FSA 0
Sappee 4.7.2022

Tiina Lindström jättää toiminnanjohtajan tehtävän

Kuva: Simo Vilhunen
Neljä vuotta Lumilautaliittoa johtanut Lindström lopettaa työnsä tähän kauteen, ja uuden toiminnajohtajan haku on käynnissä. Luettavissa myös pitkä haastattelu yhdestä Suomen merkittävimmistä lumilautavaikuttajista.

Vuodesta 2018 Lumilautaliiton toiminnanjohtajana työskennellyt Tiina Lindström lopettaa tehtävässään. Hänet palkattiin työhön Peyongchangin olympialaisten jälkeen, mitä ennen hän työskenteli Lumilautaliitossa järjestökehittäjänä. Tänä aikana Lumilautaliiton toiminta on muuttunut ja kasvanut laajasti. Useilla osa-alueilla on kehitytty laadullisesti ja määrällisesti, ja myös ulkopuoliset vastuut, odotukset ja velvollisuudet Lumilautaliittoa kohtaan ovat velvoittaneet kehittymään ja reagoimaan. 

– Nelivuotinen toiminnanjohtajan kausi on nyt tosiaan tullut päätökseen. Mitään dramatiikkaa lopettamispäätökseen ei liity vaan alun perinkin olin sitoutunut mukaan Pekingin olympialaisiin saakka, ja tällainen sykli vaihtuvuuden suhteen lajiliitoissa on myös melko tyypillinen. Koen, että todella paljon ja erilaisia asioita ehdin neljässä talvessa kokea ja oppia. Annettu on kaikki mitä irti lähtee, ja nyt on aika siirtyä kohti uutta. Todella kiitollinen olen, että sain työskennellä aivan äärimmäisen taitavien ja sitoutuneiden työntekijöiden kanssa. Todella ylpeä olen myös kehitysaskeleista, mitä yhdessä saatiin liiton toiminnassa aikaiseksi. Ja hauskaa meillä on ollut vaikka tosissaan onkin saatu hommia tehdä. Kiitos myös kaikille sidosryhmille ja yhteistyökumppaneille yhteisestä matkasta. Toivon, että jätän jälkeeni perinnön vahvasta, elinvoimaisesta ja tervehenkisestä lumilautakulttuurista, Lindström kommentoi.

Lindströmin kaudella lumilautailijat ovat menestyneet kansainvälisissä kilpailuissa laajasti, lukuisia tapahtumia on järjestetty kuten Kids On Board -lumilautakiertue kymmenille tuhansille lapsille ja paralumilautailun MM-kisat Pyhällä sekä brändityötä viety eteenpäin muun muassa Kuoma X QKLS -yhteistyön merkeissä.

Lumilautaliiton hallituksessa Lindströmin aikaan ollaan erittäin tyytyväisiä:

– Tiinan kaudella liiton toiminta on kasvanut ja organisaatio on kehittynyt uusiin mittasuhteisiin. Sidosryhmätyö, sisäisen organisaation kehittäminen, menestyksekkäät hankkeet ja kulttuurin vaaliminen on nivottu pakettiin jossa näkyy Tiinan humaani johtaminen. On ollut huikea seurata Tiinan kykyä löytää ratkaisuja ja katsoa aina katsoa eteenpäin ja kokonaisuuksia. Ja kaikki tämä on tapahtunut aikana, johon on mahdutettu mm. korona, ilmastonkriisin konkretisoituminen, sota Euroopassa ja urheilun entistä suurempaa politisoitumista. Vaikka Tiinan saappaat ovatkin isot täytettäväksi, on nyt luotu seuraavalle toiminnanjohtajalle vahva pohja mistä aloittaa. Hallituksen puolesta haluamme kiittää Tiinaa siitä valtavasta työpanoksesta, jonka hän on lajille antanut. Tiinalle menestystä seuraaviin haasteisiin ja rinteessä varmasti nähdään, Lumilautaliiton hallituksen puheenjohtaja Tuomo Ojala kiittää.

Uuden toiminnanjohtajan palkkaamisesta on avattu avoin haku. Lisätietoja täältä: https://tyomarkkinatori.fi/henkiloasiakkaat/avoimet-tyopaikat/b37c245b-801e-43cc-9c7b-29776eb65036/fi

Kuva: Samu Karvonen / QKLS Rally

Haastattelussa: Tiina Lidström

Kevyt triviakysymys alkuun. Nimeä kaikki lumilautaliiton toiminnanjohtajat.

