Pyhä 17.4.2024

Kumparelaskija Akseli Ahvenainen oli lähellä vaihtaa lajia – Urheilulukio ja yhteisö Ruotsin Åressa sytytti kipinän uudelleen

Akseli Ahvenainen. Akseli Ahvenainen.
Akseli Ahvenainen, 18, valmistautuu Rukan hiihtokeskuksen parkkihallissa punttitreenin parissa Suomen kumparemaajoukkueen kanssa viikonloppuna käynnistyvään kumparelaskun maailmancupin ensimmäiseen osakilpailuun.

Akseli ”Axu” Ahvenainen laski ensimmäisen kerran maailmancupissa 15-vuotiaana. Tällä hetkellä kokenut, mutta nuori huippu-urheilija on saavuttanut urallaan nuorten MM-pronssia ja voittoja sekä podium-sijoja Eurooppa Cupissa viime kaudella.  Ahvenainen on myös yksi Urhean (Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemia) huippu-urheilijoista ja on kirjoilla myös Mäkelänrinteen urheilulukiossa. 

Helsingistä kotoisin oleva kumparelaskija opiskelee tällä hetkellä virallisesti Ruotsissa Åren alppilukiossa, sekä on jäsen Åre Slalom Klubb-seurassa. Kolme vuotta sitten tehty päätös siirtää arkiharjoittelu ja opinnot Ruotsiin oli Ahvenaiselle käänteentekevä hetki. Myöskään kielimuuri ei ollut ongelmaksi, sillä Ahvenaisen äidinkieli on ruotsi. 

”Olen kulkenut aina jotenkin hieman omaa polkuani, osittain siihen syynä on se, että asun pääkaupunkiseudulla ja muu Suomen joukkue asuu pääosin Jyväskylässä. Halusin myös varmistaa itselleni hyvät olosuhteet ja mahdollisuudet harjoitteluun, joten ajattelin, että urheilulukio Ruotsin Åressa olisi oikea ratkaisu sen hetkiseen tilanteeseeni.”

Axun mukaan muutto Ruotsiin tuli juuri oikeaan aikaan. Åresta hän on löytänyt kannustavan urheilijayhteisön ympärilleen, saanut uusia valmennuksellisia oppeja kokeneilta entisiltä Ruotsin maajoukkueen päävalmentajilta sekä ennen kaikkea kehittynyt laskijana. Tärkeimpänä oppina hän kuitenkin mainitsee henkisen kasvun. 

”Lasku ja fysiikka on kehittynyt, totta kai, mutta eniten on kehittynyt pääkoppani. Olen oivaltanut tiettyjä asioita ja ehkä jopa pystynyt hieman vertailemaan ja näkemään asioita sitä kautta uudella tavalla. Myös yhteisö, jossa saan elää motivoi ja on kannustava. Pidän ruotsalaisesta kulttuurista. Se on avoimempaa ja ehkä jollakin tapaa suvaitsevampaa. Vaikka meidän jengissä 16 äijää ottaa kilpailutilanteissa toisistaan mittaa, silti jokainen kannustaa ja jää tuulettamaan maaliviivalle, jos yksikin meistä on finaalissa.” 

Shotšin Olympilaiset vuonna 2014 innostivat kokeilemaan lajia

Ahvenainen löysi tiensä kumpareikkoon Shotšin Olympialaisten kumparekilpailun jälkeen vuonna 2014. 

”Heti seuraavana aamuna lähdin mäkeen ja menin kumpareikkoon. Sille tielle olen jäänyt. Jotenkin kumparelasku säväytti lajina enemmän kuin alppihiihto, jota harrastin siinä vaiheessa. Siinä on vähän enemmän actionia ja tilanteita, naurahtaa Ahvenainen.” 

Kaksi vuotta kumpareikossa vierähti, kunnes nykyinen Japanin kumparemaajoukkueen valmentaja Janne Lahtela tarjosi apuaan nuorelle lahjakkaalle laskijalle vuonna 2016. Siitä lähtien Lahtela on toiminut Ahvenaisen henkilökohtaisena valmentajana.

