FSA 0
Levi 20.10.2021

Muutoksia kevään tapahtumakalenteriin

Luvassa peruuntumisia ja korvaavia tapahtumia.

Joudumme valitettavasti peruuttamaan 13.3. suunnitellun Laajiksen QKLS Tour -osakilpailun, sillä paikalliset viranomaiset vaativat ulkopaikkakuntalaisten osallistujien koronatestaamista. Korvaavaa tapahtumaa suunnitellaan 10.-11.4 ajalle.

Ikäväksemme joudumme ilmoittamaan myös QKLS Rallyn peruuntumisesta. Kokoonnutaan jälleen sankoin joukoin bänkkien ja kurvien äärelle, kun se on taas turvallista. Toivottavasti keväällä 2022. 

Keväällä on kuitenkin vielä tapahtumia tiedossa, ja tässä niistä alustava kalenteri:

20.-21.3. QKLS Tour – Iso-Syöte
27.3. QKLS Rails – Mielakka
10.-11.4. QKLS Tour – TBA, korvaavaa paikkaa etsitään
15.-18.4. QKLS Games – Ruka 

Muutokset ovat alustavia. Tapahtumat toteutuvat mikäli koronatilanne näin sallii ja mikäli paikallisen viranomaisen näkökulmasta kilpailut on turvallista järjestää. Viestimme kilpailujen järjestämisestä lisää tapahtumakohtaisesti.

Pyydämme kaikkia huomioimaan majoitus- ja matkustusvarauksia tehdessään vallitsevan tilanteen, ja että kilpailut saatetaan joutua perumaan lyhyelläkin varoitusajalla. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa epävarmuutta ja harmia. Teemme parhaamme vallitsevassa tilanteessa.