– Hehe. En muista, olikohan Juha Sulkakoski joku perustaja vai… Sitten en muista kuin Ari Mentu, Pancho Marjak, Mats Lindfors, Mika Andersson ja nyt Lindström siinä järjestyksessä. En muista muita.

Harvalukuinen joukko silti.

– Niin. Just muisteltiin eilen Pekka Koskelan kanssa, että kauan Matsin kausi kesti ja Pekan mukaan se oli kuusi vuotta.


Ai niin vähän?

Niin se muisteli, mutta suurin osahan on ollut noin neljä vuotta. Että pakko niitä on olla enemmän…

Ei mulla ainakaan ole mitään hajua, se kun kyselin. Just ton verran itsekin tiedän. Katsotaan jos joku ilmoittautuu, ettei siellä liitossa taas tiedetä mistään mitään.

– Jep, top 100 toiminnanjohtajat.

No tämähän lähti hyvin liikkeelle… Miltäs se nyt tuntuu, kun oma nimi jää osaksi tätä jatkumoa?

– No ainakin kovassa joukossa olen. Edelleen tosi paljon katson ylöspäin ja arvostan sitä työtä tietäen, miten vaativa tehtävä tämä on. Ne ansiot mitä vaikka Mats ja Mika ovat saaneet aikaiseksi, niin tuntuuhan se hienolta olla siinä joukossa. Koen silti, että jokainen on palkattu tietyllä taustalla tekemään tehtävää ja jokainen on vienyt Liittoa eteenpäin vähän eri missiolla. Se mitä mä olen tehnyt ovat tulleet minun osaamiseni ja katsontatavan kautta lisäarvona. Se mihin pisteeseen nyt on päästy, niin taustalla on se työ mitä muut ovat tehneet ja siitä on menty  nykyiseen suuntaan yhdessä Tuomon ja hallituksen kanssa. Seuraava tulee viemään tätä taas eteenpäin ja tuomaan uutta. Siksi on tärkeää, että on vaihtuvuutta, jotta tulee uusia näkökulmia ja innovaatioita. Totta kai Liiton strategiaa meidät palkataan toteuttamaan, mutta kyllähän ne ihmiset sen työn tekevät. Että sikäli ne henkilövalinnat aina lopputuloksessa kuitenkin näkyy.


Mikä se suunta sitten on ollut mihin olet ollut Liittoa viemässä?

– Mä olen kehittänyt meitä järjestönä. Yhteiskuntasuhteet, verkostoyhteistyö, vastuullisuus, yhteisöllisyys, osallisuus ja ylipäätään arvojohtaminen ovat korostuneet mun aikana, vaikken toki väitä, etteikö niihin olisi panostettu aiemminkin. Me ollaan kasvettu mun aikana paljon vaikkapa henkilöstön ja kehittämishankkeiden osalta. Himmeli on kasvanut, ja sen kautta on tullut struktuuria ja toimintakulttuuria mitä ei aiemmin ole ollut, koska henkilöstömäärä on ollut pienempi ja henkilökunta on ollut lähempänä toisiaan. Nyt ollaan hybridiorganisaatio, missä ei välttämättä tehdä työtä juurikaan yhdessä. Toimintatapojen osalta se on vaatinut paljon uudistamista. Luulen, että ollaan kehitytty työpaikkana, vaikka näen jo nyt miten paljon siinä olisi vielä tekemistä. Ainakin sille tielle on menty. Tasa-arvoasiat ovat myös kehittyneet, ja sillä kulmalla olen tullut Liittoon ylipäätään tekemään hommia. Toivon, että se on juurtunut niin meidän toimintatapaan, ettei sitä tarvitse erikseen enää huomioida, vaan se huomioidaan osana arkea.

Millon sä tulit alun perin mukaan?

– Muistaakseni 2009 Battery Sistersin kautta tulin. Yritin siitä kaivaa Slammerista tietoa – siellähän siihen oli ihan hakuilmoitus. Olisikohan sitä edeltänyt Girls On Board?

Muistaakseni ne oli sen jälkeen, koska mä olin niihin myös matskuja kirjoittamassa.