”Totta kai tilanne on haastava, kun minä treenaan pääosan kautta Ruotsissa ja Janne harjoittelee japanilaisten kanssa muualla. Meillä on kuitenkin hyvä yhteys ja kemia toimii. Me pyrimme olemaan päivittäin tekemisissä.” 

8:s kauden ensimmäisessä FIS -kilpailussa 

Kumparekausi avattiin Ruotsin Idressä, 21.-22.11., kauden ensimmäisellä FIS Open -kilpailuilla. Kilpailu oli normaalia kovatasoisempi, sillä monet maailman kärkinimet sekä kumparemaajoukkueet saapuivat kilpailuun Rukan maailmancupiin olympakarsintavuoteen valmistautuen. 

Kumpareikoissa nähtiin useita arvokisamitalisteja: muun muassa Ranskan Benjamin Cavet, Japanin Daichi Hara sekä Kazakstanin Dmitiry Reikherd. Ahvenainen oli joukkueensa ainoa finaalissa laskenut ja loppusijoitukseltaan kilpailun 8:s. 

”Kisassa oli kovia nimiä monesta eri maasta. Olen itse erittäin tyytyväinen kauden ensimmäiseen kisaani, sillä laskuni ei ollut missään nimessä täydellinen ja olin silti kahdeksas. Tuntuu hyvältä, että pystyn silti olemaan kärkikahinoissa mukana, vaikka lasku ei olisi täysin onnistunut.”

Tulevana viikonloppuna Ahvenaisen tavoite on selkeä.

”Ehkä ennen lähdin hakemaan menestystä numeerisella sijoituksella, mutta tällä hetkellä toivon vain pystyväni laskemaan normaalin laskuni ja tiedän sen riittävän myös tuloksellisesti korkealle.”

Kumparelaskun maailmancup -kauden alku on Ahvenaisen mieleen. Kolme peräkkäistä maailmancupin osakilpailua ”koti-rinteillä”, Rukalla ja Idressä saa miehelle hymyn huulille.

”Kyllähän se tuo itsevarmuutta ja sellaista draivia lisää tekemiseen kun tietää, että pääsee tykittämään tutuissa rinteissä kolme ensimmäistä maailmancupia ja tietää, että on kavereitakin mukana kisoissa tai paikan päällä katsomassa.” 

Rukalta kumparelaskun maailmancup -kiertue jatkaa Ruotsin Idreen 11.-13.12.2020. 

Freestyle Opening Ruka avaa kumparelaskun ja aerialssin maailmancup -kauden 4.-5.12. Rukalla. Suomen kumparemaajoukkueeseen nimettiin 10 edustajaa kotikilpailuun.

Tänä vuonna tapahtuma järjestetään ilman yleisöä. Kauden avauskilpailuja voi seurata kotisohvalta:

04.12.2020 Aerials klo 18:55 YLE TV2 / YLE AREENA 

05.12.2020Kumparelasku klo 15:55, Yle TV2 / YLE AREENA  

Katso FIS Event Program täältä! 

Suomen maajoukkueessa Freestyle Opening Ruka -maailmancupin avauksessa laskevat: 

Akseli Ahvenainen, 18, Are SLK

Jimi Salonen,26, Jyväskylän Freestyleseura

Jussi Penttala, 27, Freestyleseura Moebius

Miska Mustonen, 23, Jyväskylän Freestyleseura 

Olli Penttala, 25,  Freestyleseura Moebius

Aleksi Kaisla, 18, Jyväskylän Freestyleseura 

Johannes Suikkari,24, Jyväskylän Freestyleseura 

Rasmus Karjalainen, 18, Jyvaskylan Freestyleseura

Riku Voutilainen, 22, Taivalkosken Kuohu Freestyle 

Severi Vierelä, 19, Ruka Slalom

Artikkelia muokattu: