Ruka 3.10.2024

Miksi suljettu rinne on suljettu?

Rinnealueita ei suljeta ilman hyvää syytä. Kielto koskee jokaista laskettelijaa. Rinnealueita ei suljeta ilman hyvää syytä. Kielto koskee jokaista laskettelijaa.
Maassa on lunta, mutta rinteen yläosassa on tyly kyltti: SULJETTU. ”Tuskinpa tuo ketään haittaa, jos ohitan kyltin”, tuntuu moni laskettelija ja lumilautailija ajattelevan. Kyllä haittaa, etenkin laskijaa itseään. Rinnettä ei suljeta ilman painavaa syytä.

Onko lumi valkoisempaa aidan toisella puolella? Tätä moni tuntuu pohtivan, kun näkee ”rinne suljettu” -kyltin. Valitettavan usein pienen pähkäilyn jälkeen monelle houkutus kasvaa liian suureksi ja kyltin viesti sivuutetaan. Näin ei pitäisi olla, sillä rinteen sulkemiselle on aina olemassa syy.

Sulkemisen takana voi olla monta syytä

Kiusallaan hiihtokeskukset eivät rinteitä suljettuina pidä. Etenkin kauden alussa rinteet ovat suljettu yksinkertaisesta syystä: olosuhteet eivät ole vielä laskukelpoiset. Ei, vaikka maassa olisikin jo lumipeite ja rinne näyttäisi olevan kunnossa.

Alkutalven tuore, usein myös hento lumipeite, voi olla petollisen hämäävä. Se peittää helposti rinteessä olevat kivet tai esimerkiksi rinteen poikki kulkevat ojat. Vaikka silmä ei vaaranpaikkoja havaitsisi, hakeutuvat sukset ja laudat niihin herkästi.

Rinteet pyritään avaamaan mahdollisimman aikaisin. Alkukaudesta rinteissä valmistellaan lumetusta tai se voi olla jo käynnissä. Tällöin työmaa-alueeksi muuttuneessa mäessä on levällään lumetusletkuja, lumitykkejä ja sähköjohtoja. Ja siellä on ihmisiä töissä, jotka haluavat rauhassa ja turvallisesti tehdä rinteet laskukansalle valmiiksi.

Juuri tykitetty lumi voi näyttää houkuttelevalta, mutta kannattaa malttaa odottaa rinteen valmistuminen laskukuntoon. Kaluston ja lumetushenkilökunnan lisäksi rinteessä voi olla jäisiä kumpuja tai äkkipysäyksiä tarjoavaa märkää lunta. Lumetuksen jäljiltä rinteen muodot eivät ole selkeät.

Suljettu rinne on tarkistamaton rinne

Normaalisti rinteet avataan vastaa aamutarkastuksen jälkeen. Jos rinne on suljettu, sitä ei ole tarkistettu – tai siinä on tarkistuksessa havaittu puutteita turvallisuudessa. Usein sulkemisen syynä on muuttuneet sääolosuhteet. Etenkin Lapissa voi tuuli yöllä piiskata rinteeseen kuplavolkkarin kokoisia lumidyynejä, vaikka se olisi illalla tampattu samettisen sileäksi.

Sääolosuhteiden lisäksi rinteen saattaa sulkea tapahtumat ja niiden valmistelut. Varsinaisen kisarinteen lisäksi esimeriksi viereinen rinne on voitu varata vaikkapa huoltoliikenteelle. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen).

Ski patrolit ja muu henkilökunta tarkistaa vain avoinna olevat rinteet.

Jyrkkiä rinteitä kunnostetaan monessa keskuksessa vinssillä varustetulla rinnekoneella. Vinssin vaijeri on lumisessa rinteessä lähes näkymätön. Kun tamppari kääntyy rinteen ylä- tai alaosassa, saattaa vaijeri tehdä isojakin sivuttaisliikkeitä. Törmäys vaijeriin voi laskijalle olla peruuttamattoman kohtalokas.

Kauden mittaan rinteessä tapahtuvia muutoksia seurataan aktiivisesti. Kevät tuo uudet syyt sulkemiselle. Lämpenevät ilmat sekä kevättaivaalta porottava aurinko voi paljastaa kivet, ja sulava lumi hakee sulamisreittinsä. Muutoksia ei rinteessä satunnaisesti laskeva huomaa, mutta alueen olosuhteet tunteva henkilökunta osaa reagoida niihin ajoissa.

