Ruka 3.10.2024

Riia Pallarin kotirinne on Levi Black 

Rovaniemeläinen Riia Pallari (19) nähdään jälleen World Cup Levin lähdössä. Kisapaikan hän ansaitsi voittamalla maajoukkueen Challeger-ryhmän karsintakilpaillun. Kilpailussa laskettiin kolme laskua, joista kaksi parasta huomioitiin lopputuloksissa.

Pallari lähti karsintakisaan luottavaisin mielin, sillä hän oli harjoitellut kisarinteessä yhdessä maajoukkueen kanssa useamman päivän ajan. 

”Oli varma olo omasta laskemisesta, mutta kilpailussa voi tapahtua mitä vaan. Vaikka olo oli luottavainen, niin kahdessa kolmesta laskusta pitää onnistua. Aina se ei onnistu treeneissäkään.”

Vuosi sitten Levillä Pallari puki ylleen ensimmäisen kerran maailmancupin kisaliivin. Viime vuodelta jäi hyvät muistot. 

”Jännitin kisaa enemmän kuin osasin odottaa. Kaikki oli uutta, oli paljon kaikenlaisia tekijöitä ja hulinaa, joihin en ollut aiemmin törmännyt. Kisasta jäi todella hyvä fiilis. Yllätin itseni, kun sain ehjän laskun ensimmäisenä päivänä ja jäin toisen kierroksen paikasta vain 1,5 sekuntia. Toisena päivänä tuli kaatuminen, mutta sellaista tapahtuu tässä lajissa.” 

Levillä on viime viikkoina käynyt melkoinen kuhina, kun Suomen maajoukkueiden lisäksi paikalla on ollut 16 eri maajoukkuetta. Joukkueiden mukana maailman ehdotonta huippua, kuten Slovakian Petra Vlhova, joka laski kahtena päivänä samalla radalla suomalaisten kanssa. Huippujen läsnäolo on muuttanut harjoitusten tunnelmaa. 

”Treenatessa on ollut ihan eri meininki kuin mihin olen tottunut. Valmentajia ja huoltajia on mäessä laskijoita enemmän. On ollut ihan mielenkiintoista seurata mitä kaikkea rinteessä tapahtuu. Esimerkiksi suuremmilla joukkueilla on lähdössä joku hoitamassa rituaalit kuten kellot sekä radion. Alas päästyään heillä on joku ottamassa sukset ja laittamassa ne kuljetuskuntoon. Muuten perustreenaaminen on samanlaista, rinteessä he tekevät samoja asioita kuin mekin.” 

Lukio-opinnot loppusuoralla

Ounasvaaran urheilulukiolainen kirjoitti syksyllä kolme ainetta ja keväällä on vuorossa kahden aineen kirjoitukset. Ylioppilaslakkia asetellaan kypärän sijaa hänen päähän alkukesästä. Keventynyt opiskelutaakka mahdollistaa keskittymisen urheiluun. 

Rovaniemeläisen Santa Claus Ski Teamin urheilijalle Levi Black on tuttu paikka, jossa on laskettu monta kertaa vuodessa. Kotirinteeseen Pallari lähtee luottavaisin mielin. 

”Levi Blackia voi sanoa kotirinteekseni, olen laskenut täällä tosi paljon pienestä pitäen. Tunnen rinteen kaikki kummut ja vietot.” 

Maailmancupin jälkeen Pallari jää Leville kisaamaan FIS-kisoihin (26.-29.11.). Leviltä matka jatkuu Ruotsiin FIS-kisoihin. Mitä on tapahtunut, että sunnuntaina 20.11.2022 iltapäivästä Levillä näkyy hymyilevä Riia? 

”Olen saanut laskettua, kuten treeneissä, ilman paineita. Rento oma lasku riittää hymyihin.” 

Instagram @riiapallari
Riian FIS urheilijasivut:

Riia Pallari