Sappee 16.9.2023

Hiihtokeskuksissa tehtiin kaikkien aikojen loppiainen

Hiihtokeskukset ovat Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toimialabarometrin mukaan tehneet joulu-loppiaisjaksolla (21.12.2008–6.1.2009) kaikkien aikojen tuloksen. Myynti kasvoi keskimäärin 24 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Myös tulevasta viikonlopusta odotetaan hiihtokeskuksissa kautta maan erityisen vilkasta.

Onnistumiseen vaikuttivat erityisesti pitkien pyhien kalenteriajankohdat sekä ulkoilua suosivat talviset olosuhteet.

”Etelä-Suomen heikkojen talvien jälkeen odotimme varovaisen toiveikkaina vuoden vaihteen vierailijoita, joten rinteessä laskeneiden määrä oli iloinen yllätys. Toivotaan talvelle samanlaista jatkoa, lumetus on nyt viimeistelty kaikkialla Suomessa ja hiihtokeskukset ovat valmiita pyörittämään onnistuneen talven”, kertoo Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Sari Tollet.

Laskeminen on säilyttänyt suosionsa talviliikuntalajina ja rinteissä on mittausajankohtana vieraillut 20 prosenttia enemmän asiakkaita kuin edellisenä vuonna. Suomalaisperheet ovat yhä hiihtokeskusten suurin asiakasryhmä. Ulkomaalaisia asiakkaita oli barometrikeskuksissa vastaavana ajankohtana keskimäärin 40 prosenttia.

”Taloustilanne saattaa vaikuttaa kulutukseen, mutta perheen yhteisestä ajasta tingitään viimeisenä. Laskeminen kotimaassa tukee suomalaista yrittäjyyttä ja on lähialueelle suuntautuvana matkailuna myös ekologinen vaihtoehto”, toteaa Tollet.

Laskettelun kotimainen matkailukertymä oli edellisenä talvena yhteensä 610 miljoonaa euroa (sis. matkat, majoituksen, ruokailun, vaate- ja välinehankinnat sekä hissiliput). Ulkomaisten asiakkaiden arvioitiin lisäävän laskettelun matkailukertymää 80 miljoonalla eurolla.

”Lähirinteiden hiihtokouluissa on ollut myös ennätysmäärä lapsiasiakkaita. Käytännössä tämä tarkoittaa harrastajien määrän lisääntymistä”, iloitsee Tollet.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Ylläksellä on tapahtunut viime vuosina paljon. Laskettelijoita ilahduttaa kuuden hengen tuolihissi sekä pitkä katettu mattohissi. Lisäksi Gondoli-rinteen valaistusta ja lumetusta on uusittu.
Vuoden Bike Park 2023 on Ruka. Keskuksen vahva ja kokonaisvaltainen panostus bike parkiin näkyy. Rukalla niin aloittelijat kuin konkarit löytävät mielenkiintoista ajettavaa.
Ski.fi-kortti on paras laskettelijan etukortti.
Tanja Poutiainen-Rinne kiipesi ensimmäistä kertaa maailmancup-osakilpailun korkeimmalle palkintopallille Levillä 2004. Kesällä 2023 hän laski samaan mäkeen rakennettua slalom-rataa pyörällä.
Pyöräily sopii eloisalle Emmalle: ”Alamäkipyöräily on sosiaalinen tapahtuma, hissimatkalla voi tarinoida kaikenlaista.”
Mikä bike park ansaitsee halutun ja himoitun palkinnon? Osallistu valintaan ja voit voittaa kausikortin!
Sirly Ylläsjärvi tutustui alamäkipyöräilyyn opettajan kanssa ja innostui lajista.
Sami Hyypiän ehkäpä tunnetuin saavutus on Mestareiden Liigan voitto Liverpool FC:n riveissä vuonna 2005. Mittavan ammattilaisuran ohella hän on pelannut yli 100 maaottelua Huuhkajissa. Ammattilaisuran päättyminen on mahdollistanut uudet lajit. Nyt Sami Hyypiä on innostunut alamäkipyöräilystä.
Kypärän ja ajolasien lisäksi bike parkissa kannattaa käyttää muitakin suojia. Moni kuski pukee päälleen ainakin hanskat sekä kyynär- ja polvisuojat.
Hyvin suojaava, mukava ja tuulettuva kypärä on ehdoton varuste bike park -ajoon.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Pakkanen puraisi hiihtokeskusten loppiaismyyntiä

Keskusuutiset

Kevät lähestyy, talvi löytyy hiihtokeskuksista

Keskusuutiset

Ensimmäinen hiihtolomaviikko täytti hiihtokeskusten odotukset

Keskusuutiset