Kauden jälkeen rinteitä ei enää tarkisteta, ja sieltä kerätään opasteet ja merkinnät pois. Suorituspaikkoja, kuten reilejä, pressejä, hyppyreitä ja niiden alastuloja saatetaan purkaa. Toisinaan rinteeseen voidaan kaivaa ojia sulamisvesiä varten. Tässä vaiheessa rinteet eivät ole enää tarkoitettu laskemiseen.

Tunne vastuusi

Kuten alussa jo todettiin, keskus ei kiusallaan estä laskijoiden pääsyä rinteelle. Suljetulle rinteelle suuntaaminen voi vaikuttaa myös vakuutusturvaan. Jos suljetulla rinteellä tapahtuu vahinko, niin keskusteluista vakuutusyhtiön kanssa voi tulla kimurantit.

Suljettuja rinteitä ei valvota, eikä niitä laskupäivän jälkeen tarkisteta. Loukkaantunut tai muuten apua tarvitseva laskettelija voi siis jäädä pakkaseen yksin ongelmansa kanssa.

Kaikki rinteet eivät ole valaistuja, joten illan hämärässä ne suljetaan. Otsalamppujen valossa pimeisiin rinteisiin ei kannata lähteä, sillä rinteiden kunnostus aloitetaan useimmiten juuri näiltä alueilta.

Kiellon sivuuttaminen ei riskeeraa vain kyltin ohittanutta laskijaa, vaan montaa muutakin ihmistä. Henkilökunnan lisäksi vaaraan voi joutua moni kanssalaskija. Kun rinteessä näkyy laskettelijoita ja lautailijoita, muutkin voivat intoutua ohittamaan ”rinne suljettu” -kyltin. Eikä aina tarvitse edes nähdä muita laskijoita suljetulla rinteellä. Monesti kielletylle alueelle johdattavat jäljet riittävät houkutukseksi.

Rinnesäännöt on hyvä kerrata aika ajoin. Löydät ne tästä linkistä.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Talma on parkkilaskijoiden suosiossa. Keskuksen toimitusjohtaja Aleksi Vesimäki testaamassa reilien luistoa.
Vihti Ski Centerin toimitusjohtaja Sami Uotila on panostanut lumeen ja lumetusjärjestelmiin. Laskettelukausi 2024–2025 on tarkoitus käynnistää säilölumen avulla jo lokakuussa.
Tästäkin voi laittaa vielä paremmaksi. Rukan suosittu parkki on muokattu vastaamaan maailmancupin vaatimuksia.
Ylläksen bike parkissa näkyy ammattitaito, tyyli ja laatu, ja sen takia keskus pääsi nostamaan Vuoden Bike Park 2024 -palkinnon.
Mikä bike park ansaitsee halutun ja himoitun palkinnon? Osallistu valintaan ja voit voittaa kausikortin!
Porilaiset sen todistavat: 30 metriä on riittävä korkeusero monipuoliselle bike parkille.
Heinäkuussa 2024 avattu Pyhä Flow on pitkä ja monipuolinen bike park -reitti. Sen erityispiirre on monipuolisuus ja hienot maisemat.
Levillä on jo vuosia pyöräilty myös alamäkeen. Kesällä 2024 tunturissa alkaa kehitysprojekti, jonka tarkoitus on nostaa Levin maastopyöräilytarjonta uudelle tasolle.
Alamäkipyöräily on tempaissut Katja Ståhlin mukaansa. Varsinaisia tavoitteita laji ei kuitenkaan Katjalle aseta. ”Haluan vain nauttia ja vetää mäessä hyvällä fiiliksellä.”
Ylläs Flow -reitti avattiin alkusyksystä 2023 ja siitä tuli heti pyöräilijöiden suursuosikki.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Hauskan laskupäivän resepti: huomioi kanssalaskijat, noudata rinnesääntöjä ja nauti laskukavereiden seurasta.

Laskettelija: huomioi edes nämä rinnesäännöt

Laskettelu

Tukes: rinneturvallisuus on hyvällä tasolla

Keskusuutiset

10 turvallista laskuvinkkiä

Vinkit