Ylläs 12.4.2024

Santeri Kiiveri väsyneenä, mutta onnellisena kotiin!

Loput Pekingin paralympiajoukkueesta saapui tänään takaisin Suomeen. Mukana olivat myös kaksi mitalia mieheen saavuttaneet alppihiihtäjä Santeri Kiiveri ja lumilautailija Matti Suur-Hamari.

Mitalisteja oli vastassa joukko urheilijoiden lähipiiriä, median edustajia sekä paralympialiiton edustajia. 

Joukkue oli tehnyt matkaa jo 36 tuntia, ennen Helsinki-Vantaalle ennättämistä. Santeri Kiiverin kaulassa roikkui kaksi painavaa mitalia, mutta taakka ei lappeenrantalaista haitannut. 

”Sain vauhtilajien hyvistä suorituksista paljon itseluottamusta tekniikkalajeihin. Se aukaisi väylän stressittömiin kisoihin.”

Pitkän matkan jälkeen ei myöskään näkemys tulevista käänteistä ollut yhtään kirkastunut. 

”En ole miettinyt edes seuraavia treenejä. Nyt on levon vuoro.” 

Ministeri ylpeänä urheilijoiden käytöksestä

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen kehui nykyisen urheilijasukupolven kykyä näyttää tunteistaan ja käsitellä pettymyksiä. 

”Olette täyttäneet suomalaisten urheiluyleisön odotukset. Olemme mitalinnälkäistä kansaa. Erityisonnittelut Matille ja Santerille mitaleista”, Kurvinen sanoi koko joukkueelle. 

Kansanjuhla Etelä-Karjalassa 26.3.2022

Yle Lappeenranta kertoi tuoreeltaan, että Etelä-Karjalassa järjestetään ensi viikolla kansanjuhla Santeri Kiiverin ja Matti Suur-Hamarin kunniaksi.

Alppihiihtäjä Kiiveri asuu Lappeenrannassa, ja lumilautailija Suur-Hamari on kotoisin Imatralta.

Mitalistit palkitaan ja heitä pääsee onnittelemaan Lappeenrannan Kansalaistorilla lauantai-iltapäivänä 26. maaliskuuta.

Juhlan käytännön järjestelyistä vastaa Lappeenrannan kaupunki. Tapahtuman toteuttamiseen osallistuvat myös Imatran kaupunki ja Etelä-Karjalan liitto.

Etelä-Karjalan liiton mukaan juhlaohjelma on vielä valmistelussa. Myös Kiiverille ja Suur-Hamarille annettavat palkinnot pysyvät liiton mukaan vielä yllätyksenä.