– Niin sen täytyy olla, kun Paulakin (Perhoniemi) on ollut siinä mukana. Mutta se on ollut ensimmäistä Liiton alaista toimintaa missä olen ollut mukana tekemässä joko hallituksen kautta tai projektityöntekijänä. Tasa-arvotyöstä se on lähtenyt, ja niinhän se lähti nytkin, sillä kun 2014 tulin töihin tulin tekemään yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmaa. Siitä se kyllä laajeni nopeasti, ja paljon muutakin kehitettiin ja tapahtumia tehtiin ja kaikenlaista.

Jos nyt tasa-arvoasiat otetaan heti kepinnokkaan, niin miten niissä on menty eteenpäin ja mikä lähtötilanne oli?

– Lähtötilannehan oli ihan hyvä verrattuna moniin muihin lajeihin, mutta ei siellä ollut tasa-arvoa edistäviä käytäntöjä sovittuna tai kirjattuna. Niitä olen tuonut, vaikkapa tasavertaisten palkitsemisten osalta kisoissa ja rekrytoinneissa sukupuolten välinen tasa-arvon huomioiminen. Ja ollaan me sun kanssa sovittu, että viestinnässä tasa-arvo pitää näkyä, koska mielikuvilla on paljon merkitystä. Sen lisäksi on ollut hankkeita, millä pyritään nostamaan harrastajamäärää ja korjaamaan vinoumaa. 

Jos toisen ison yksityiskohdan nostan, niin Kaikki Snoukkaa -hanke on sun heiniä myös. Ja se on myös yksi niistä isoista jutuista, jotka sun kautta ovat tulleet.

– Se oli seurausta siitä, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmaa työstettäessä selvisi, että meidän tulee edistää toimintarajoitteisten mahdollisuuksia harrastaa ja tulla lajin pariin. Sitä kautta tuli Kaikki Snoukkaa -hanke, joka toimi kolme vuotta. Brändi on vieläkin olemassa, ja sitä kautta löytyy tietoa. Se oli siisti, sillä oltiin aloitettu paraurheilu aika vahvasti Matin kautta, mutta se pohjautui Matin omaan aktiivisuuteen ja lähdettiin toki tosi ennakkoluulottomasti tekemään, mutta mitään muuta ei oltu tehty eikä ymmärrystä mitä siellä on olemassa. Lähdimme selvittämään, mitä se lumilautailussa tarkoittaa: vammaluokitteluita, onko olemassa opetusta Suomessa, apuvälineistä tietoa ja lähdimme aktivoimaan kenttää sekä viestimään mahdollisuuksista. Tärkeimpänä teimme lyhytdokumentin, mikä oli tärkeä prosessi kaikille jotka olivat mukana, mutta myös loistava tapa markkinoida harrastusta erityistä tukea tarvitseville henkilöille. Siinä Noora oli tosi vahvasti mukana.

Ihan liikaa häntää nostamatta, mutta tilanne missä paralumilautailua ei juuri mitenkään ollut mukana, niin nyt se on tärkeä osa toimintaa: maailmancupeja, MM-kisoja, osa maajoukkuetoimintaa. Voiko nähdä, että ollaan edelläkävijäksi noustu?

– Varmaan pienenä lajina voi, koska se on arvovalinta. Me ollaan päätetty käyttää resursseja – henkilöstöä ja varoja – paraurheiluun, eikä se ainakaan silloin ollut tavanomaista. Tämähän toki alkoi Mikan aikana, ja Mika on ollut todella avoimin mielin mukana.

Mutta silti tärkeässä osassa olet ollut.

– Kyllä, mutta en halua ottaa kredittejä siitä, kun muut ihmiset ovat olleet päättämässä alun perin mihin varoja käytetään. Varmasti Wendelin (Mikko) ja Juha (Guttorm) olivat myös tärkeässä osassa, ja moni oli mukana tekemässä pioneerityötä. Laajemmin kun katsotaan niin muissakin kuin paralumilautailussa on menestynyt laskijoita – Special Olympicseissä, Deaflympicseissä – ja me on pyritty niitä huomioimaan, mutta on siinä vielä paljon työtä tehtävänä. Siinä helposti käy niin, että vertaa meitä voimisteluliittoon tai uimaliittoon tai taitoluisteluliittoon, jotka isoina toimijoina tekevät mahtavaa työtä. Niistä on hyvä ottaa mallia ja pyrkiä tekemään yhtä hyvin, mutta siihen nähden miten pieni me ollaan, niin me on kyetty tekemään tosi monipuolisesti ja edistämään yhdenvertaisuutta ihan merkittävästi. Se näkyy ihan asenteissa myös. Se on meidän arvoissa ja asenteissa, että erilaiset ihmiset ovat tervetulleita lumilautailun ja meidän toiminnan pariin. Se on arvojohtamista, vaikkei esimerkiksi leirittämistä ole kaikille vammaryhmille ollut, niin asenteet ovat hyväksyvät ja kannustavat eikä ne synny tyhjästä.

