta ymmärrän hyvin hänen päätöksensä. Toivotan Iirolle tsemppiä uusiin hommiin jatkossa. 

Yhteys:

Antti Kärävä, antti.karava@skisport.fi, gsm 050 090 1901

Janne Leskinen, janne.leskinen@skisport.fi, gsm 040 030 0930

Iiro Kaukoniemi, iiro.kaukoniemi@skisport.fi, gsm 040 051 9422 

Photo: Teemu Moisio/PTB-Creative