Vihti Ski Center 28.3.2024

Rinnekangas big airin finaaliin voittamalla oman karsintaryhmänsä

Rene Rinnekangas. Kuva: Henri Laakkonen
Aspenin MM-kisojen big airissa Rukajärvi ja Rehnberg jäivät karsintoihin.

Pilvisessä ja lumisateisessa säässä lasketussa MM-kisojen big airin karsinnassa Rene Rinnekangas on voittanut oman karsintaryhmänsä. Toisessa ryhmässä Mikko Rehnberg kaatui molemmat hyppynsä jääden kisassa sijalle 50. Naisten kisassa Enni Rukajärvi ei aivan saanut caballerial 1080:tä kunnolla pystyyn ja oli 17.

Rinnekangas aloitti vahvasti. Hän teki ensimmäisellä hypyllään tyylipuhtaan backside 1620:n ja otti johdon, josta muut eivät ohi menneet. Toisella kierroksella hän teki frontside 1440.

– Viime iltana lupasivat, että lunta tulee aika paljon eikä ollut varmuutta pidetäänkö kisat. Aamusta aikataulu oli kuitenkin kohdillaan ja yön aikana oli rataa saatu sen verran putsattua, että sai oikein hyvin vauhtia ja kisat pidettyä. Hyvin meni – sai vedettyä rennolla fiiliksellä eikä jännittänyt niin paljoa. Oli hyvä boogie ja itsevarma fiilis, niin oli kiva laitella. Molemmat ranit pystyyn, joista eka oli parempi ja toisen otin treenin kannalta. Helkkarin hienot kisat tähän saakka, Rinnekangas kommentoi.

Toisessa karsintaryhmässä Mikko Rehnberg koitti kahdesti switch backside 1440:tä, mutta ei aivan saanut sitä pystyyn. Hänen ryhmänsä voitti Kanadan Mark McMorris.

Naisissa Enni Rukajärvi horjahti ensimmäisellä kierroksella juuri ennen hyppyään ja jätti tempun helpommaksi caballerial 720:ksi. Toisella kierroksella hyppy lähti hienosti liikkeelle, mutta caballerial 1080 pyörähti aivan hieman yli. Näin ollen hän jäi finaalin ulkopuolelle. Karsintojen ykkönen oli Itävallan Anna Gasser.

Enni Rukajärvi oli jatkosta putoamisesta arvatenkin harmissaan:

– Vähän kyllä harmittaa. Omalta osalta oli haasteellinen päivä ja joutui vähän hakemaan. Harmillisesti ekalla ranilla oli konkoilua switchinä kummulta hypätessä ja joutui tekemään caballerial 720:n. Onneksi tokalla pääsin koittamaan tonnia. Tuntui kyllä ilmassa hyvältä, mutta sitten vähän tuli takakantille ikä pystynyt pitämään. Keli oli vähän haasteellinen, mutta yllättävän ok. Treeneissä joutui vähän hakemaan, mutta onneksi kisassa tuli hyvin vauhtia. Oli kyllä kova taso, enkä olisi niin kovaa tällä kelillä arvellut olevan. Tonnia täytyi laittaa, jos jatkoon halusi – ja olisi sinne mennyt jos olisi ländännyt. Harmittaa, että kisat loppuivat tähän, mutta ensi viikolla lasketaan vielä maailmancupia. Hienoa, että Rene pääsi jatkoon, Rukajärvi kommentoi.

Päävalmentaja Antti Koskiselle päivä oli kaksijakoinen:

– Olihan mielenkiintoinen päivä ja vuoristorataa mentiin. Ensin Rene onnistui loistavasti ja naulasi itsensä kirkkaasti finaaliin. Sen jälkeen Mikolla ei tahtonut temppu tänään onnistua. Vaikka koitettiin hieman lukea peliä ja helpottaa jättämällä 1440:een 1620:n sijaan, niin se ei vaan löytynyt. Mikko yritti kaikkensa, eikä siitä passaa moittia. Erittäin hyvällä meiningillä painoi menemään, ja viimeisestä yrityksestä oltiin varmoja, että ländää mutta takapainoon jäi.

Naisten kisaa jouduttiin hieman lykkäämään, ja jopa kisan siirtämistä toiseen hyppyriin pohdittiin:

– Naisten kisaa oltiin jo pienempään hyppyriin vaihtamassa, kun pelättiin, ettei vauhti naisilla riitä. Kuitenkin samaan hyppyriin jäätiin. Tuuli pyöri ja uusi lumi oli aluksi tosi tahmeaa, mutta tamppautuessaan muuttui tosi liukkaaksi. Hyvin haastavaa oli vauhtien kanssa ja näkyvyys oli mitä oli. Ennihän kyllä teki hommat äärimmäisen hyvin ja hyvällä suunnitelmalla. Ekalla kierroksella ajatus pääsi kummulla karkaamaan, eikä voinut kuin tehdä caballerial 720:n. Toisella kierroksella caballerial 1080 tuli niin helposti ja vaivattomasti, mutta hieman pyöri yli. Iso harmitus on tietenkin, ja heittämällä olisi sillä menty finaaliin. Nyt jouduttiin kohtaamaan tämä pettymys, mutta todella hyvältä Ennin lasku näyttää ja usko siihen on, että pilvellä on hopeareunus. Huominen lataillaan ja tiistaina hyvällä fiiliksellä jatketaan, Koskinen kommentoi.

MM-kisat huipentuvat tiistaina big airin finaaliin, joka lähetetään Yle Areenassa klo 21.25 alkaen.

Tulokset, miehet: https://medias1.fis-ski.com/pdf/2021/SB/6043/2021SB6043RLQ.pdf

1.Rene Rinnekangas 90,00

1.Mark McMorris CAN 92,75

2.Justus Henkes USA 86,50

2.Max Parrot CAN 90,50

3.Kaito Hamada JPN 85,25

3.Marcus Kleveland NOR 88,75

50.Mikko Rehnberg

Tulokset, naiset: https://medias1.fis-ski.com/pdf/2021/SB/6042/2021SB6042RLQ.pdf

1.Anna Gasser AUT 92,75

2.Laurie Blouin CAN 92,25

3.Zoi Sadowski Synnott NZL 90,75

17.Enni Rukajärvi 61,75

Aikuisten maajoukkueen viralliset kumppanit ovat Kuoma, Ruka ja Urheilu Mehiläinen.