Kuva: Samu Karvonen / QKLS Games Kasurila

Ennen kuin tulit järjestömaailmaan mukaan, niin olit kuitenkin jo pitkän linjan snoukkari, kiertänyt kisoja ja kuvannut leffoja. Millainen menneisyys sieltä löytyy?

– Olen ollut sellainen aktiivi. En tiedä mikä on suomipron määritelmä, mutta kyllä mulle jotkut firmat maksoivat vähän liksaa. Että kai mä olin suomipro. Omassa ikäluokassa pärjäsin ihan hyvin pipessä ja slopessa myöhemmin. En ole ihan mutta melko varma olen, että olen toistaiseksi viimeisin nainen, joka on voittanut Enni Rukajärven SM-slopestylessä jos hän on osallistunut.

Onko näin?

– Muistaakseni Vuokatissa näin kävi. Pitää tarkistaa, sillä ainakin näin mä olen tänä vuonna Kasurilassa junnuille kerskunut, hehheh.

Se on kova meriitti jos näin on.

– Jep. Mun ura oli sellainen klassinen. Että piti siirtyä kisaamisesta kuvauspuolelle, ja siihen meni kaksi kautta kun sitä tehtiin. Tai mä kuvasin yhden vuoden ja mulla oli eturistiside poikki, mutta se oli siisti kokemus. Vaikka siitä on tosi vaikea olla tyytyväinen – ei kai kukaan ole parttiinsa koskaan täysin tyytyväinen – mutta kymmenen vuoden jälkeen olen tyytyväinen, että sellainen saatiin aikaiseksi. Ja toistaiseksi se on ainut all female -leffaprojekti Suomessa. Olisin mä halunnut ammattilaislumilautailijaksi, mutta sitten ymmärsin ettei sitä musta tule. Silti lumilautailusta tuli ammatti, ja intohimon parissa työskentely onnistui toisella tavalla.

Miten siirtymä meni täysillä laskemisesta toiselle puolelle?

– Luulen, että rupesin ensin tekemään Tyttösessareita ja muita tapahtumia, ja sitten aloin puskea nuorempia laskijoita eteenpäin – pääasiassa Enniä, Hennaa (Ikola), Merikaa (Enne), Krisseä (Nisula). Kyllä mä ajoissa ymmärsin, ettei musta ammattilumilautailijaa tule, niin se siirtymä ei tapahtunut hetkessä vaan prosessi oli aika pitkä ja siksi aika kivuton. Ja mähän olin vielä 2011 MM-kisoissa mukana. Muistan, että lähdin sinne enemmän mentorina ja siihen rooliin mua pyydettiinkin, koska sinne tuli iso joukkue ja muun muasa Merika oli silloin aika nuori. Kyllä mä kilpailin silloin vielä, mutta ei se kauhean erikoisesti mennyt. Mutta oli se isoin rata mitä olen koskaan laskenut! Treeneissä laskin vielä aika hyvin, mutta kantapäästä meni rasvapatti hajalle ja lääkäri puudutti karsintoihin mun jalan nilkasta alaspäin. En tuntenut koko jalkaa, niin oli tosi vaikea laskea. Muistan, että muu joukkue ei radasta tykännyt – se oli ekat FIS:n MM-kisat. Mä olin vaan ihan fiiliksissä, kun se oli niin pitkä ja pystyin tekemään temppuja. Siirtymä oli myös siksi mulle luonteva, sillä olen aina ollut aktivisti ja kansalaisaktivismi on mulle luontevaa. Mä luultavasti tein sitä jo kun laskin: vaikutin ja pyrin vaikuttamaan.

Eli sieltä löytyy motiivi koko myöhempään toimintaan – tarpeesta vaikuttaa?

