Vihti Ski Center 28.3.2024

Rinnekangas 14:s kauden viimeisessä maailmancupin kilpailussa

Kuva: Henri Laakkonen
Rene Rinnekangas ei saanut laskuaan pystyyn Sveitsissä.

Silvaplanassa Sveitsissä lasketussa kauden viimeisessä maailmancupin kilpailussa Rene Rinnekangas on sijoittunut neljänneksitoista. Slopestyle-kilpailun voitti miehissä kovaa kautta laskeva Norjan Marcus Kleveland ja naisissa Japanin Reira Iwabuchi. Kisan toinen suomalainen Mikko Rehnberg ei päässyt finaalin jääden kisassa 37:lle sijalle.

Aamusta laskettiin ensin karsinnat, joissa Rinnekangas oli ryhmänsä kolmas. Silvaplanan pitkällä radalla hän teki hyppyreistä switch tupla backside rodeon, backside 1620:n ja caballerial 1260:n. Finaaliin hän lähti hakemaan parempia pisteitä yrittäen viimeisestä hyppyristä hänelle uutta temppua caballerial 1620:tä, mutta ei aivan saanut sitä tänään pystyyn.

– Pitkä päivä takana. Nyt pakko myöntää, että vähän painaa useat peräkkäiset kilpailut ja paikasta toiseen menemiset. Karsinnat meni tosi hyvin ja tyytyväinen olen omiin laskuihin. Finaalien treeneissä kokeilin uutta temppua eli caballerial 1620:tä ja olin jo eilen päättänyt, että kauden viimeinen kisa niin kaikki laitetaan peliin. Halusin, ettei jää ainakaan yrittämättä jättämisestä hampaankoloon. Tietoinen riski, mutta kyllä se silti ärsyttää, ettei onnistunut. Erittäin fiiliksissä, että uutta temppua koitin ja varmasti tärkeä temppu jatkossa. Tänään lasku kulki tosi hyvin, mutta kisalaskut eivät onnistuneet. Tässä ollaan vielä nuoria, villejä ja vapaita, niin eiköhän se rani vielä saada päälle ja poika kotiin joku päivä. Ihan kiva lähteä kotiin Suomeen ja kuvaushommiin, Rinnekangas kommentoi.

Kisa laskettiin monipuolisella radalla, jossa oli hyppyreiden ja kaiteiden lisäksi kaaria. Se oli Rinnekankaan mieleen:

– Rata oli tosi monipuolinen, ja monipuolisuus tuo väriä omaan ja muiden laskemiseen. Mitä itse sivusilmällä finaalia seurasin, niin itse asiassa yllättävän moni kaatui. Kovin moni ei saanut täydellistä rania. En tiedä, missä mätti, koska parkki oli niin hyvä kuin vaan voi olla. Varmaan sama kuin mullakin, että kauden viimeinen kisa ja laitetaan kaikki peliin, niin ei sitten tule aivan puhtaita laskuja. Ja pitkä päivä teki myös tehtävänsä, mutta kova oli taso ja Marcus Klevelandista ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa. Varmaan teki kaikkien aikojen teknisimmän ranin, ja rispektit siitä hänelle.

Vaikka viimeinen kilpailu olikin pettymys, oli itse kausi Rinnekankaalle onnistunut:

– Helkkarin hyvä kausi kaiken kaikkiaan. Ei ollut paljoa kisoja, mutta jokaisessa finaaliin ja pari podiumia isoimmissa kisoissa, niin eihän se huonosti ole. Hyvä se on, että ärsyttää kuitenkin välillä, niin tietää, että on tosissaan tämän homman kanssa.

Tulokset, miehet: https://medias2.fis-ski.com/pdf/2021/SB/6222/2021SB6222RLF.pdf
1.Marcus Kleveland NOR 96,00
2.Liam Brearley CAN 89,00
3.Chris Corning USA 83,25

14.Rene Rinnekangas 27,25
37.Mikko Rehnberg

Tulokset, naiset: https://medias3.fis-ski.com/pdf/2021/SB/6223/2021SB6223RLF.pdf
1.Reira Iwabuchi JPN 91,00
2.Kokomo Murase JPN 88.75
3.Tess Coady AUS 86,25

Aikuisten maajoukkueen viralliset kumppanit ovat Kuoma, Ruka ja Urheilu Mehiläinen.