SSF 0
Sveitsi 8.4.2021

Akseli Ahvenaiselle hopeaa junioreiden MM-kumpareikossa – Severi Vierelä 5:s


Junioreiden MM-kilpailut jatkuivat menestyksekkäästi Krasnoyarskissa kun Suomen kumparelaskijat pääsivät vauhtiin. Akseli Ahvenainen kiillotti vuonna 2019 Italiasta saadun junioreiden MM-pronssin hopeaan kun 19-vuotias kumparelaskija taituroi toiselle sijalle yksilökumpareissa. Ahvenainen ylsi toiseen sijaan 76.71 pisteellä. 

– Tämä oli ehdottomasti revanssi Kazakhstanin MM-kisoille ja mitalin kiillotus Valmalencon pronssiin. Ei ollut helppo mäki, ja siksi tämä tuntuu entistä paremmalta. Sain tehtyä kolme aika tasaista laskua: ensimmäisellä laskulla otin vähän iisimmin, toisella laskulla laitoin vähän enemmän peliin ja kolmannella tultiin jo ihan hyvällä ryminällä alas. 

Myös uransa toista kertaa junioreiden MM-kisoissa edustava Severi Vierelä upeasti kilpailun viides. Aleksi Kaisla 16:s. 

Miesten sarjan voittoon Venäjän Nikita Andreev 80.59 pisteellä ja kolmannelle sijalle Venäjän Artem Shuldykov (76.67) ja neljänneksi Venäjän Mikhail Aleynikov ja kuudenneksi Venäjän Semen Shimbuev

Naisten sarjassa voittoon Japanin Anri Kawamura 78.30 pisteellä, toiselle sijalle Venäjän Viktoriia Lazarenko (78.02) ja kolmanneksi Anastasiia Smirnova (76.56). Suomen Riikka Voutilainen 15:s. 

Huomenna MM-mittelöt jatkuvat parikumparelaskulla. Suomen nelikko jälleen vauhdissa: Riikka Voutilainen, Akseli Ahvenainen, Aleksi Kaisla ja Severi Vierelä. 

Katso tulokset!