– Niin mä luulen. Mua on kiehtonut lumilautailussa, että se on syntynyt tarpeesta ottaa kantaa vallitsevaan laskukulttuurin tilaan ja haluttu luoda laskettelun rinnalle ilmaisullisesti vapaampi muoto. Lumilautailussa mua on aina kiehtonut, että se on vaihtoehtoista ja erilaista ja sillä muutetaan kulttuuria moninaisemmaksi, ja siksi olen siihen alun perin ihastunutkin.

Löytyykö siitä syy, miksi tässä on pysynyt niin pitkään mukana?

– Se on kirous ja suola. Kun tämä on estabilisoinut, muuttunut ja valtavirtaistunut – tullut perinteisen kilpaurheilun lainalaisuuksia mukaan – niin se on ollut mulle vaikeaa toisinaan. Kyllä mä tiedän, mitä hyvää se on myös tehnyt tälle lajille, mutta samalla se on myös huolestuttanut mua. Mutta toisaalta koska lajikulttuuri perustuu niille asioille, joista se on syntynytkin, niin ei ne onneksi sieltä ole kadonneet ja varsinkin meidän henkilökunnan ja joukkueen arvoissa näkyy lajin historia. Artistin vapaus on haluttu säilyttää, ja se on tuntunut hyvältä. Toivottavasti se siellä säilyy niin, että  laji voi kehittyä. En myöskään pidä sellaisesta aitopää-ajattelusta, jossa vaan periaatteen vuoksi rajoitetaan muutosta. Sopiva sekoitus perinteitä ja uudistusta vie terveellä tavalla eteenpäin.

Näistäkin asioista sait varmasti pääsi sisällä arvokeskustelua käymään kun Mika jäi pois. Mikä ratkaisi, että päädyit ottamaan haasteen vastaan?

– Koin, että mulla on paljon annettavaa sille seuraavalle strategiakaudelle. Pohdin, että lähtökohdan pitääkin olla niin. Tuo nyt on tyhmästi sanottu – ei kai ketään rekrytoida jos ei sillä ole annettavaa…

No toki ihan hyvä lähtökohta ainakin se on.

– Niin no, niin mä koin, koska Liiton kehittämisessä olin päässyt juuri vauhtiin ja eteenpäin oltiin menossa. Ja mikä myös oli tärkeää, että koin Liitolla olevan mulle annettavaa. Että pystyn tässä oppimaan ja kasvamaan ja menemään eteenpäin itsekin. Että sain niitä asioita mitä halusin ja hain elämääni siinä kohtaa. Kyllähän rekrytointiprosessi on kaksisuuntainen. Sitä arvioidaan mitä yksilöllä on tarjottavanaan, mutta yksilöt myös arvioivat mitä työ voi tarjota heille. 

Miltä nyt tuntuu: oletko saanut ja oletko pystynyt antamaan?

– Joo ja ei. Koen, että olen oppinut enemmän kuin ikinä olisin pystynyt kuvittelemaan. Työn kuva on niin laaja, ettei sitä pysty käsittämään ennen kuin sitä tekee. Plus matkan varrella on tullut niin paljon uutta, ettei pysty edes varautumaan. Varmasti mä olen pystynyt myös antamaan, ja rehellisesti voin sanoa, että olen tosi paljon töitä tehnyt. Ollaan me todella monella eri mittarilla arvioituna kasvettu. Silti jatkuva riittämättömyyden tunne on läsnä viikottain. Tässä on niin paljon työtä vielä tehtävänä, ja ei voida inhimillisissä rajoissa enempää vaan antamaan. Ja ne kuuluisat resurssit on aina rajalliset.

Kun miettii näitä neljää vuotta, niin niihin mahtuu kaikenmoista. Millä mielellä voit nyt katsoa nousuja ja laskuja? Aikamoisista asioista pitänyt selvitä, mutta saatu myös ottaa vastaan suuria ilon hetkiä.

– Kaikesta huolimatta ollaan tehty parasta mitä on. Make lemonade… Miten se nyt sanotaan. Niillä resursseilla ja olosuhteilla mitä on ollaan saatu aikaiseksi jopa tavoitteiden yli. Se on ihan uskomatonta, mikä määrä työtä me ollaan tehty ja minkä verran meillä on ollut vaikuttavia projekteja. Me ollaan tehty tosi isoja muuveja pienellä porukalla tässä maailmantilanteessa. Meillä on tosi taitavat työntekijät ja kulttuuri on sellainen, että jokainen saa ounata oman juttunsa ja kaikkiin saa olla yhteydessä. Ollaan innovoivia ja hulluttelu on sallittua. Vaikka varsinkin nyt kauden jälkeen väsyneenä voisi olla henki, että kaikki ideat ammuttaisiin alas, niin meillä ei ole yhtään sellainen vaan laitetaan tapahtumaan. Lennosta on tullut tosi hyviä ideoita, mitä on sitten tuotettu erittäin laadukkaasti pienellä määrällä ihmisiä. Tiedän, että se näkyy ulospäin, että teemme pieteetillä. Kolikon kääntöpuolena on tietenkin se, että se on ollut näinä aikoina uuvuttavaa, vaikka onkin antanut paljon.

Niin, aikamoiseen tilanteeseen on ajauduttu – vaikka toki kaikilla on viime vuodet ollut sama.

– Jep, meillä työnmäärä ei ainakaan ole vähentynyt. On pitänyt opetella tekemään uudella tavalla tai jatkuvasti muutettava suunnitelmia. Se on tosi uuvuttavaa, mutta se ei näy meidän työn laadussa mitenkään, mutta jaksamisessa kyllä. Toivon, että se katkeaa. Siinä mielessä ollaan onnekkaassa tilanteessa, että meillä on ollut töitä ja ollaan saatu jatkaa toimintaa ja siitä toki ollaan kiitollisia. Ja koronahan toi meille harrastajia, mutta ei se silti poista sitä tosiasiaa, ettei me olla rutiinilla tehty töitä moneen vuoteen. Niin kuin kaikille muillekin on käynyt.

Toki, mutta jokainen tarina on omansa ja tämä on meidän. Mitä iloisia yllätyksiä on tullut?

– Tietenkin menestys on yksi, mutta meidän vahvuus on myös se, ettei menestys yksistään määritä meidän arvoa. Vaikka olympialaisetkin meni osittain tavoitteiden alle, niin se ei silti tarkoita, etteikö oltaisi onnistuttu näiden vuosien varrella. Kuitenkin vaikkapa nuorten arvokisoista, maailmancupista, X Gameseista ja MM-kisoista on tullut mitaleja. Me ollaan pieni maa ja meillä on vähän asukkaita. Siitä voi miettiä mikä volyymi lopulta on, ja silti ollaan edelleen tosi relevantti lumilautamaa. Totta kai perinnöllä on merkitystä, mutta myös sillä mikä meidän tapa toimia on. Onnistumisista voidaan sanoa myös, että se on noteerattu. Tahot jotka eivät ole lumilautailua välttämättä aiemmin huomioineet, niin ovat alkaneet antaa julkista arvostusta. Enää ei toimita vain suunnannäyttäjinä lumilautakulttuurissa vaan urheilussa ylipäänsä. Se on iso saavutus. Kids On Board täytyy myös nostaa lajiliittovetoisista Liikkuva koulu -hankkeista, ja me ollaan kuitenkin pieni toimija. Miten me ollaan markkinointiyhteistyötä tehty, niin sitäkin kenttää olemme kehittäneet. Ne mitä me olemme tehneet ovat uniikkeja tapoja toimia.

Mitä henkilökohtaisella tasolla liittoaikanasi olet päässyt kokemaan sellaista mikä muuten olisi jäänyt välistä?

– Tosi paljon semmoisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin olen päässyt mihin tuskin muuten olisin ollut. Yhteistyökumppaneiden, verkostojen tai meidän omia tapahtumia. On ne hienoja kokemuksia, jotka jäävät muistoiksi. Niitä kautta on myös tutustunut hienoihin ihmisiin, jotka jäävät osaksi elämää. Yksi merkittävimmistä oli Pekingin olympialaiset, koska sinne niin harva pääsi. Se oli tosi ristiriitainen mutta hieno kokemus. Onhan nuo kaikki tapahtumat sellaisia… Hirmuisia puristuksia. Mä olen lopulta hankeihminen. Nautin kun aloitetaan nollasta ja saadaan jotain suurta tai vähemmän suurta aikaiseksi. Että joku alkaa ja päättyy – se sopii minulle. Ja  erityisesti mieleen on jääneet kaikki ihmiset, joihin paralumilautailun kautta olen tutustunut. En luultavasti olisi niitä kohtaamisia saanut ilman tätä työtä. Ne kohtaamiset ovat olleet todella tärkeitä, ja olen todella kiitollinen, että he ovat täysin pyyteettömästi käyttäneet omaa aikaansa siihen että minä opin enemmän. Lisäksi kaikki uniikit markkinointiyhteistyökamppikset, esimerkiksi Kuoma x QKLS collabo. Se hetki oli tosi hieno, kun lanseerattiin After Shred Series Kuoman kanssa. Ja mä olen nuoresta asti ollut kova fanittaja, niin tokihan mä olen ollut fiiliksissä kun päässyt tilaisuuksiin missä on kohdannut ihmisiä, joita näkee vaan televisiossa, hehheh. Älä laita tota.

Laitoin jo.

– Jos nyt pidemmällä tähtäimellä katsoo, niin aika monia maajoukkuekokoonpanoja olen nähnyt. Monen laskijan alun, kukoistuksen ja joidenkin kohdalla myös sen hetken kun se päättyy. Kaikista niistä hetkistä olen itsekin kasvanut. Ei tuollaisia tule joka duunissa vastaan.


Vaikka tämä onkin vaan snoukkaa, niin silti ollaan isoissa elämäntilanteissa mukana. Vaikka se on jokapäivästä työtä sulle ja mulle, niin niille ihmisille ne ovat elämän tärkeimpiä tapahtumia. Se pistää nöyräksi.

– Niin just. Että on aitopaikalla tai myötäelämässä sellaisia asioita, joita muuten voi todistaa vaan telkkarista.

Ehkä se liittyy myös siihen kuormittavuuteen. Vaikea niihin on kevyesti suhtautua. No niin, sillä loppui laskut siihen, no nyt se voitti mestaruuden, no nyt se loukkaantui. Kaiken näköisiä isompia ja pienempiä ja välillä vähän liiankin isoja asioita tulee vastaan.

– Kyllä. On ne isoja asioita, joiden parissa työskennellään, ja jatkuvasti pyrimme auttamaan ihmisiä. Maanantaina tullaan töihin, jotta toisilla olisi parempi snoukata. Onneksi ollaan saatu silläkin puolella lisää apuja laskijoille ja kasvettu ja kyetty yhä laajemmin auttamaan vaikka moniin muihin maihin verrattuna toiminnassa olisikin vielä kasvunvaraa. 

Iso vastuu. Vai tuntuuko se siltä?

– Kyllä se tuntuu isolta vastuulta. Me ollaan niin merkittävä tekijä lumilautailun osalta Suomessa, että kyllä mä koen sillä mitä me täällä tehdään olevan paljon merkitystä. 

Siitä päästään siihen, että mikä sun mielestä suomalaisessa lumilautailussa on säilyttämisen arvoista?

– Yhteisöllisyys ehdottomasti. Sen ansiosta lajissa on päässyt aidosti lähelle ihmisiä. Joku juniori voi sen ansiosta mennä Renen (Rinnekangas) kanssa Rukan avajaisissa samassa hississä. Yhteisössä ollaan aika samoista motiiveista ja arvoista käsin. Ihmisiä motivoi samat asiat: oli ne vasta skeneen tulleita tai piinkovia ammattilaisia. Ei tarvitse edes puhua, kun kaikki tietää miksi siellä ollaan ja miksi se on niin siistiä. Se on tosi sosiaalinen laji vaikka se onkin yksilölaji. Että se hyväntahtoinen vuorovaikutustyyli ja yhteisöllisyys. Niiden toivon pysyvän, koska siksi laji on elinvoimainen ja se on mun mielestä yksi merkittävä syy miksi me menestytään. Joukkueen ilmapiiri ja mistä humaaneista arvoista sitä tehdään. Sillä on merkitystä. Kai suomalaisuuteen varmaan ylipäänsä liittyy vilpitön rehellisyys ja aito vuorovaikuttaminen. Jos ollaan fiiliksissä niin ollaan fiiliksissä ja jos ei olla niin ei olla. Sen aitouden lumilautailussakin toivoisi säilyvän, ja auttamisen halun. Että toisen onnistuminen ei ole vain toiselta pois, vaan se tuo koko yhteisölle hyvää. Me ollaan kuitenkin niin pieni maa. Jos nyt vaikka katsoo mitä yhteistyötä Suomen ja Ruotsin välillä valmennuksessa on, niin ei sellaista monessa lajissa ole. Toivoisi sen pysyvän, ettei menisi sellaiseen kyräilyyn vaan sitä voisi päinvastoin vahvistaa. Meillä myös ilmaisun vapaus on kuitenkin aika vahva. Ei tarvitse valita, oletko FIS:n kisalaskija tai et ole mitään. Meillä saa aika vapaasti valita ja sille saat ainakin henkisesti supportin. Ei tulla akatemiajärjestelmästä torumaan, että nyt olet huonosti valinnut. Ei me tietenkään kaikkia pystytä tukemaan, mutta henkinen ilmasto on kuitenkin hyväksyvä ja kannustava. Tiedän, että monessa maassa ei hyvällä katsota jos valitsee muun kuin olympiapolun. 

Ne on niitä tietoisia valintoja.

– Meillä kulttuurin vaaliminen on aina ollut tärkeää, ja sieltä se lähtee. Monessa maassa ei sellaista asiaa kuin lajikulttuuri edes tunnisteta. Ajatellaan tosi paljon pragmaattisemmin ja luetaan sääntökirjoja.

Nyt on Lumilautaliitto isojen muutosten alla, kun sä ja Koskinen (Antti) jäätte pois. Miltä Liiton tulevaisuus näyttää?

– Varmasti tämä ei ole ideaalitilanne, että näin moni vaihtuu kerralla. Pakko se on myöntää. Silti me ollaan mahdollisuuksien edessä. Tulee uutta ajattelua sisään, ja meidän hallitus on vahvistunut merkittävästi. Siellä on tällä hetkellä aktiivisesti kentällä toimivaa porukkaa, eikä sellaista riskiä ole, että tämä lähtisi huonoille urille. Nytkin on strategiauudistustyö käynnissä missä varmasti huomioidaan mitä lumilautakulttuuri juuri nyt tarvitsee. On siistiä jäädä pois tästä seuraamaan mihin tämä menee ja mitä tapahtuu. Yritän omalta osaltani auttaa jollain muulla tavalla, ja mun lumilautailu jatkuu. On kausia jolloin en ole ollut kovin aktiivinen ja kausia jolloin olen laskenut ihan hulluna, mutta silti musta tuntuu, että mä olen laskenut koko ajan. Kauan mä olen laskenut, jonkun 30 vuotta. Aina olen löytänyt jonkun jutun, mistä olen super fiiliksissä. Tulen varmasti tulevaisuudessakin laskemaan tosi paljon ja vaikutan lumilautakulttuuriin Suomessa. En tiedä vielä, mikä se tapa on, mutta ainakin olen aktiivinen ja kuulun Liiton kohderyhmään. Siirryn pöydän toiselle puolelle.

Kiitokset:

– Nöyrimmät kiitokset kaikille työtovereille, joiden kanssa olen saanut tehdä liittourani aikana yhteistyötä. Eipä tämä olisi ollut tällainen matka ilman teitä, eikä me oltaisi näitä asioita saavutettu ilman jokaisen teidän panosta. Lumilauskene, että luottoa on löytynyt ja työtä on saanut tehdä yhteisön tuella.  Hallitukselle ja puheenjohtajalle. Maajoukkuelaskijat, että laittavat elämänsä likoon ja pitävät hyvää ilmapiiriä yllä ja joustavat myös tarvittaessa. Lumilautaseurat tärkeästä ruohonjuuritason työstä. Kaikki ne yhteistyökumppanit, jotka ovat olleet meidän matkassa ja mahdollistaneet toimintaa ja osaltaan vieneet toimintaa uudelle tasolle. Kollegat muissa järjestöissä ja yrityksissä, jotka ovat tehneet yhteistyötä ja sparranneet. Ylipäätään kaikille teille, joiden kanssa on saanut käydä inspiroivia keskusteluja näiden vuosien varrella lumilautailusta, toimialasta ja maailmasta. Kiitos hiihtokeskustoimialalle, että ylläpidätte meidän harrastuspaikkoja. Iso kiitos omalle perheelle ja ystäville tuesta ja erityisesti puolisolle Peterille, joka on pyörittänyt arkea silloin, kun työtunnit ovat venyneet iltaan ja työmatkat viikkoihin. Kiitos lumilautailulle kaikesta siitä, mitä se on minulle antanut. Koittanut takaisin antaa myös mahdollisimman paljon ja varmasti tämä suunta myös jatkuu. Nähdään ihmiset mäessä. 

Kuva: Samu Karvonen / QKLS Rally

Artikkelia muokattu: